Alex Schulmanin edellinen teos Polta nämä kirjeet oli minun ja koko Blogistanian mielestä viime vuoden paras käännösromaani. Eloonjääneet ei yhtään kalpene sen rinnalla. Romaanin perhe on hyvin samanoloinen kuin Schulmanin oma lapsuudenperhe: alkoholia naukkailevat isä ja äiti sekä kolme kuuden vuoden sisällä syntynyttä veljestä. Nuorin pojista on Pierre, vanhin Nils ja keskimmäinen Benjamin, josta kertojaääni eniten kertoo.
Kolme miestä istuu rinnakkain kiviportailla, jotka johtavat talon ulko-ovelle. He itkevät ja kaulailevat. Heillä on yllään puku ja solmio. Heidän vierellään nurmella on tuhkauurna. / He ovat märkiä ja rähjäisenoloisia, poliisi oivaltaa miksi ambulanssi on kutsuttu paikalle. ”Minun nimeni on Benjamin, minä soitin.”
Schulmanin alkukuva on hyvin dramaattinen. Tapaamme veljekset aikuisina perheen kesämökillä, jossa ei ole käyty kahteenkymmeneen vuoteen, ei kertaakaan sen hirveän onnettomuuskesän jälkeen. Poliisiauto ajaa siniset valot välkkyen rantaan, jossa uupuneina mökin portailla istuvat kaikki kolme verissään. Mitä on tapahtunut, selviää lukijalle kellontarkasti takaumina, sillä Schulman kertoo äidin tuhkauurnan mökillevientipäivästä käänteisessä järjestyksessä. Se oli pitkä ja koetteleva päivä. Äidin uurnan laskusta hautausmaalle isän viereen ei tullut mitään, vaan veljekset joutuivat vasten tahtoaan matkalle lapsuuteensa, jolloin unholaan painuneet tapahtumat ja käsittelemättömät tunteet ryöpsähtävät mieleen.
Tuon yhden päivän tapahtumien lomassa Schulman näyttää välähdyksiä poikien elämästä lapsena. Vanhin Nils oli äidin suosikki, joka pakeni vanhempien riitoja ja kiusoittelevia pikkuveljiään kuulokkeisiin ja musiikkiin, nuorin Pierre pissasi housuun ja tappeli. Sydäntäsärkevästi keskimmäinen Benjamin otti vastuulleen pitää perhe jotenkin kasassa. Hän kuunteli herkeämättä, mitä vanhemmat puhuivat riidellessään tai mitä äiti puhui muiden veljesten kanssa. Hänen oli oltava kuulolla ja soviteltava tarpeen vaatiessa. Kesäpäivisin pojat touhusivat mökillä poikien joskus groteskejakin juttuja. Vanhemmat lojuivat aurinkotuoleissaan ja tyhjensivät viinipullon toisensa jälkeen. Yleensä he eivät jaksaneet katsoa lastensa perään.
Kaikkien lasten tavoin veljekset halusivat miellyttää vanhempiaan, ansaita heidän rakkautensa. Joskus isä ryhdistäytyi ja järjesti pojille puuhaa. Sellainen oli myös tiukka ja vaarallinenkin uintikilpailu, johon pojat innokkaasti osallistuivat. He palasivat uintiretkeltään hengästyneinä ja henkeään haukkoen, mutta pettymykseksi isää ei enää kiinnostanut, hän oli mennyt sisälle. Vastaavanlainen oli myös saunavihtojen tekoilta, jolloin humaltunut äiti heittäytyi ilkeäksi. Heidän kotinsa oli erilainen, huomasi Benjamin kouluiässä. Heillä oli likaista, hekin olivat sottaisia eikä heidän vaatteistaan kukaan huolehtinut. Alkoholistisesti juovan äidin mielialat myös ailahtelivat äkkiarvaamatta ja hänen rangaistuksensa olivat kohtuuttomia ja mielivaltaisia. Äiti tuntui rakastavan enemmän koiraansa Mollya kuin poikiaan.
Hän näkee itsensä nopeasti, takapenkin keskellä istuva poika vilahtaa näkyviin. Poika valvoo tapahtumia autossa ja sen ulkopuolella valppain ja surullisin silmin.
