Olli Heikkonen - Jakutian aurinko #runosunnuntai

Irsk. Ääni ratapihan yllä 

kuin hampaiden kirskunta. Juna vaihtaa raidetta 

kun kohautan olkaa. Vaunu seuraa vaunua, päivä päivää.

'Mielessäni oli kuva talvisesta ratapihasta, jolla pakkasen kangistama vaihde kirskahtaa uuteen asentoon ja ääni jää leijailemaan maiseman ylle. Kirskahduksella oli suora äänteellinen yhteys siperialaiseen kaupunkiin nimeltä Irkutsk.' - Heikkonen

Heikkosen esikoisrunokokoelma Jakutian aurinko vie lukijan useiden päivien uuvuttavalle matkalle junan kolkkeeseen, halki talvisen Siperian. Runoilija tarkkailee ikkunasta hyytävän kylmää maisemaa, autioita Siperian syrjäseutuja miettien omiaan ja tehden huomioita kanssamatkustajistaan. Vladivostokissa odottaa naisen lämmin syli, niin luulen. Siperian valtavaa äärettömyyttä on liki mahdoton ymmärtää, sillä Trans-Siperian rata nollapisteestään Moskovasta Vladivostokiin on pituudeltaan yli 9000 kilometriä; Moskovasta Krasnojarskiin on 4000 km, Irkutskiin 5000 km... Irsk!  Juna kolkkaa, taiga jatkuu horisonttiin ja sen yli, takamus puutuu ja hengitys huuruaa. Mutta vodka lämmittää ja laulu soi: Älä juo vettä. Älä juo, hyvä tavaton. Peltimuki kilkkaa ja saapasnahka soi, sillä nyt on joulu, nyt on hanat auki.

En tiedä mille vuosikymmenille Heikkonen itse on junamatkansa ajoittanut, mutta minä kaavailin sen jonnekin epämääräisille neuvostovuosille. Haistoin junavaunujen tunkkaisen ilman, jossa haisi mahorkka, hiki ja lika. Tunsin kropassani kolkkaavan veturin tärinän ja kovat puupenkit. Näin saman minkä Heikkonenkin: maisema ei vaihdu, samaa ääretönä taigaa, muutama asumus ja teollisuusrakennus siellä täällä. Ja hirvittävä kylmyys: savupiipun savu nousee taivaalle suorana kuin luoti tammikuun yli  40 C pakkasasteessa. Brr.

Kun talvi saapuu, se tapahtuu äkkiä. Linnut putoavat lennosta, ja meri rasahtaa jääksi. Lumi peittää lautan, joka oli matkalla Bengaliin. Masto vain törröttää. Valo kirveltää silmiä, ja kasvot puristuvat rypyksi. Tule silloin tänne, sulatetaan jääpuikko rommitotiin. Maataan ahkiossa silkkisen taivaan alla.

Runoissa on suggestiivinen matkanteon ja liikkeen rytmi, ja ne tavoittavat hienosti junavaunun tunnelman ja ilmapiirin, kuten myös Siperian olemuksen. Monelle suomalaiselle sanalla Siperia on huono kaiku. Siperia on meitä opettanut, siellä on ollut työ- ja vankileirejä niin meille suomalaisille kuin myös neuvostokansalaisille. On vaikea ymmärtää miten siellä kukaan jaksaa elää ja asua, ainakaan vapaaehtoisesti. Harvaan asuttu, syrjäinen ja raa'an pakkasen purema.

Kun kuu värjää kaupungin, kristalli välkkyy 

ja poreilee kirpeä juoma. 

Ilta ripottaa tähdet lammikoiden pintaan. 

Jään ylle leviää silkkinen viitta. 

Tämä näky lumoaa meidät 

kaksi hiljaista, höyryävää suuta. 

Tämä on humala ilman viinaa, umpihumala tähtien soidessa, 

tämä on juhlahetki avaruuden laidalla, 

jalkojen alla fossiilien kohina. 

Siis juokaamme malja: enää painovoima ei päde, 

ja höyry saa kätkeä meidät.

Itse olen matkustanut junalla vain Pietariin, silloiseen Leningradiin joskus 80-luvulla. Näkymät junan ikkunasta olivat köyhiä ja surkeita: harmaantuneita hirsitöllejä kuin Suomessa 1800-luvulla, mummot kuokkimassa pieniä puutarhaplänttejään, pikkutytöillä paksut pässinpökkimät sukat - ankeaa, ankeaa. Heikkonen on vanginnut loistavasti runoihinsa kaiken tämän Venäjän syrjäseutujen köyhyyden ja ankaran ilmaston kurimuksen. Mutta muu maailma on lähellä Vladivostokin satamakaupunkia, jossa laivataan piraattituotteet ja valonarat lastit:

... ja tuuli tuo terveiset, hello from Hokkaido, 

this is the free world calling, merten takana 
Frisco jo bailaa.

Olli Heikkonen (s. 1965) on on julkaissut viisi runokokoelmaa: 1) Jakutian aurinko (2000) - Helsingin Sanomain kirjallisuuspalkinto; 2) Kuinka maa muuttui musiikiksi (2003); 3) Jäätikön ääri (2007); 4) Teoria kaikkein pienimmistä (2015) - Einari Vuorela -runopalkinto 2017; 5) Regional-Express (2016)

Muualla: Kiiltomato, Luettua elämää

Heikkonen kertoo kokoelman synnystä / Kirjasampo
Kokoelman runoja englanniksi - suomeksi

Olli Heikkonen
Jakutian aurinko
Tammi 2000
Kansi: Markko Taina
****
Kirjastosta

Heikkonen on tavattoman hyvä lavaesiintyjä.
Tässä Anja Erämajan ja Sinikka Vuolan kanssa Helsingin kirjamessujen Runousaamiaisella 2017.

Hyvää huomenta! - Hyvää runosunnuntaita! 

Tavoitteeni on julkaista joka sunnuntai jotain runoista.

Se voi olla muutama yksittäinen runo tai lukukokemukseni jostain runokokoelmasta.

Lähetä runovinkki tai postauslinkki kommenttikentässä tai sähköpostiini:
riittacita@gmail.com

Runosunnuntaissa tänään mukana:
Luovasti vinossa / Esther Helmiä - Hyinen hauta
Harmaasusi / Harri Markoff  
Runomaalari / Seija  
❤︎

#runo18-haaste kestää koko vuoden!

Reader why did I marry him? -blogin Omppu on taas heittänyt ilmoille Runohaasteen. Kurkkaa linkkiin ja tule mukaan, blogi ei ole osallistumisen edellytys! Tänä vuonna luetaan runoja kaikkialta maailmasta ja lopuksi kirjoitetaan luettujen kokoelmien nimistä runo, suunnilleen näin: 'Haasteen päätteeksi jokainen julkaisee "oman" runon, joka muodostetaan luettujen runokokoelmien nimistä ja jota kukin voi halutessaan täydentää omilla sanoillaan. Luettujen runokokoelmien nimet tulee kuitenkin erottaa selvästi kokonaisuudesta esimerkiksi lihavoimalla tai kursivoimalla.'

Itse osallistun #runo18-haasteeseen postaamalla runoista joka sunnuntai.