Osallistun tällä bloggauksella kirjabloggaajien Klassikkohaasteeseen,
jota emännöi tällä kertaa Kirjapöllön huhuiluja -blogi.
Kahleet katkaistaan #3 / 6
Määrittelin tämän teoksen itse klassikkokokonaisuudeksi, koska se on mittava - peräti kuusiosainen; se on vanha ja kirjailija on ollut Nobel-ehdokkaanakin, tosin Suomessa hän taitaa olla melko tuntematon. Kyseessä on venäläinen Konstantin Paustovski (1892-1968), joka tunnetaan lyyrisen proosan mestarina. Englanniksi Wikipediasta löytyy enemmän tietoa tästä kirjailijasta, joka oli ehdolla Nobelin kirjallisuuspalkinnon saajaksi vuonna 1965. Kyse on siis kirjailijan kuusiosaisesta omaelämäkerrallisesta romaanista Kertomus elämästä (Povest o žizni, 1945–1955). Olen aiemmin jo lukenut näistä kaksi osaa, ehkä ajan kanssa tulee luettua loputkin. Paustovskilla oli suuri vaikutus toisen maailmansodan jälkeisen venäläisen kirjailijapolven muodostumiseen.
Tämä elämäkerran kolmas osa keskittyy vuosiin 1917-1922 ja kertoo Venäjän vallankumouksesta ja verisestä sisällissodasta. Kun nyt Suomessakin muistellaan sadan vuoden takaisia sisällissodan aikoja poliittisine aatteineen ja kun Ukraina ja Krim myös ovat tapetilla, tämä oli mielenkiintoista luettavaa. Paustovskihan oli kotoisin Ukrainasta, Kiovasta.
Lehtimiehenä Moskovassa nuori Paustovski eli keskellä tapahtumien pyörrettä, josta hän sanoo: Muutamassa kuukaudessa Venäjä puhui kaiken mistä se oli vaiennut vuosisatoja - koko maassa oli menossa yötä päivää keskeytymätön sekava joukkokokous. Kadunkulmien joukkokokouksissa kuka tahansa sai puheenvuoron ja väkijoukko ilmaisi mielipiteensä äänekkäästi huutaen joko hurraa! tai alas! Kaupungissa käytiin taisteluita, luodit viuhuivat, ruokaa ei ollut. Oli äärettömän vaarallista. Paustovskin hieno kuvaus sai elämään tuon sekasorron ja nuo ryysyihin pukeutuneet parrakkaat miehet hämärissä kokouksissaan.
Lehtimiehenä Moskovassa nuori Paustovski eli keskellä tapahtumien pyörrettä, josta hän sanoo: Muutamassa kuukaudessa Venäjä puhui kaiken mistä se oli vaiennut vuosisatoja - koko maassa oli menossa yötä päivää keskeytymätön sekava joukkokokous. Kadunkulmien joukkokokouksissa kuka tahansa sai puheenvuoron ja väkijoukko ilmaisi mielipiteensä äänekkäästi huutaen joko hurraa! tai alas! Kaupungissa käytiin taisteluita, luodit viuhuivat, ruokaa ei ollut. Oli äärettömän vaarallista. Paustovskin hieno kuvaus sai elämään tuon sekasorron ja nuo ryysyihin pukeutuneet parrakkaat miehet hämärissä kokouksissaan.
Eloisia tarinoita kertyi myös lehtiväen kahvilasta. Näihin aikoihin tuleva kirjailija oli 25-26-vuotias ja aina kuulolla mitä ympärillä tapahtui: Vallankumoustalven huumaava ilma pani pään pyörälle. Hämärä romantiikka riehui sydämissämme. Minä en voinut enkä halunnutkaan vastustaa sitä. Paustovski kertoo monia hupaisia sattumuksia nimekkäiden venäläisten kulttuurihenkilöitten tiimoilta, joiden nimet eivät suomalaiselle lukijalle paljon kerro (kirjan lopussa on tosin viiteluettelo), mutta voi paneutua ajankuvaan.