Kaiken tämän painostavan ilmapiirin ja vanhempien holtittoman toiminnan herkkä Benjamin kätkee sisäänsä. Hän on usein apealla mielellä ja tuntee kaiken luhistuvan ympärillä. Henkinen paine tuotti hänelle jo lapsena ruumiista irtautumiskokemuksia, jotka jatkuivat aikuisena. Hän tunsi olevansa irrallaan todellisuudesta, ei esimerkiksi tunnistanut omia kasvojaan tai tuntenut jalkojaan. Schulman kuvaa tämän kaiken taitavasti ja koskettavasti.
Schulmanin tekstiä ei voi kuin ihailla. Benjaminin sisin oli täysin hajalla ja tarinan veljesten lapsuudesta oli sydäntäsärkevää lukea. Romaanin jännite pysyy yllä loppuun asti, ja viimeisillä sivuilla Benjamin saa lapsena kokemaansa traumaan vielä suuren lisäpainon, jonka kuollut äiti paljastaa jälkeenjättämässään järkyttävässä kirjeessä. Ehkä aiheen vuoksi Eloonjääneet ei ollut minulle lähtökohtaisesti yhtä kiinnostava kuin Polta nämä kirjeet, mutta kyllä Schulmanin upea kerronta mukanaan vei, vakuutti ja meni ihon alle. Aivan sama, mistä Schulman fiktionsa ainekset ammentaa, jälki on loistavaa!
Bloggaukseni Schulmanin teoksista:
Alex Schulman - Eloonjääneet
Alkuteos Överlevarna 2020
Suomentanut Jaana Nikula
Nemo 2021
Äänikirjan lukija Kuisma Eskola
_______________
Alex Schulman on ruotsalainen toisen polven julkkis. Hänen suomalainen isänsä Allan oli tunnettu tv-tuottaja ja toimittaja. Alex vetää yhdessä kirjailija Sigge Eklundin kanssa yhtä Ruotsin suosituinta podcastia, jolla on 750 000 kuuntelijaa. Alex & Sigge -nimellä tehdään myös liveshow’ta.
Kuva: Alexander Dahl
Minulle 'Unohda minut' oli ehkä isompi elämys kuin 'Polta nämä kirjeet'. Molemmissa kirjoissa on sama kerronta, joka vie mukanaan. Odotan tätä - voisiko sanoa trilogian kolmatta osaa - kirjastosta. Ostin myös jokin aika sitten kirjan 'Skynda att älska', joka kertoo pojan ja vanhan isän suhteesta, mutta en ole vielä lukenut sitä.
VastaaPoistaUnohda minut oli koskettava myös. Minä en lue ruotsiksi, mutta varmasti ’Skynda att älska’ suomennetaan pian. Tässäkin kirjassa oli pieni onnellinen välähdys aikuisesta pojasta ja isästä.
PoistaSamaa mieltä Marjatan kanssa, Unohda minut oli se, joka kolahti. Polta nämä kirjeet ei mahtunut minun listoilleni vuoden parhaan käännöskirjan äänestyksessä.
VastaaPoistaEloonjääneistä löytyy kalpeasti samaa kuin Unohda minut teoksen vahvasta latauksesta. Eloonjääneet on fiktiivinen teos, mutta silti todella hieno. Varsinkin kerronnan muoto on loistava.
Kirjan alkupuolella mietin hetken, että ehkä tämä ei ole minun kirjani. Mutta sitten Schulman nosti jännitettä ja vei. Hämmennykseni johtui varmaan takaperin kulkevasta kerronnasta. Aluksi aika hämäävä, mutta jännä ratkaisu.
PoistaOdotukseni olivat korkealla Schulmanin kahden edellisen kirjan jälkeen ja olinkin alkupuolella melko pettynyt.
VastaaPoistaSitten kirja tempaisi mukaansa. Annoin kirjalle loppujen lopuksi 4/5.
No sulle kävi samoin kuin minulle. Draaman kaari nousi hienosti loppua kohden.
PoistaMielettömän taitavasti rakemnettu tarina. Aukeaa vielä suuremmaksi, jos on lukenut nul Schulmannin aiemmat teokset. Kaikki kolme kirjaa yksiä parhaita lukemiani kirjoja.
VastaaPoistaIlmeisesti neljäs on tekeillä, luin jostain!