10. tammikuuta 2018

Kazuo Ishiguro - Haudattu jättiläinen


Haudattu jättiläinen on häkellyttävä, ja lukijaa tuskastuttavakin fantasia-allegoria. Tarina vie muinaisille Britteinsaarille, jonnekin 500-luvun tienoille ja Ishiguro sekoittaa tarinaansa kuningas Arthurin legendaa, pyöreän pöydän ritareita Merlineineen ja Walesin lohikäärmettä; kelttien ja saksien raakoja sotia ja taikauskon myyttejä. Otaksuttavasti jossain päin Walesia ihmisten mieliä sumentaa mystinen unohduksen sumu, joka salaa heiltä paitsi menneisyyden, myös tuoreet tapahtumat. Päähenkilöinä on iäkäs aviopari Axl ja Beatrice, jotka asuvat kelttien luolastoyhteisössä. Heitä kohdellaan siellä hiukan huonosti, mutta pariskunta ei muista mistä tämä ikävä kohtelu johtuu. Heidän hämärät muistikuvansa sanovat, että heidän poikansa asuu jossain lähellä, joskaan he eivät tiedä missä eivätkä muista edes miltä poika näyttää. Eräänä päivänä he saavat kerättyä tarpeeksi rohkeutta ja lähtevät etsimään poikaansa.

Axl ja Beatrice kohtaavat matkallaan monenlaista kulkijaa ja uhkaavia tilanteita. Kuningas Arthurin kuoltua vallitsee tosin rauha, mutta mennyt vihanpito kelttien ja saksien välillä huokuu edelleen jännitteisenä ja uhkaavana. Seudulla uskotaan että naaraslohikäärme Querig on unohduksen sumun takana. Parin seurueeseen lyöttäytyvät mestari Wistan ja tämän pelastama, 'pahan' purema nuori Edwin. Viidenneksi joukkoon liittyy ruostuneeseen haarniskaan sonnustautunut keltti sir Gawain, kuningas Arthurin veljenpoika.

Seurue taivaltaa eteenpäin sumuisessa Englannin maisemassa päämääränään tuhota tuo tienoota terrorisoiva ja ihmisten muistia henkäyksillään sumentava lohikäärme. Kaikkien henkilöiden muistikuvat menneestä ovat hämäriä, mutta jokaisen mieliin välähtää sirpaleisia ja hämmentäviä asioita.

"Mistä te puhutte, mestari Axl?"
"Heidän naisistaan, lapsistaan ja vanhuksistaan, jotka oli jätetty turvatta, kun olimme pyhästi luvanneet olla kajoamatta heihin, mutta nyt kaikki ovat kohdanneet loppunsa meidän käsiemme kautta, jopa pienimmät lapsetkin. Jos meille olisi hiljattain tehty niin, eikö meidänkin vihamme purkautuisi? "

Fantasia ei ole minun kirjallisuudenlajini, ja totta puhuakseni olin alkupuolella vähällä jättää kesken. Päätin kuitenkin sinnitellä ja teoksen loppupuolelta löytyikin muutama huikaisevan hieno kohtaus. Näitä sykähdyttäviä kohtia olivat mm. ritari Gawainin pohdinnat syyllisyydestään ja sotimisensa ja palkkasoturin ammattinsa oikeutuksesta sekä vanhan avioparin keskinäinen rakkaus ja kiintymys. Olisin kuitenkin suonut, että Ishiguro olisi hiukan suitsinut villisti laukkaavaa mielikuvitustaan ja jättänyt vaikkapa sadat keljuilevat keijut vähemmälle.

"Jumalamme on armon jumala, vaikka pakanana teidän on ehkä vaikea ymmärtää sitä. Ei ole hulluutta pyytää anteeksiantoa sellaiselta jumalalta, olipa rikos kuinka hirveä tahansa. Meidän jumalamme armo on ääretön."
***
"Kyllä vain, me tapoimme monia piittaamatta siitä, kuka oli vahva ja kuka heikko. Jumala ei ehkä hymyillyt meille suopeasti, mutta me puhdistimme maan sodasta."


Teos on haasteellinen ymmärtää, mutta pääasia on mielestäni tahallinen ja armelias unohtaminen, joka tekee elämän siedettävämmäksi elää. Tämä unohduksen sumu valtaa niin kansakuntien kollektiivisen mielen kuin yksityisen ihmisenkin muistikuvat. Kollektiivisen unohtamisen kohteita tai syitä voivat olla esim. menneitten sotien ja siirtomaavaltojen hirmuteot. Yksittäisen ihmisen menneisyyteen ja pitkään parisuhteeseen mahtuu niin ikään paljon ikävää, jonka mieluusti unohtaa ja torjuu. Sir Gawainin parista puheenvuorosta mieleeni tuli monta nykyistä ja 1900-luvun historian kauheutta: Syyria, Jugoslavia, II maailmansodan järkyttävät tapahtumat eri Euroopan maissa, Chile, Argentiina, omakin sisällissotamme. Lista on loputon. Uskonto tai tulenpalava poliittinen aate oikeuttaa mielissämme julmat terroriteot, joita maailma jälkeenpäin kauhistelee ja tuomitsee.