Leninin persoona ja karisma tekivät Paustovskiin valtavan vaikutuksen: Hänessä ei ollut jäykkää mahtavuutta, ei tietoisuutta omasta suuruudestaan, ei ylimielisyyttä, ei halua julistaa pyhiä totuuksia. Hän oli puheissaan ja liikehdinnässään koruton ja luonteva. Paustovski kävi usein kuuntelemassa myös Toimeenpanevan Keskuskomitean kiivaita kokouksia vallankumoustohinoissa siipeensä saaneessa hotelli Metropolissa. Kapinoita tuli ja meni, sanomalehtiä syntyi ja lakkautettiin; aika oli sekasortoista ja kuohuvaa.
Ilman matkustuslupaa Paustovski lähti Moskovasta äitinsä ja sisarensa luokse lähelle Kiovaa. Matka junalla oli pitkä ja vaarallinen, sillä monet anarkistiset rosvojoukot hyökkäilivät junia vastaan. Piiritetyssä Kiovassa Paustovski päätyi sanomalehteen oikolukijaksi, mutta pian armeijaan. Koko Ukraina oli sekaannuksen vallassa: Ei ollut mahdollista oivaltaa, mitä oikein tapahtui. Aika oli jännitteistä, puuskaista, keikaukset seurasivat toisiaan miltei vyörymällä... Minusta tuntui silloin, että koko maa kiitää täyttä vauhtia läpäisemättömään kosmiseen sumuun.
Ukrainan ollessa surullisesti uutisissa tänäänkin, nämä Venäjän, Ukrainan ja Kiovan sisällissodan ajat olivat kuin hurjinta trilleriä, mutta perustuvat Paustovskin omiin kokemuksiin. Minä ihmettelin sitä, kuinka hän jaksoi kaiken tuhon ja sekasorron keskellä uskoa ja luottaa tulevaisuuteen ja suureen kirjailijan kutsumukseensa. Näihin vuosiin ajoittuivat myös suuret juutalaisvastaiset pogromit. Ukrainassa eli tuolloin Venäjän suurin juutalaisyhteisö, josta sisällissodan aikana tuhottiin Ukrainan mukaan 35 000 - 50 000 henkeä, Wikipedia arvioi henkensä menettäneitä olleen jopa 100 000. Novellissa Huuto keskellä yötä Paustovski kertoo vaikuttavasti miten hän kuuli juutalaisten huutavan pimeistä taloistaan yöhön: Tuo huuto kuului varmaankin kauas kaupungin rajojen ulkopuolelle. Se iskeytyi matalalla roikkuvaan mustaan taivaaseen ja palasi takaisin, tuo huuto armosta ja armeliaisuudesta.
Sisällissodan loppuvaiheessa Paustovski pakeni Odessaan välttyäkseen joutumasta toistamiseen armeijaan, ja löysi töitä kirjapainosta. Elämä Odessassa kävi yhä vaikeammaksi, bolsevikit voittivat lopulta valkoisen armeijan ja kirja päättyi lukuun, joka kertoo miten panikoituneet odessalaiset ryntäsivät tuhansin satamaan ja pakoon laivoille. Sadat heistä tallautuivat kuoliaiksi tai putosivat tungoksessa mereen.
Ties monennenko kerran näin elämäni. Minä erittelin sitä vuosi vuoden jälkeen ja ymmärsin äkkiä, että kaikelle ristiriitaisuuksien repimälle menneisyydelleni voi antaa sisällön ja voiman, merkityksen ja oikeutuksen ainoastaan tulevaisuus. Kenties tulevaisuus valikoi tuosta elämästä, kaikesta kokemusteni paljoudesta sen mitä valaisee ja lämmittää aito ihmisyys ja runous ja auttaa minua yhdistämään elämäni irralliset renkaat eläväksi kertomukseksi.
