23. huhtikuuta 2021

Hanna Hauru - Viimeinen vuosi


Varjo on asunut elämäni yllä ja vaisua iloa on ollut vähän.

Noilla sanoilla alkaa Hanna Haurun romaani Viimeinen vuosi, joka vie 1950-luvun Pohjois-Pohjanmaan  pikkukylään, jossa talvi on armoton ja nälkä jokapäiväinen vieras. Sinne vaatimattomaan ja syrjäiseen mökkiinsä on jämähtänyt umpimielinen, erakoitunut kirjailija Ilmari. Takana on nuoruuden loiston päivät, jolloin valmistui kirja per vuosi. Nyt valmistuu vain köykäisiä ansaintamielessä tekaistuja novelleja, joskin uusi teos on työn alla. 

Hiljaisessa metsässä koivujen rungot nirisevät pakkasessa kuin raolleen unohdetun oven ruosteiset saranat tuulen sitä liikutellessa. Ääni riipii tummaksi käynyttä mieltäni ja minä työnnän itseni vauhtiin kuin uroshirvi seuratessaan kiimaisen naaraan vanaa.

Mies on valinnut ammatikseen kirjoittamisen, vaikka sillä elää kovin kehnosti eikä isäkään siunannut. Nälkä kurnii jatkuvasti vatsanpohjassa ja rahattoman on nöyrryttävä kerjuureissuille kylän taloihin. Yksinäisyys seuranaan mies rustailee suvella kepeitä kesänovelleja Seutusanomiin ja hautaa korkeammat kirjalliset tavoitteensa. Kun postinkantaja tuo novelleista ruskean palkkiokuoren, mies juhlii kyläkaupassa setelitukko näpeissään ja kujilla sujahtaa reppuun pontikkapullo jos toinenkin. Haikeat ja kaipaavat ajatukset karkailevat tuon tuostakin nuoruuden rakastettuun Liisaan, joka ilmestyy miehen uniin. Siitä on jo kolmekymmentä vuotta kun Liisa lähti kaupunkiin, mutta mies ei voi unohtaa.

Yöllä herään ja päästän Liisan sisään. Hän on naputtanut ikkunaani jo tovin ja haluaa sisälle kuivattelemaan. Hän valuu vettä lattialle ja pyytää sitä anteeksi. Sanon hänen turhaan pahoittelevan ja alan luututa lattiaa kuivaksi. Ojennan hänelle tuolin karmilta pyyhkeen ja hän kietoo sen hiuksiinsa.

Koko kevättalven mies ahkeroi romaaninsa kimpussa kuin hullu ja kevään korvalla on viimeisen pisteen paikka. Kovasti laihtunut kirjailija lähtee viemään romaanikäsikirjoitustaan postiin, arkailee kyläläisiä, niin mökkiytynyt hän on. Julkistamistilaisuuteen Helsingin herrojen eteen Ouluun mies korjauttaa hitunaisen rippipukunsa ja pystyy ihme kyllä olemaan sen hetken ihmisten joukossa. Juhlinnan jälkeen odottaa taas yksinäisyys ja humaltumisen lohtu. Kuuman kesän ja ukkosten jälkeen on tullut syksy ja kaiken loppu, meidän miehellemmekin.

Juon yötä ympärilläni katsellen. Taivas sammuttaa tähdet, kun aamuöinen sumu häätää kaiken tieltään. Sammun vaatteet päällä sänkyyni ja aamu koputtaa kroppaani kohmelolla.

