26. maaliskuuta 2018

Rosa Liksom - Everstinna



Rosa Liksomin vahvalla ja verevällä meän kielellä kirjoittama Everstinna on hirveän kamala romaani. Se on kuvaus parisuhdehelvetistä, jossa elämää suurempi rakkaus muuttuu raa'aksi pahoinpitelyksi, kiduttamiseksi ja raiskaamiseksi. Romaanin toinen kerrontalinja pureutuu sievistelemättä valkoisen Suomen natsisympatioihin, Suur-Suomi -haaveisiin ja koko silloisen Euroopan joukkohurmokseen. Everstinna on järkyttävä romaani, se on myös järkyttävän loistelias romaani - eikä sen lukeminen suinkaan mikään kevyt rupeama ollut.

Mie uskoin pystyväni pyyteethömällä rakhauella puhistahmaan Everstin pahasta ja täyttähmään sen hyälä. Eversti ja mie olima yhtä. Meillä oli sama askelten ja hengityksen tahti, meilä oli samat tavat ja arvot ja sama elämänrytmi. Minun rakhauen voima oli niin suuri ja väkevä, että mie voin hänet parantaa luonnevikasuuesta, jos semmosta ilmenee.

Mitä on rakkaus?
Tuo kysymys tulee polttavimmin mieleen romaanin luettuani. Älykkyydestään ja hyvästä koulutuksestaan huolimatta everstinna alistui, sillä hän oli hulluna vanhaan Everstiinsä: kun sodan takia jouduttiin olemaan erossa nainen riutui ikävästä henkihieveriin. Onnellisia aikoja oli paljonkin ennen papin aamenta, mutta sitten herra Everstillä vinksahti lopullisesti päässä. Hävitty sota, pelko sotatuomioistuimesta ja sodassa koetut raakuudet vahvistivat jo ennestään narsistista ja sadistista luonnetta.

Joulu-tammikuussa mie en nähny Everstistä vilhaustakhaan. (...) Täytyin tyhjyyen tuntheela, en nähny elämää missään. Surua vain. Minun rakhaus hänheen osottautu painajaiseksi. En osannu syä, en nukkua, en mithään. Yöt olit pahimat. Ikävä läikähteli minun sisälä ja kasusi koaksi kivuksi loorassa, sölässä ja syänalassa. Mie puhaltelin mykhään yöhön epätoivoa ja tuskaa.

Perheväkivaltatapauksissa alistettu - useimmiten nainen - tyytyy, peittelee, puolustaa, antaa anteeksi, uskoo ja toivoo - ja ennen kaikkea jää. Vanha tuttu on sittenkin vähemmän pelottavaa kuin uusi ja outo. Oli kertakaikkinen ihme ettei everstinna päässyt hengestään tuossa myllytyksessä. Liksomin paljasta tekstiä oli vaikeaa ja tuskaisaa lukea, niin rajua se järkyttävyydessään oli. Sodan jälkeiset vuodet Tammisaaressa olivat jatkuvaa kissa- ja hiirileikkiä: mustelmia, murtumia ja sairaalareissuja. Lopulta koitti viimeinen lyönti, tie potilaaksi mielisairaalaan ja vähittäinen irtautuminen Everstistä.

Everstinna on hahmona varmasti paljon sama kuin esikuvansa Annikki Kariniemi. Hänestä tuli kirjailija ja julkkis; hän kuohutti ympäristöä monin tavoin, mm. naimalla itseään 28-vuotta nuoremman alaikäisen. Tuokaan liitto ei kestänyt, mutta he pysyivät sukulaissieluina loppuun asti.

Mie tiesin ja kaikki ne muukki Suomessa, jokka osasit lukea lehtiä, tiesit mitä natsit tekevät.
...
Sota-aika kokonaisuutena vain kirkasti minun ja Everstin tuntheita ja syvensi meän yhteistä olotillaa. Kuoleman lähheisyys toimi ko makneetti. En ole koskaan ollu niin elossa ko silloin.

Meidän natsi- ja fasistisympatiamme
Tänään kuuluu pöyristyä ja olla kauhuissaan, mutta 30-40-lukujen vaihteessa tilanne oli toinen. Natsismi ja fasismi olivat ideologioita, jotka saivat suuren osan fiksuista eurooppalaisista kollektiiviseen joukkohurmokseen. Niin Suomessakin, vaikka sitä on vaikea niellä: vahva natsiliittolainen tuntui taivaalta tipahtaneelta pelastukselta idässä vaanivalta kommunismilta. Sotauho oli valtavaa, Suur-Suomi kiilteli mielissä. Kirjassa vilisee tuon ajan suomalaisia poliittisia merkkihenkilöitä: käydään Immolassa Marskin 75-vuotispäivillä, joita myös Vyyreri kunnioitti läsnäolollaan; seurustellaan elegantisti Maila Talvion kirjallisessa, fasistisessa salongissa; luetaan Koskenniemen runoja. Hurjia aikoja. Natsi-ideologia tuli tiensä päähän, uudet punaisemmat aatteet veivät everstinnankin, sillä ihminen sopeutuu ko rotta. Saksalaisten sotaherrojen meänkieliset nimet tuottivat vänkää päänvaivaa, mutta everstinnan sanakirja auttoi tässäkin.

