13. maaliskuuta 2018

Juha Hurme - Hullu


Olin niin lumoissani Niemestä, että päätin lukea muutakin Hurmeelta, siispä tartuin Hulluun. Sana hullu on minusta epäkorrektia ja rumaa nimittelyä, joskin mielenterveysongelmaisten keskinäistä sisäpiiriläppää, jolloin se on täysin ok. Teoksella on omaelämäkerrallinen pohja; tosin kirjailijan tuntien ei voi tietää missä faktan ja fiktion raja kulkee tai mihin asti minäkertoja on yhtä kuin kirjailija itse. Tiedämme, että Hurme putosi psykoosiin äkisti ja rajusti loppuvuodesta 2009. Viimeisinä selvempinä hetkinään hän ymmärsi hakeutua hoitoon Auroran sairaalaan. Osastojakso jäi vain kuukauden pituiseksi, mutta ei se aivan sillä ohi ollut. Hullu kertoo psykoosista, miltä tuntuu olla ihminen kun todellisuudentaju vääristyy.

"Tämä on asia, missä haluan olla tarkka sanoissani. Siinä sairaudessa ei ollut mitään romantiikkaa. Siihen ei liittynyt mitään hyvää. Se ei jalostanut minua mitenkään. Kaikki se, mikä minussa on taiteellista kyvykkyyttä, hävisi", Hurme sanoo.

Romaani alkaa dramaattisilla kuvauksilla siitä, miten Se lähestyy. Kuvaus vavahduttaa. Lauseet ovat lyhyitä kuvaten ahdistusta ja mielen sekasortoa. Minäkertoja ei uskalla mennä parvekkeelle tupakalle koska kaiteet ovat hänelle liian matalat, hän ei pysty nukkumaan, ei keittämään aamupuuroa, ei olemaan paikallaan. Reppuun Daniel Hjort ja Brechtin runoja ja menoksi. Mies kävelee loputonta kehää Eläintarhan kentällä ennen kuin pystyy koukkaamaan ringistä pois ja suuntaamaan mielisairaalaan.

Osastolla sattuu ja tapahtuu; ajantaju katoaa ja päiväkausia häviää muistista. Minäkertoja saa vahvan ja tainnuttavan psykoosilääkityksen, sillä oireina on koko klassinen setti: kuulo-, näkö- ja aistiharhoja, vainoharhaisuutta, syrjään vetäytymistä, nopeutunutta puhumista, ärtyvyyttä etc. Joutuupa mies eristyksiinkin käyttäydyttyään väkivaltaisesti harhojen vallassa. Kirjassa minäkertoja arvelee psykoosinsa johtuneen siitä, että hänet myrkytettiin lapsena kristinuskolla. Kun iäkäs äiti sitten alkoi tehdä kuolemaa, nämä lapsuuden koteloituneet ahdistukset, pelot ja syyllisyydentunnot purskahtivat ilmoille. Tässä ei mitään yllättävää.

Iso ja valkoinen pyysi mut juttusille huoneeseensa. Mikäs siinä, mentiin. Se avasi oven avaimella. Näiden kontrollipuolen hahmojen tilat olivat kaikki lukolla varustettuja, kun taas me päähenkilöt bunkkasimme lukottomissa kahden hengen residensseissä. Tämä oli varmaan ihan järkeväkin järjestely.

Hirtehisellä otteella minäkertoja repii hauskuutta ja huumoria vääristyneestä todellisuudestaan ja kuvaa osaston päivärutiineja. Hän epäilee koko juttua lavasteeksi ja teatteriksi, hoitajia farssin hahmoiksi. Potilaiden joukossa on omalaatuisia filosofeja, jotka saarnaavat omaa profetiaansa. Hiukan toivuttuaan mies tarttuu kynään; hitaasti sujuu aluksi, pikku hiljaa paremmin. Ensiksi ateistimme päätyy kulkemaan käytävillä Raamattu kainalossa ja tekemään vertailevaa tutkimusta eri apostoleiden jouluevankeliumeista; sitten hän kirjoittaa perusteellisen Algot Untolan / Maiju Lassilan / Irmari Rantamalan / Väinö Stenbergin / Liisan-Antin etc. elämäkertaesseen Ihmisen poika. Viimeinen kynäily osastolla on näytelmä Daniel Hjortista Josef  Julius Weckselliä mukaellen. Tämän näytelmän esittävät osaston potilaat uudenvuodenaaton juhlissa. Wecksell sopii sikäli kuvioon, että hän vietti suurimman osan elämästään Lapinlahden mielisairaalassa.

Kieltämättä nämä romaanin keskelle tupsahtaneet kirjoitukset hämmästyttivät hiukan, sillä en osannut niitä ollenkaan odottaa. Kirjoittaminen oli Hurmeen / minäkertojan tapa pitää itseään edes joten kuten koossa ja hillitä poukkoilevia ajatuksiaan. Ja mihinkäs teatterimies muuhun tarttuisi kuin näytelmään ja ohjaamiseen! Hullu oli rohkea veto Hurmeelta. Psyykkiset mekanismimme ovat niin herkkiä ja monimutkaisia, ettei juuri kukaan voi katsoa olevansa turvassa mielen järkkymiseltä. Ikinä ei voi tietää mikä mitättömän pieni juttu katkaisee kamelin selän. Mutta Hurmeen esimerkki näyttää, että rajustakin psyyken romahduksesta ja mielenterveyden häiriöstä voi toipua. Mielenkiintoinen kirja.

