Naisella on oltava rahaa ja oma huone,
jos hän aikoo kirjoittaa fiktiota.
Tuo Virginia Woolfin (1882-1941) feministinen lausahdus sadan vuoden takaa on tunnettu ympäri maailman. Teos Oma huone perustuu kahteen esitelmään, jotka hän piti vuonna 1928 kahdessa Cambridgen yliopiston naisten collegessa. Esitelmissään Woolf rohkaisee nuoria naisopiskelijoita ajattelun vapauteen ja sanoo heidän olevan onnekkaita akateemisen koulutuksensa vuoksi. Hän itse jäi sitä paitsi, koska isä koulutti vain veljiä. Woolf väittää, että kirjallisuuden historiassa naiskirjailijoiden vähyys on seurausta pikemminkin mahdollisuuksien kuin lahjakkuuden puutteesta. Tädin perintö tarjosi Woolfille itselleen taloudellisen riippumattomuuden.
Oma huone on hieno kaunokirjallinen esitys. Teksti on hurmaavan elävää, joskin kiinnittyy tiukasti silloiseen englantilaiseen yhteiskuntaan ja sen ajan brittiläisiin kulttuurihenkilöihin. Paljon jää siis ymmärtämättä suomalaiselta nykylukijalta. Mutta Woolfin pääpointti on kristallinkirkas: patriarkaatin hallitsemassa maailmassa naisilla ei ole ollut koulutusta eikä mahdollisuuksia luovaan työskentelyyn. Heillä ei ole ollut päätäntävaltaa omaan elämäänsä, vaan naisen tahto on ollut isän, veljen tai aviomiehen taskussa. Englannissa naiset saivat äänioikeuden 1918.
Älyllinen vapaus riippuu aineellisista seikoista.
Runous riippuu älyllisestä vapaudesta.
Ja naiset ovat aina olleet köyhiä,
ei ainoastaan kahden sadan vuoden ajan vaan aikojen alusta.
Woolf käy läpi naisten kirjoittaman kirjallisuuden historiaa ja pohtii yksityiskohtaisesti 1800-luvun naiskirjailijoiden merkitystä: Brontën sisarusten kapeaa elämänpiiriä sekä miesten nimillä kirjoittaneita George Eliotia (Mary Ann Evans) ja George Sandia (Amantine-Lucile-Aurore Dupin). Se, että naiset alkoivat ansaita rahaa kirjoittamisellaan, teki kirjoittamisesta ammatin. Woolf luo jopa fiktiivisen kirjoittavan siskon Shakespearelle ja leikittelee ajatuksella, että vaikka tämä olisi ollut veljeään lahjakkaampi, kuolemattoman kirjallisuuden syntymiseen ei olisi ollut mitään mahdollisuuksia. Jane Austen ei piiloutunut miehisen pseudonyymin taa, vaan kirjoitti omana itsenään.
Yhdessä kohtaa, turvallisessa naisyleisössä Woolf sanoo törmänneensä ilmaukseen Chloe piti Oliviasta. Hän pyytää kuulijoitaan, etteivät nämä hätkähtäisi tai punastuisi, sillä tällaisia asioita tapahtuu piilossa yhteiskunnalta. Jossain englanninkielisessä jutussa vihjattiin, että Woolf olisi saapunut esitelmätilaisuuksiin paikalle rakastettunsa Vita Sackville-Westin kanssa. Ehkä totta, ehkä ei. Joka tapauksessa Woolfin ja Sackville-Westin syvä ystävyys ja kiintymys kestivät kaksikymmentä vuotta, aina Woolfin kuolemaan saakka. Woolfin Orlando kertonee jotain näiden kahden naisen suhteesta.
Teos oli mielenkiintoinen kuunneltava ja Kirsti Simonsuuren suomennos teki tekstille oikeutta. Tekstissä vilahti joitain ihastuttavia ja raikkaita sanontoja. Simonsuuren esittelyteksti kirjan lopussa avasi teosta lisää. Kyllä tämä feministisen kirjallisuuden klassikko kuunnella kannatti.