Pohjoisen luonto hehkuu Liksomin tekstissä ja everstinnan sydämessä. Vanhuutta sinisessä pirtissä kissoineen ja koirineen yksin viettävä kirjailija-everstinna liikuttuu edelleen joka aamu näkymästä pihallaan - ja hullaantuu kissansa Eeva Praunin kanssa Vaakneria kuunnellessaan ko sen luomat sävelet ovat yhtä raikhaita ja syvälisiä ko elokuinen ilta.
...

Mulla on pohjonen valo seurana ja pirtin lattialankut, jokka natisevat ko kisut ja sessut tassuttelevat lattian poikki. Kartanolla kattelen taivasta aina äähreen saakka ja sielä minun kanssa kulkevat lintuparvet, pilvet ja tuuli. Mie piän kaikki ovet aina auki. Saapi tulla jos haluaa.

Meän kieli oli upea valinta pohjoisen ihmisiin ja Pohjois-Suomeen keskittyvään rajuun tarinaan. Kun kieleen tottui, lukeminen sujui yllättävän hyvin. Vavahduttava ja vakuuttava, kaunis hirvittävässä rumuudessaan ja karuudessaan.

Syyskuussa Savoyn Kirja vieköön! -illasta kirjoitin näin: Upeisiin turkooseihin saapikkaisiin sonnustautunut Liksom kertoi, että halusi Everstinnan yhden yön monologissaan tutkia natsismia ja fasismia sekä niihin aina liittyvää (väki)valtaa. Kasikymppisenä everstinna muistelee elämäänsä 1900-luvun natsien eliittipiireissä, Lapissa, Helsingissä ja eri Euroopan kaupungeissa. Kirjan innoittajana toimi hänen kirjoittamansa monologi Lapin punaiset hanget, joka kertoo Annikki Kariniemen elämästä. Everstinna on vahvan naisen selviytymistarina mottona: Kaikesta voi selvitä.


Everstinna on yhden yön romaani, sisäinen monologi, joka kasvaa erään ajan anatomiaksi. Kysymys on Suomesta, jossa valmistaudutaan sotaan, eletään Neuvostoliiton ja natsi-Saksan välissä ja ollaan lujasti kallellaan jälkimmäiseen, kunnes tuo liitto kaatuu. Kysymys on myös toisesta liitosta: perhehelvetistä. Kun miehellä on jääkärikoulutus, sadistinen luonne ja huono itsetunto, luonnollisen kuoleman kokeva nainen, jonka luontoa on koeteltu, on suuri selviytyjä. Kysymys on vallasta, sen ottamisesta ja siihen alistumisesta – perheessä, juuri itsenäistyneessä valtiossa ja Euroopassa. - Like

Everstinna oli Runeberg-kirjallisuuspalkintoehdokkaana, ja kirjabloggarit valitsivat sen parhaaksi kotimaiseksi teokseksi Blogistanian Finlandia 2017 -äänestyksessä.

Rosa Liksom
Everstinna
Like 2017
*****
Kirjastosta
_______________

Kolme linkkiä muihin blogeihin. Lisää löytyy googlaamalla:
Kulttuuri kukoistaaLumiomena ja Luettua elämää, jossa lisää linkkejä muihin bloggauksiin.
Täällä tarinaa kirjan innoittaneesta pariskunnasta, Oiva Willamosta ja Annikki Kariniemestä.

4 kommenttia:

  1. Suosittelen lukemaan Annikki Kariniemen oman version omasta avioliitostaan. Kirja on nimeltään Erään avioliiton anatomia.

    Liksomilla on mahtava murrekieli!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Murre oli upeaa, vaikka minulle karjalaisena outoa olikin. Kiitos vinkistä Mai.

      Poista
  2. Ei voi olla totta Riitta. Kerrankin ennätin lukea jonkun kirjan ennen sinua. Pienen kirjaston etu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, kirjaston jono oli valtavan pitkä.

      Poista

KIITOS kommentistasi ♥ THANK YOU for your comment ♥

Kirja vieköön! ei pidä lukijarekisteriä eikä kerää minkäänlaisia lukijatietoja itse. Blogger-blogina noudatamme Googlen yksityisyydensuojakäytäntöä. Kommentoimalla HYVÄKSYT, että Google kerää sinusta määrättyjä tietoja. Mitä ne ovat, löytyy sivulta Yksityisyydensuoja ja Googlen sivulta.