"Tuli vain mieleeni, prinsessa. Onko mahdollista, että rakkautemme ei olisi vuosien mittaan vahvistunut näin lujaksi, jos sumu ei olisi vienyt meiltä sitä minkä vei? Ehkä vanhat haavat paranivat sen takia."

Axlin ja Beatricen liikuttava ja vahva rakkaus kesti myös menneitten loukkausten ja erimielisyyksien mieleen tulvahtaneet muistot. He olivat luvanneet rakastaa toisiaan myötä- ja vastoinkäymisissä, pysyä yhdessä aina. Mutta lautturin viimeiselle matkalle kunkin ihmisen on lähdettävä yksin.

Ishiguron tapa kirjoittaa tuntui joissakin dialogeissa jokseenkin tankkaavalle. Mystisyys sekoitti päätäni ja mieltäni armotta, mutta lopun muutamassa luvussa kirjailija suorastaan loisti. On tämä jännä veijari, tämä nobelisti Ishiguro!

Haudattua jättiläistä on luettu paljon, tässä muutama mielipide, ole hyvä:
Ishiguron teokset:
Silmissä siintävät vuoret, 1983 - A Pale View of Hills, 1982
Menneen maailman maalari, 1988 - An Artist of the Floating World, 1986
Pitkän päivän ilta, 1990 - The Remains of the Day, 1989
The Unconsoled (1995) - ei suomennettu
Me orvot, 2002 - When We Were Orphans, 2000
Ole luonani aina, 2005 - Never Let Me Go, 2005
Yösoittoja, 2011 - Nocturnes, 2009

Haudattu jättiläinen, 2016 - The Buried Giant, 2015 

Kazuo Ishiguro
The Buried Giant 2015
Haudattu jättiläinen
Suomentanut Helene Bützow
Kansi Jussi Kaakinen
Tammi 2016
****
Kirjastosta

5 kommenttia:

  1. Jännä veijari totta tosiaan! Tuo muistia ja muistamista kauniisti ja pohtivasti käsittelevä osio oli teoksen erinomaista antia ja se johdatti myös ajatukset kiinnostavaan Erik H. Eriksonin elämänkaariteoriaan,sen vanhuusosion tehtävään: eletyn elämän ja minän eheyttämiseen... Pidin teoksen sadunomaisesta tunnelmasta suuresti. Helene Büzowin tyylikäs ja ammattitaitoinen käännös kruunasi lukukokemuksen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tässä oli paljon hienoa, vaikka fantasioiden ja mielikuvien runsaus minua välillä uuvutti. Juuri olen lukenut espanjalaisen Carmen Amoragan kevyehkön teoksen, jossa hän muun ohella pohtii ansiokkaasti muistamista, sitä että omat muistomme voivat olla turhan tylyjä ja niiitä voi tavallaan 'korjata' keski-iässäkin. P.I. Jääskeläinenhän käsittelee myös muistamista monessa kirjassaan. Taitaa muistaminen ja muistot olla kovasti tapetilla nykyään. Erittäin kiinnostava aihe! Tuota Eriksonia en tunnekaan.

      Mukavaa viikkoa Takkutukka & kiitos kommentista <3

      Poista
  2. siis: Helene Bützowin, pahoittelen painovirhepaholaista...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tekevälle sattuu :) Olin kuuntelemassa Bützovia Helsingin kirjamessuilla. Hän on suomentanut kaikki Ishigurot paitsi tuota ensimmäistä (Silmissä siintävät vuodet). Ja siis tavallaan 'vanhentunut' yhtä matkaa Ishiguron kanssa. Tuntee siis kirjailijan tyylin, hieno ura hänellä.

      Poista
    2. ... hehe, vaikea nimi Bützowilla... :DDD

      Poista

KIITOS kommentistasi ♥ THANK YOU for your comment ♥

HUOM! Kaikki jonkun mainoslinkin sisältävät kommentit poistetaan. - OBS! All comments containing an advertising link shall be removed.

Kirja vieköön! ei pidä lukijarekisteriä eikä kerää minkäänlaisia lukijatietoja itse. Blogger-blogina noudatamme Googlen yksityisyydensuojakäytäntöä. Kommentoimalla HYVÄKSYT, että Google kerää sinusta määrättyjä tietoja. Mitä ne ovat, löytyy sivultaYksityisyydensuoja ja Googlen sivulta.