Virginia Woolf - Oma huone
Alkuteos A Room of One’s Own 1929
Suomentanut Kirsti Simonsuuri
Tammi 1980
Äänikirjan lukija Krista Putkonen-Örn
_______________
Osallistun tällä postauksella kirjabloggaajien klassikkohaasteeseen #12,
jota vetää Jotakin syötäväksi kelvotonta -blogi
Klassikkohaasteisiin aiemmin lukemani:
#11: Eeva Joenpelto - Elämän rouva, rouva Glad
#10: Ernest Hemingway - Kenelle kellot soivat
#9: Gabriel García Márquez - Sadan vuoden yksinäisyys
#8: Mihail Bulgakov - Saatana saapuu Moskovaan
#7: José Saramago - Ricardo Reisin viimeinen vuosi
#6: Konstantin Paustovski - Kertomus elämästä #3
En ole lukenut yhtään kirjaa Woolfilta, mutta kiinnostava kirjailija. Voisin ihan hyvin lukea.
VastaaPoistaTämä oli minullekin ensimmäinen Woolf, joskin hän on muista yhteyksistä tuttu. Esim. suhteesta Vita Sackville-Westiin, joka loi upean Sissinghurstin puutarhan, jonka valkoinen osa on huippuhieno.
PoistaOlen aivan samaa mieltä Woolfin kanssa siitä, että naiskirjailijoiden vähyys aikoinaan johtui nimenomaan mahdollisuuksien puutteesta. Mikään ei viittää siihen, että naiset olisivat olleen muinoin jotenkin tyhmempiä ja lahjattomampia (kuin miehet) ja sitten yhtäkkiä “viisastuneet”. Naisilla ei yksinkertaisesti ole ollut mahdollisuuksia niin kuin monissa maissa ei ole edelleenkään.
VastaaPoistaEn ole Omaa huonetta lukenut, mutta se on kyllä lukulistallani. Hävettävän vähän tulee vuosittain klassikkoja luettua, joten onneksi on tämä haaste niin ainakin muistaa muutaman lukea!
Woolf muuten asui kymmenen vuotta näillä huudeilla, jossa mekin asumme. Tänne puuhataankin näköispatsasta Woolfista (aidon kokoinen ja istuu penkillä kirjoja sylissään), käsittääkseni sen työstäminen on jo aloitettu mutta en tiedä milloin valmistuu. En malta odottaa, että se saadaan paikalleen. Luulen, että se vilahtelee sitten aika usein blogissani, kun käyn kuvaamassa kirjoja siinä :D
Asut sitten kulturelleilla seuduilla! Woolf siteeraa jotain miespuolista ja hyvin arvostettua kulttuurihenkilöä, joka asetti naiset älyltään hyvin alhaiseen kastiin. Tuossa englanninkielisessä Wikipediassa sanotaan näin:
PoistaThe essay quotes Oscar Browning, through the words of his (possibly inaccurate) biographer H. E. Wortham, "that the impression left on his mind, after looking over any set of examination papers, was that, irrespective of the marks he might give, _the best woman was intellectually the inferior of the worst man_”.
Olihan tämä upea puheenvuoro omana aikanaan, mutta nämä kaikki englantilaiset herrat olivat minulle tuntemattomia, joten lukeminen hiukan kärsi.
Olen tätä lukenut joskus reilut kymmenen vuotta sitten mutta en muista kovin paljoa. Sen kuitenkin muistan, että vaikutuin. Pitäisi siis palata tämän äärelle uudelleen.
VastaaPoistaTämä oli taidokas ja terävä, mutta varmasti paperikirjana olisi avautunut paremmin.
PoistaWoolfia en ole lukenut, mutta Marilyn Frenchin Naisten huone avasi omat näkemykseni 70-80-luvun vaihteessa. Meni suorastaan ytimiin asti.
VastaaPoistaEdelleen on naisten asemassa tekemistä!
