Nippernaati #1 - 3/3 - Runot #runosunnuntai

Runosunnuntaissa tänään Nippernaati 1:n neljä hienoa virolaista runoilijaa.

Toisessa postauksessa meitä hellii Johanna Venhon Saaren runot.

Nippernaati #1 -antologiaan valitut runot sopivat mielestäni toisiinsa saumattomasti, vaikka ne ovat neljän eri runoilijan kynästä. Runojen tunnelma oli pehmeä, hyväilevä ja rauhallinen. Kaikissa oli jotain lempeän hellivää ja mieltä keveyttävää - ihanaa nostalgiaa. Melko vähän näistä runoilijoista tietoa googlaamalla löytää, mutta Nippernaatissa on jokaisesta hyvä esittely - suosittelen. Nähdäkseni kaikki edustavat Tarton runopiirejä. Otan jokaiselta muutaman tunnelmasäkeen. Suosikkia en voi valita, sillä pidin kovasti jokaisen kauniista runokuvista ja jokaiselle annan näiden näytteiden valossa täydet viisi tähteä!

Igor Kotjuh *****
s. 1978, humanismi, identiteetin pohdinta / suomentanut Jukka Mallinen

Kotjuh on syntynyt Vōrun pikkukaupungissa ja asuu nykyään Tartossa. Hän on vironvenäläinen, oikeastaan juuriltaan unkarilainen. Tämä hiukan ristiriitainen asema kahden kielen ja kulttuurin välissä heijastuu leimaa antavasti hänen runoissaan identiteetin pohdintoina: miltä tuntuu kun isänmaa on Viro, mutta äidinkieli venäjä? Kotjuhilta on suomennettu runokokoelma Yritys kumppanuudeksi (Savukeidas 2010). Runoilija kirjoittaa hauskasti myös Suomesta suomentajalleen Jukka Malliselle; yhdessä runossaan hän on matkalla kirjailijakonferenssiin ja keskustelee matkatoverin kanssa niitä ja näitä: 

Viro, Viro... 

tyttö jolla on ylpeä käynti 

joka tähyilee milloin länteen, milloin pohjoiseen 

mutta pystyy polkaiseman jalallaan... 

[..]

ajat valloittamaan Krimiä

ikäänkuin virolainen runoilija

vaikka kirjoitat venäjäksi

ikäänkuin venäläinen runoilija

vaikka et kirjoita loppusointuun

...

Pitkässä tavattoman hienossa runossaan hän pohtii lisää omaa identiteettiään vironvenäläisenä runoilijana ja esittää myös Viron historian vaiheet, ote:

... historia ei tunne konditionaalia
historia kaihtaa abstrakteja käsitteitä
poliittisten keskustelujen ylilämpö tympii minua
ja siinä juuri piilee jekku
minun oma historiani solmiutuu heti kummankin
puolen paradigmaan - viron ja venäjän
synnyin ja olen jo 30 vuotta elänyt virossa
jota pidän ainoana isänmaanani
samalla ajattelen ja puhun venäjäksi
joka on äidinkieleni
synnyinmaan ja äidinkielen välillä
valitsen neutraliteetin

Carolina Pihelgas *****
s. 1986, myyttisyys, arkiset tunnelmat, tarttolaista nostalgiaa / suomentanut Anniina Ljokkoi

Antologiassa kerrotaan Phielgasin asuvan idyllisessä Tartossa, ja tuon idyllisen kaupungin tunnelmat heijastuvatkin viehättävästi tämän runoilijan runoissa. Niissä on pohdintaa elämästä ja hauskaa leikkisyyttä myös.

Radioaallot matelevat verkkaan
sateenkosteilla asfalteilla.
Niissä heijastuu kuu. Kaikki se
tuo mieleen pitkät edesmenneet yöt
meren rannalla. Tuuli puhui palturia.
Tähdet keikkuivat matalassa vedessä,
täysin epäluotettavina.
Jatkuvassa liikkeessä. Niiltä
me emme saa tietää
polveutumisestamme mitään.

...

Jos kissoilla olisi jumala,

se et olisi sinä,

neuroottinen, takkutukkainen

luuviulu nainen.

Sillä milloin on jumala

tuonut ruoan nenän eteen

ja ottanut syliin paijatakseen.

Aare Pilv *****
s. 1976, unenomaista muistin runoutta / suomentanut Katja Meriluoto

Pilv on 'maalaispoika', syntynyt pikkuisessa Viljannissa ja asuu nykyään Tartossa. Antologiaan valituissa runoissa Pilv muistelee lapsuuttaan, isoisän puutarhaa ja hänen punaisia tomaattejaan - vähän ilkikurisellakin twistillä. Runoissa on lämpöä ja rakkautta, kaunista nostalgiaa. Erityisesti minua viehätti pitkä, lapsuuden monista tuoksuista kertova runo. Tuoksuthan tuovat monesti menneitä rakkaita muistoja mieleen, niin tärkeitä ne ovat. Minut kuivuvan heinän ja kiehuvan mansikkahillon tuoksut vievät aina lapsuuden huolettomiin kesiin.

...äidin lämmin ja hiukan tukahduttava tuoksu

      ollessani hänen kainalossaan;

syksyisten tammenlehtikasojen kirpeä haju,

kun ne oli haravoitu kingissepakadun

tammipuistotien alle ja

me kaivauduimme niihin ja lojuimme kuin peiton alla,

vain kasvot peittämättä, ja olimme hämärtyvässä

syysillassa vaiti;

...

Kätken kasvoni
suureen pioninkukkaan
kun sade on ohi.
...

pieni arpi isoäidin
ranteessa, tullut paimentyttönä
isäntäväeltä leipää näpistäessä,
veitsi viilsi kiireessä.

Maarja Pärtna *****
s. 1986, elämän käännöskohtia, itäeurooppalaista nostalgiaa / suomentanut Anniina Ljokkoi

Pärtnakin asuu Tartossa ja hänen runoissaan heijastuu nuoruus, rapistuvien puutalojen idylli ja leikkisyys. Toisessa runoesimerkissä hän tuntee itsensä kotoisaksi itäeurooppalaisissa puitteissa, joskin tuo esiin  myös maastamuuton.

... pyykkinarulla kuivuvat paidat roikkuvat
pää alaspäin: niiden sisällä on
kuivumisen odotus, tietoisuus
että pian ne viikataan huolella ja asetetaan
hämärään kaappiin, lämpimään ja
    nautinnolliseen olotilaan.
...

Itä-Euroopassa on kodikas olo -
ainakin niin kauan kuin vielä on
elementtitaloja, niin kauan kuin niiden hissit vielä toimivat ja
joku vielä kärsii paperinohuiden 
seinien takana elävistä naapureista:

niistä samoista naapureista,
joilla ei ole aiettakaan lähteä lämpimämpään maahan
poimimaan hedelmiä
tai hoitamaan vanhuksia
toteuttamaan unelmaa ihmisarvoisesta elämästä.

Igor Kotjuh, Carolina Pihelgas, Aare Pilv & Maarja Pärtna

Nippernaati #1

Toimittanut Sanna Immanen

Viro-instituutti 2015
Lukukappale kustantajalta - kiitos
______________

Nippernaati #1 - 1) Meelis Friedenthal & Andrei Ivanov / 2) Novellistit 3) Runoilijat

Lukuhaaste Rakas Viro juhlistaa Viron 100-vuotista itsenäisyyttä - somessa #rakasviro
Nippernaateista lisää Viro-instituutin nettisivulta.

Osallistun #runo18-haasteeseen postaamalla runoista joka sunnuntai.

❤︎