Kahleet katkaistaan on valtavan hieno ja runsaasti faktaa sisältävä kuvaus noista Ukrainan ja Venäjän sekasortoisista vuosista. Minulle outoja asioita tuli esiin siinä määrin, että luullakseni en ymmärtänyt kaikkea. Ajattelin nuorta, oikeastaan aivan omillaan olevaa Paustovskia näissä kaaosmaisissa historian tapahtumissa. On muistettava kuitenkin, että hän kirjoitti tämän kuusiosaisen elämäkertansa vasta paljon myöhemmin, vuosina 1945-55. Ehkä ajan kulku selvitti hänelle tapahtumien merkitystä kokonaisuudessa kuten hän tuossa yllä toivoi.
Konstantin Paustovski
Povest o Zhizni, ilm. 1945-55
Kertomus elämästä #3, Kahleet katkaistaan
Suomentanut Juhani Konkka
Gummerus 1969
*****
Kirjastosta
#1 Lapsuus ja kouluvuodet *****
#2 Rajuilma nousee ***
#3 Kahleet katkaistaan *****
#4 Suurten odotusten aika - jätin kesken, ei vetänyt
#5 Kaukasialaisia kuvia
#6 Vaellusten kirja
#1 Lapsuus ja kouluvuodet *****
#2 Rajuilma nousee ***
#3 Kahleet katkaistaan *****
#4 Suurten odotusten aika - jätin kesken, ei vetänyt
#5 Kaukasialaisia kuvia
#6 Vaellusten kirja
Hieno ja erilainen valinta klassikkohaasteeseen! Olen lukenut yhden Paustovskin kirjan, nimeltään Valkoista kultaa.
VastaaPoistaLyyrinen sielu tämä Paustovski. Erittäin hienoja luonto- ja tarkkoja ihmiskuvauksia. Kuohuvassa historian kohdassa hänelle osui elää.
PoistaEn muista Paustovskista koskaan edes kuulleeni, joten oikein mainiota oli lukea postauksesi ja oppia uutta.
VastaaPoistaMaalaileva ja romantistyylinen kertoja, pitää asennoitua sopivasti. Osat 1 ja 3 olivat hienoja historiallisestikin.
PoistaMielenkiintoinen klassikkovalinta! Minäkään en ollut Paustovskista kuullut aiemmin, joten minullekin tässä oli uutta kirjatietoutta.
VastaaPoistaOlin lukenut Venäjän vallankumouksesta jonkun kirjan ja tuli juttua saksalaisen blogiystäväni Maschan kanssa. Hän antoi minulle Paustovski-vinkin, aivan tuntematon minullekin aiemmin.
PoistaHieno klassikkovalinta ja hyvä postaus! Kiva, kun olit haasteessa mukana 🙂
VastaaPoistaKiitos mielenkiintoisesta klassikkovalinnasta, jälleen lisää tietämystä mitättömään venäläiskirjailijoitten tuntemukseeni.
VastaaPoistaPaustovski juutalainen? Ei kai. Minun käsittääkseni hän oli kasakkataustainen.
VastaaPoistaLienen erehtynyt, kiitos oikaisusta. Koskettavasti hän noista Odessan pogromeista kirjoitti.
PoistaToki. Hän kuului odessalaisten kirjailijoiden löysään kaveriporukkaan yhdessä mm. Isaak Babelin kanssa, joka oli juutalainen ja jota nykyään pidetään yhtenä juutalaisen maailmankirjallisuuden kärkinimistä.
PoistaBabel joutui Stalinin vainojen uhriksi, mutta Paustovski selvisi ja käyttäytyi vanhoilla päivillään kunnon ihmisen lailla ottaen kantaa neuvostojärjestelmän vainoamien kirjailijoiden puolesta. Vaikkei hän kirjailijana ole ihan vailla puutteita, hän oli viralliseksi ja järjestelmän hyväksymäksi kirjailijaksi rohkea ja sympaattinen kaveri.
Googlatessa juurikin Babelin nimi tuli esiin. Kolme lukemaani osaa näistä Paustovskin elämäkertakirjoista olivat minusta tosi mielenkiintoisia. Ehkä joskus yritän vielä lukea tuon kesken jääneen ja pari viimeistäkin. Hänen tarinoihinsa uppoutuminen vaatii sopivan mielentilan.
Poista