PoistaLuimme kirjan joskus lukupiirissä. Täytyy myöntää, että oli välillä hieman liian vaikeaselkoista tai ainakin puuduttavaa luettavaa. Oliko tässä kirjassa maininta, ettei nurmikoita saa tallata? :)
VastaaPoistaTekstissä vilisevät brittinimet, joihin Woolf viittasi, tuntuivat minustakin hankalilta. Nurmikkoepisodi oli myös. Ilmeisesti ’miesten’ collegoihin ei nainen saanut astua jalallaan, ellei hänellä ollut mukanaan miestä. Ei siis astua näiden opinahjojen nurmikollekaan :)
PoistaTaas yksi klassikko, joka pitäisi lukea. Pari muuta Woolfia olen lukenut, ehkä seuraavaksi tämä. Luettua elämää -blogissa oli samoin hyvin feministinen teema tänään. Sopii hyvin minun päivääni, sain nimittäin juuri luettua Toni Morrisonin Toiseuden synnyn - eri teema, mutta silti hyvin samankaltainen :)
VastaaPoistaOlen kuunnellut Morrisonin Toiseuden synnyn, mutta pitänee kuunnella se uudemman kerran. Vaativaa tekstiä.
PoistaTämä oli aikoinaan ensimmäinen lukemani Woolf. Sitten luin häneltä kaiken muunkin, mutta Oma huone pysyi suosikkinani.
VastaaPoistaOlisi niin paljon tärkeää luettavaa! Oma huone oli lainassa jo viime klassikkoa varten, mutta jostain syystä jäi. Hyvä, että vihdoin tuli luetuksi.
PoistaOn tosiklassikko! Ja mitä ajatella siitä, että kirja kestää aikaa - eli yhä on tunnistettavaa.
VastaaPoistaHarkitsin että otan klassikokseni Shakespearen Sonetit, jossa on Simonsuuren upeat käännökset ja selitykset todella avartavasti.
Simonsuuren suomennos oli upea. Minua viehättivät monet hänen käyttämänsä, hieman vanhahtavat sanat. Uskon että niille oli vastineensa alkutekstissä. Ooh, Shakespearen Sonetteja siis seuraavaan klassikkoon!
PoistaWoolfin fiktiota olen vähän lueskellut mutta tyylinsä ei oikein minun juttuni ole...mutta tämä essee on kyllä täyttä rautaa.
VastaaPoistaJa huomiot pätevät tietysti myös muissakin aspekteissa kuin sukupuolessa, mikä merkitys elinolosuhteilla, yhteiskuntaluokalla yms on kirjallisuuden tuottamisessa...
Jos oli köyhä, mies taikka nainen, äärimmäisen harvoin oli mahdollisuuksia luovaan toimintaan. Säätyrajoja ei niin vain ylitetty. Kuten sanoin alla Jormalle, minua ei innosta lukea paljonkaan tuon ajan kirjallisuutta, mutta olen iloinen että tämän klassikon vihdoin luin.
PoistaEnglantilainen vanhempi kirjallisuus on täynnä kuvauksia älykkäistä naisista, jotka joutuvat alisuoriutumaan ja alistumaan rahan valtaan (esim. Austen ja Brontët). Woolf sanoo ääneen, mikä on pelin nimi. Ennemmin kuitenkin lukisin Sackville-Westiä, vaikkapa hänen "Ylhäisiä ihmisiä" on mainio teos Englannin yläluokan naisten elämästä.
VastaaPoistaKiitos kommentistasi Jorma. Englantilainen yhteiskunta oli tuolloin tiukasti sääty-yhteiskunta, ’kahden kerroksen väkeä’. Itseäni ei kovin kiinnosta lukea tämän tyyppistä vanhaa kirjallisuutta. Sackville-Westiin voisin tarttuakin!
PoistaMikä kulttuuriteko, että tämä on luettu äänikirjaksi! Jospa se saisi taas uusia lukijoita!
VastaaPoistaHieno julkaisu, Riitta!
Kiitos Elina. Olin melkoisen hämmästynyt asiasta itsekin. Krista Putkonen-Örn oli hyvä lukija.
Poista