Sergio Augusto Sánchez - Sade piiskaa asfalttia

Palkitun nuoren kolumbialaisen kirjailijan Sergio Augusto Sánchezin novellikokoelma Sade piiskaa asfalttia oli karua ja järkyttävää luettavaa. Novellit kertovat vuosikymmeniä jatkuneen sisällissodan traumatisoimista köyhistä miehistä, naisista ja lapsista. Novelleissa kuuman ilmaston armottomuus ja yleinen toivottomuus tulevat liki. Ilma väreilee polttavassa kuumuudessa, bensiini ja pakokaasut haisevat ja vierellä jyrrää moottoritien loputon rekkaliikenne. Sadekaudella todella sataa, joet tulvivat ja penkereet sortuvat. Novelleissa ihmiset ovat tien päällä, tulossa tai menossa, pelastaakseen itsensä sodalta, etsimässä parempaa tai julma kosto mielessään. Novelleja on neljätoista ja ne kytkeytyvät jännittävästi toisiinsa muodostaen romaanimaisen kudelman.

Teoksessa on bogotalaisen kirjailijan ja professorin Marta Orrantian alkusanat, joissa hän pohtii, kuka on kirjailija. Täältä voi lukea kokonaan hänen arvionsa, joka selventää espanjaksi näiden novellien maantiedettä. Samaiselta sivulta löytyy myös Sánchezin novelli Kalastajat. Novellien tie on Ruta del Sol - valtaväylä, joka yhdistää Kolumbian sisämaan Karibian rannikkovyöhykkeeseen ja satamiin. Novellien joki on Magdalenajoki, joka virtaa maan länsiosan halki pohjoisesta etelään. "Tarinat tien päältä, toden ja fiktion hämärtyneet rajat sekä Kolumbian kauneus ja raakuus kyllästävät lukijan jättäen hänet shokkitilaan”, sanoo Orrenta.

Muutama välähdys kokoelman novelleista, joissa on ripaus ihmettä ja taikauskoa kolumbialaiseen tapaan.  Yhdessä Sánchezin novellissa lapseton aviopari ajaa pitkän ja vaivalloisen matkan halki pätsin tapaamaan wayuu-intiaanipäällikköä, sillä tämän miehen taikavoimat voisivat ainoina auttaa asiassa. Ja auttaahan hän, nälkäisiä lapsia Kolumbiassa riittää! Toisessa koskettavassa novellissa teinityttö päättää täyttää kuolleen isänsä toiveen - isä oli aina toivonut näkevänsä meren. Niinpä tyttö pakkaa isänsä tuhkat reppuunsa ja matkustaa salaa äidiltään läpi yön bussissa Ruta del Solia meren rantaan.

Auringon paahtaman taipaleen jatkuttua monta kilometriä suoraan eteenpäin vastassa on kylä tai hökkelirykelmä rannikolle johtavan tien varrella. Päivisin kuuma asfaltti turpoaa ja katot vääntyvät, öisin moskiitot valtaavat tienoon. Tällä tieosuudella lemuaa bensiini. Tällä etapilla myös murheet haiskahtavat siltä.

Luemme, kuinka laittomat bensiinin kanisterimyyjät ovat vieneet köyhältä huoltoasemanpitäjältä tienestit. Kaunis tyttöystävä Yesenia ilkkuu ja lähtee toisen matkaan. Koko kylän edessä nöyryytetty, ihonväriltään tumma ja murjaaniksi haukuttu mies, ottaa vähäiset tavaransa ja pyöränsä ja lähtee polkemaan merta kohti. Ennen lähtöään hän järjestää näytöksen, jossa koko kulmakunta taloineen ja ihmisineen leimahtaa tuleen.

Tapaamme myös sissiryhmän, jonka jäsenet eivät kavahda tehdä selvää johtajastaan. Selitykset tapoille luodaan uskottaviksi, sillä henki on halpa heidän maailmassaan. Sota ja sissit ovat vieneet yhden novellin aikuiset veljekset ahdinkoon, pois mailtaan hökkelikylään. He yrittävät pyytää kalaa Magdalenajoen rannalta (veneen vuokraan ei ole rahaa) ja joutuvat myymään ainoan lehmänsä voidakseen ostaa arkun toisen veljen kuolleelle teinipojalle. Joki tulvii ja sotilashelikopterin pommit sytyttävät kodin tuleen. Miehet pakenevat käyttäen kuolleen pojan arkkua veneenään.

Mitä tiedän Kolumbiasta? Sen mitä olen lukenut netistä: 50 vuotta kestänyt sisällissota, väkivalta, sissiliikkeet, köyhyys, korruptio ja huumekauppa. Olen lukenut Gabriel García Márquezin Sadan vuoden yksinäisyyden, Melba Escobarin Kauneussalongin ja pari Laura Restrepon kirjaa. Ennen blogiaikaa olen lukenut Juan Gabriel Vázquezin teoksen El ruído de las cosas al caer / Putoavien asioiden ääni, joka teki lähtemättömän vaikutuksen. Siinäpä minun kolumbialaiseni.

Sánchez luo tekstillään realistisia kurjuuden tunnelmia. Iloa ei juuri löydy, sitäkin enemmän elämän nurjaa puolta. Upein ja koskettavin oli minusta novelli Matkan varrella, jonka sisältöä en tässä halua avata. Kannattaa tutustua kokoelmaan, vaikka se järkyttävä onkin. Ironista oli se, että kaiken tämän köyhyyden ja toivottomuuden taustalla soivat kaiken aikaa iloiset ja tarttuvat vallenatot. Suomentaja Einari Aaltonen on kääntänyt Los Diablitos -yhtyeen vallenatosta Los caminos de la vida / Elämän tiet yhden säkeen:

Elämän poluilla siellä

on tarvottava, pysyttävä tiellä

joka askel on ansaittava hiellä.

Sergio Augusto Sánchez - Sade piiskaa asfalttia
Alkuteos Lluvia sobre el asfalto 2018
Suomentanut Einari Aaltonen
Kansi Satu Ketola
Aviador 2021
_______________

Kuva kirjailijan kotisivulta.

Uuden sukupolven kertojamestari Sergio Augusto Sánchez (s. 1984) tuo nyt suomalaisten lukijoiden ulottuville nyky-Kolumbian maaseudun ja kaupunkien juurettomien ihmisten kohtalot. Hänen teoksensa maailmaa asuttavat kaupunkilaislapset, ilotytöt, vanhukset, käärmeet ja vyötiäiset.

Romaanimaisessa novellikokoelmassa Sade piiskaa asfalttia ollaan paljon tien päällä – Jack Kerouacin hengessä. Oman säväyksensä Einari Aaltosen hienosti suomentamaan kirjaan tuovat kirjailijan Suomi-vaikutteet. Sánchez oli vaihto-opiskeiljana Jyväskylässä vuoden. Tuon ajan vaikutteet näkyvät muun muassa siinä, että kirjassa esiintyy sana taata – myös alkuteoksessa tässä samassa muodossa.