Minulla ei oikeastaan ole sanoja kuvaamaan huikeaa lukukokemusta, joka tuntui vievän kauas kirjailijan kaiman köyhyyskuvauksiin. Hauru piirtää lyhyessä romaanissaan kirjailija Ilmari R:n elämänkaaren tarkasti ja rikkain nyanssein. Miehen yksinäisyys ja ulkopuolisuus huokuvat joka sivulta. Tarinahan on sinänsä hyvin surullinen kertomus kyläyhteisön syrjimästä onnettomasta miehestä, mutta Haurun kaunis kieli koskettaa ja tarkat lauseet piirtävät miehen hahmon elävänä näkökenttääni. Luontokuvaukset Hauru sanoittaa käsittämättömän vivahteikkaasti. Tuntuu, että aivan jokainen lause on harkittu ja hiottu viimeisen päälle, kaikki turha on karsittu. Kuuntelin kirjan ensin äänikirjana, mutta halusin lukea sen myös kirjana, mikä todella kannatti. Tämä on upea ja tasapainoinen kokonaistaideteos, joka vie digiajan ihmisen kauas suomalaisten menneisyyteen. 

Uni on virkistänyt minut jälleen juhlamielelle, mutta ei ole ketään, kenen kanssa kilistää kirjastonhoitajan minulle sujauttamalla konjakilla. Pihalla istun repun päälle. Nostan kuppia puiden latvoille. Ne kurottavat komeasti hyvän yön ja hoputtavat reissumiestä sisälle.

Hanna Hauru - Viimeinen vuosi
Like 2021
Äänikirjan lukija Paavo Kääriäinen
_______________

"Hanna Hauru (s. 1978) on kohonnut nopeasti lyhytproosan kärkinimeksi. (–) Elämän ankaruus vyöryy 1950-luvun pienessä kylässä Pohjois-Pohjanmaalla kerjuulla kulkevan kynätyömiehen kautta sieluun käyvällä tavalla. Kaipuu, halu näyttää ja olemisen tietoisuus sävyttävät teoksen kokonaisuutta loisteliaalla tavalla. (–) Hauru on kirjoittanut timanttisen teoksen.” – Sotkamo-lehti

9 kommenttia:

  1. Mahtava kuulla, että Haurulta on julkaistu uusi romaani! Olen lukenut useita hänen teoksiaan ja pidän kovasti Haurun tyylistä. Haurun aiheet ja tapa käsitellä niitä ovat aina kiinnostavia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä oli ensimmäinen Haurulta lukemani, mutta varasin kirjastosta Finlandia-ehdokkaana olleen Jääkannen. Kaikessa koruttomuudessaan lumoava.

      Poista
  2. Tätä kirjaa oli ilo odottaa ja odotus palkittiin. Hauru on koskettavien tarinoiden mestari. Hän kuvaa näkyväksi syrjäytyneitä ja unohdettuja ihmisiä tunteella ja taitavuudella.

    Bloggaus on tulossa toukokuussa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä oli upeasti kerrottu traaginenkin tarina. Aion lukea lisää Haurulta.

      Poista
  3. Hauru osaa asiansa: koruttoman kaunista, kerronnaltaan/painoarvoltaan raskassarjalaista ja samalla höyhenenkevyttä ja immersoivaa kerrontaa.
    Lukunautinto, joka jätti viipyilevän ja ilmassa väreilevän tunnetilan, oli parasta A-luokkaa ja tähän unnukkaiseen teokseen kynämiehineen ihastuin ikihyviksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä vain! Minäkin näin rähjäisen ja partaisen kynämiehen liikuskelevan pihapiirissään ja kylän raitilla. Upeaa tekstiä.

      Poista
  4. En tiedä edelleenkään, tarttuako tähän vai ei. Kieli on kyllä selvästi kaunista, mutta tarinan ankeus mietityttää. En ole ankeiden tarinoiden ystävä. Jään siis edelleen miettimiskannalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan tämä ankea, mutta kuva on niin realistinen: tuollaista elämä joskus Suomessa oli ja varsinkin omituisena pidetyn kirjailijan elämä.

      Poista
  5. Hyvin kiitollisena luin teoksen Viimeinen vuosi. Onko aina niin, että vasta kuoltuaan kirjailija huomataan. R.I.P. Hanna Hauru

    VastaaPoista

Thank you for your comment ♥ All comments containing an advertising link shall be removed.

Kommentoimalla HYVÄKSYT, että Google kerää sinusta määrättyjä tietoja. Mitä ne ovat, löytyy sivulta Yksityisyydensuoja ja Googlen sivulta.