"Hullu on kertomus siitä, kuinka järki lähtee kävelylle ja palaa vasta kuukauden kuluttua takaisin. Suljetulle osastolle nielaistu henkilö tarkastelee maailmaa ja itseään omin särkynein sanoin ja nyrjähtäneen mielensä voimin. Juha Hurmeen Hullu ei sure eikä synkistele, vaan kertoo asioista oikeilla ja väärilläkin nimillä. Henkilö romahtaa tutun ja turvallisen läpi pohjalle asti, yhteiskunnan romukellariin. Se ei tunnu mukavalta, mutta pohja on kuitenkin siitä hyvä paikka, että se pitää taas jalkojen alla." - Teos


Juha Hurme
Hullu
Kansi Antti Uotilan toimisto
Teos 2012
****
Kirjastosta

10 kommenttia:

  1. Tämä on ihan mahtava teos ja juuri se näytelmäosa nostaa koko jutun entistä korkeammalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eihän Hurme tässäkään voinut tyytyä tavanomaiseen :) Minua huvittivat myös ne profetiat ja se bändi, jossa kaksi jäsentä oli vainaita ja jonka manageriksi minäkertoja / Hurme värvättiin. Plus se hurja kiinnostus Lalliin ja piispa Henrikiin!

      Poista
  2. Pidin tästä kirjasta tosi paljon, mutta Nyljetyt ajatukset jäivät lukematta muutaman sivun jälkeen. Tarttuminen Niemeen siis pelottaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hurme kuvasi tosi hyvin potilaan vääristynyttä maailmaa. Niemessä tulvii tieto, pitää nauttia suupaloina. Se oli kyllä hyvä. Minua ei häirinnyt ollenkaan faktojen epätarkkuus, josta monet ovat moittineet. Tärkeintä oli riemullinen meno.

      Poista
  3. Tämä kirja on ehdottomasti lukulistalla. Kunhan vain joskus saisi ajan riittämään kaikkiin mahtaviin kirjoihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sepä se Mannilainen. Kun näkee mitä kaikkea kirjabloggarit lukee ja mitä itsekin haluaisi, vaipuu epätoivoon :)

      Poista
  4. Tämä kirja on kai aika paljon yhtä todellisuuden kanssa. Hurme on kertonut aivan samat asiat lehtihaastatteluissa. Hän on myös kertonut, että sairaalasta päästyään paransi itsensä lopettamalla lääkkeet ja lukemalla valtavia määriä.

    Äidin kuolema oli Hurmeelle raskas asia, koska äiti ei koskaan hyväksynyt hänen ammattiaan teatterin tekijänä. Hän teki näytelmäproduktioitaan ikään kuin äidiltä salaa ja sitten hän ei enää ehtinytkään selvitellä asioita ennen äidin kuolemaa.

    Eikö olekin ihanan "reipas" potilas tässä kirjassa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marjatta,
      luin minäkin tuon HS kuukausiliitteen jutun, josta laitoin linkin myös. Hurme oli reipas potilas, mutta hurjahan tietysti tällainen kokemus on (en pysty kuvittelemaan). Tuossa jutussa hän sanoi että masennus kiusasi koko seuraavan kuuman kesän... Olen niin iloinen että hän toipui täyteen elämään ja luo kirjallisuutta ym. iloksemme.

      Poista
    2. Anteeksi, en huomannutkaan linkkiäsi.

      Olen monesti ajatellut, että psykoosista nouseminen saattoi antaa Hurmeelle sen valoisuuden ja ilon mitä hän säteilee. Hän vastaa usein kysymykseen miten menee olevansa iloinen ja kehottaa muitakin olemaan iloisia. Tämä on niin hienoa, varsinkin kun taiteilijan olemukseen usein liitetään kyynisyys.

      Poista
    3. Näin on Marjatta ❤︎ I
      Itse kukin voi mennä itseensä ja iloita arkipäivästään, elämästään ja läheisistään, siloista ei ole kellään.

      Poista

KIITOS kommentistasi ♥ THANK YOU for your comment ♥

HUOM! Kaikki jonkun mainoslinkin sisältävät kommentit poistetaan. - OBS! All comments containing an advertising link shall be removed.

Kirja vieköön! ei pidä lukijarekisteriä eikä kerää minkäänlaisia lukijatietoja itse. Blogger-blogina noudatamme Googlen yksityisyydensuojakäytäntöä. Kommentoimalla HYVÄKSYT, että Google kerää sinusta määrättyjä tietoja. Mitä ne ovat, löytyy sivultaYksityisyydensuoja ja Googlen sivulta.