Hanna Hauru - Viimeinen vuosi

Varjo on asunut elämäni yllä ja vaisua iloa on ollut vähän.

Noilla sanoilla alkaa Hanna Haurun romaani Viimeinen vuosi, joka vie 1950-luvun Pohjois-Pohjanmaan  pikkukylään, jossa talvi on armoton ja nälkä jokapäiväinen vieras. Sinne vaatimattomaan ja syrjäiseen mökkiinsä on jämähtänyt umpimielinen, erakoitunut kirjailija Ilmari. Takana on nuoruuden loiston päivät, jolloin valmistui kirja per vuosi. Nyt valmistuu vain köykäisiä ansaintamielessä tekaistuja novelleja, joskin uusi teos on työn alla. 

Hiljaisessa metsässä koivujen rungot nirisevät pakkasessa kuin raolleen unohdetun oven ruosteiset saranat tuulen sitä liikutellessa. Ääni riipii tummaksi käynyttä mieltäni ja minä työnnän itseni vauhtiin kuin uroshirvi seuratessaan kiimaisen naaraan vanaa.

Mies on valinnut ammatikseen kirjoittamisen, vaikka sillä elää kovin kehnosti eikä isäkään siunannut. Nälkä kurnii jatkuvasti vatsanpohjassa ja rahattoman on nöyrryttävä kerjuureissuille kylän taloihin. Yksinäisyys seuranaan mies rustailee suvella kepeitä kesänovelleja Seutusanomiin ja hautaa korkeammat kirjalliset tavoitteensa. Kun postinkantaja tuo novelleista ruskean palkkiokuoren, mies juhlii kyläkaupassa setelitukko näpeissään ja kujilla sujahtaa reppuun pontikkapullo jos toinenkin. Haikeat ja kaipaavat ajatukset karkailevat tuon tuostakin nuoruuden rakastettuun Liisaan, joka ilmestyy miehen uniin. Siitä on jo kolmekymmentä vuotta kun Liisa lähti kaupunkiin, mutta mies ei voi unohtaa.

Yöllä herään ja päästän Liisan sisään. Hän on naputtanut ikkunaani jo tovin ja haluaa sisälle kuivattelemaan. Hän valuu vettä lattialle ja pyytää sitä anteeksi. Sanon hänen turhaan pahoittelevan ja alan luututa lattiaa kuivaksi. Ojennan hänelle tuolin karmilta pyyhkeen ja hän kietoo sen hiuksiinsa.

Koko kevättalven mies ahkeroi romaaninsa kimpussa kuin hullu ja kevään korvalla on viimeisen pisteen paikka. Kovasti laihtunut kirjailija lähtee viemään romaanikäsikirjoitustaan postiin, arkailee kyläläisiä, niin mökkiytynyt hän on. Julkistamistilaisuuteen Helsingin herrojen eteen Ouluun mies korjauttaa hitunaisen rippipukunsa ja pystyy ihme kyllä olemaan sen hetken ihmisten joukossa. Juhlinnan jälkeen odottaa taas yksinäisyys ja humaltumisen lohtu. Kuuman kesän ja ukkosten jälkeen on tullut syksy ja kaiken loppu, meidän miehellemmekin.

Juon yötä ympärilläni katsellen. Taivas sammuttaa tähdet, kun aamuöinen sumu häätää kaiken tieltään. Sammun vaatteet päällä sänkyyni ja aamu koputtaa kroppaani kohmelolla.

Minulla ei oikeastaan ole sanoja kuvaamaan huikeaa lukukokemusta, joka tuntui vievän kauas kirjailijan kaiman köyhyyskuvauksiin. Hauru piirtää lyhyessä romaanissaan kirjailija Ilmari R:n elämänkaaren tarkasti ja rikkain nyanssein. Miehen yksinäisyys ja ulkopuolisuus huokuvat joka sivulta. Tarinahan on sinänsä hyvin surullinen kertomus kyläyhteisön syrjimästä onnettomasta miehestä, mutta Haurun kaunis kieli koskettaa ja tarkat lauseet piirtävät miehen hahmon elävänä näkökenttääni. Luontokuvaukset Hauru sanoittaa käsittämättömän vivahteikkaasti. Tuntuu, että aivan jokainen lause on harkittu ja hiottu viimeisen päälle, kaikki turha on karsittu. Kuuntelin kirjan ensin äänikirjana, mutta halusin lukea sen myös kirjana, mikä todella kannatti. Tämä on upea ja tasapainoinen kokonaistaideteos, joka vie digiajan ihmisen kauas suomalaisten menneisyyteen. 

Uni on virkistänyt minut jälleen juhlamielelle, mutta ei ole ketään, kenen kanssa kilistää kirjastonhoitajan minulle sujauttamalla konjakilla. Pihalla istun repun päälle. Nostan kuppia puiden latvoille. Ne kurottavat komeasti hyvän yön ja hoputtavat reissumiestä sisälle.

Hanna Hauru - Viimeinen vuosi
Like 2021
Äänikirjan lukija Paavo Kääriäinen
_______________

"Hanna Hauru (s. 1978) on kohonnut nopeasti lyhytproosan kärkinimeksi. (–) Elämän ankaruus vyöryy 1950-luvun pienessä kylässä Pohjois-Pohjanmaalla kerjuulla kulkevan kynätyömiehen kautta sieluun käyvällä tavalla. Kaipuu, halu näyttää ja olemisen tietoisuus sävyttävät teoksen kokonaisuutta loisteliaalla tavalla. (–) Hauru on kirjoittanut timanttisen teoksen.” – Sotkamo-lehti