15. tammikuuta 2018

Elisabeth Norebäck - Sano että olet minun

Ruotsissa tuntuu kasvavan huipputrilleristejä ja -dekkaristeja kuin sieniä sateella. Nyt käsillä on Elisabeth Norebäckin, 37-vuotiaan insinöörin esikoisteos, joka nousi heti kansainväliseksi sensaatioksi. Teoksen käännösoikeudet myytiin 25 maahan jo ennen sen ilmestymistä.

Nelikymppinen Stella on menestynyt ja kaunis nainen. Hän toimii psykoterapeuttina Tukholmassa, on onnellisessa avioliitossa yrittäjämiehensä Henrikin kanssa, ja heillä on 13-vuotias poika Milo. Tasapainoiselta näyttäviin kulisseihin kätkeytyy kuitenkin suurta tragiikkaa ja surua. Stellan maailma romahti ensimmäisen kerran parikymmentä vuotta sitten kun hänen pieni tyttärensä Alice katosi jäljettömiin. Lapsen arveltiin hukkuneen mereen, mutta ruumista ei koskaan löytynyt. Teini-ikäisen Stellan epäiltiin jopa itse vahingoittaneen lastaan.

Seuraavan kerran Stella meni psykoosiin 12 vuotta sitten, kun hän uskoi nähneensä Alicen huvipuistossa. Seurasi taas hoitojakso psykiatrisessa sairaalassa. Stella on oppinut hallitsemaan paniikkejaan ja sietämään ahdistustaan, mutta uskoaan tyttärensä elossaoloon hän ei ole koskaan menettänyt. Nyt Stellan elämän tasapaino suistuu taas raiteiltaan: hänen vastaanotolleen saapuu Isabelle, jonka Stella uskoo olevan kadonnut tyttärensä. Tytöllä on isänsä Danielin mustat hiukset, tämän suippo menninkäiskorva ja hymykuopat.

Stella on aina tuntenut että Alice on elossa, mutta kukaan muu läheisistä ei hänen uskomukseensa yhdy: Alice on kuollut ja haudattu. Piste. Aviopuoliso Henrik pelkää vaimonsa joutuvan taas psykoosiin, ja oireet ovatkin selvät. Stella saa taas paniikkikohtauksia eikä nuku; hänestä tulee ärtyisä ja epälooginen; hän käyttäytyy töissäkin agressiivisesti ja peruu vastaanottoaikojaan; hän alkaa juoda liikaa ja käyttäytyy nolostuttavasti ystävien ja sukulaisten parissa.

Mutta Stella ei anna periksi, vaan ryhtyy ottamaan asioista selvää salaa mieheltään. Norebäck loihtii huippujännittävän, pahaenteisen tunnelman ja mielettömän monimutkaisen juonikuvion, jossa lukija ei tiedä mikä on totta mikä Stellan harhaa. Nainen näkee nimittäin näkyjä, tuntee että häntä seurataan ja saa olemattomia puhelinsoittoja.

Toisissa luvuissa puheenvuoron saa nuori ja herkkä Isabelle, joka opiskelee Tukholman teknisessä korkeakoulussa. Hän on elänyt eristyksissä maalla, kaipaa vastikään kuollutta isäänsä ja tuntee etäisyyttä äitiinsä Kerstiniin. Hoitoalalla työskentelevä äiti Kerstin tuntuu yksinkertaiselta jalat maassa -tyypiltä, jonka kovasta elämästä hohdokkuus on kaukana. Hän haluaa suojella tytärtään suurkaupungin vaaroilta, varoittaa miehistä ja haluaisi tytön muuttavan takaisin kotiin Borlängeen.

Norebäckin vahva ja mestarillisella tavalla laadittu ja kerrottu trillerijuoni piti hyppysissään. Vihjeitä ja epäilyksiä pulpahteli mieleen pitkin matkaa. Tämä oli kolmen naisen triangelidraamaa, kaksi äitiä ja tytär heidän välissään. Stellan psyyken hätä ja aaltoilu oli kuvattu tarkkanäköisesti ja nuoren Isabellen toiveet ja ajatukset luonnehdittu herkällä kädellä. Taidokas henkilökuva syntyi myös Kerstinistä. Hurja tarina, ei moitteen sijaa, paitsi aivan lopussa: minusta oli epäuskottavaa, että kukaan nainen lähtisi yksin kohtaamaan henkilöä, josta tietää jo sitä sun tätä epäilyttävää.

Trilleri antoi paljon ajateltavaa. En voi kuvitellakaan. miltä äidistä tuntuu jos pieni lapsi katoaa vastaavalla tavalla. Olisi ihme jos hän ei romahtaisi. Tuli sääli myös niitä lapsia, jotka joutuvat elämään mielenterveydeltään järkkyneen vanhemman kanssa. Toivottavasti heitä ei ole paljon. Tämä oli vavahduttava kertomus järkkymättömästä äidinrakkaudesta ja äidinvaistosta. Huikea esikoisteos.

Muualla: Leena Lumi, Rakkaudesta kirjoihin

Elisabeth Norebäck
Säg att du är min 2017
Sano että olet minun
Suomennos Ida Takala ja Sirje Niitepöld
Like 2018
*****
Kustantajan lukukappale - kiitos

4 kommenttia:

  1. Ja jälleen yksi kirja lukulistalleni, koska kerkiin kaikki lukemaan?? Hyvä että näitä vihjeitä tulee. Mukavaa maanantaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koukutuin tähän täysin. Niin hienosti kuvattu kunkin kolmen naisen mielenliikkeet. Pieni kauneusnotkahdus lopussa, mutta annoin anteeksi kun muuten oli niin hyvä :)

      Poista
  2. Samoilla linjoilla kanssasi!!!

    <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen vastahakoinen trillerien ja dekkareitten lukija, mutta osui ja upposi <3

      Poista

KIITOS kommentistasi ♥ THANK YOU for your comment ♥

HUOM! Kaikki jonkun mainoslinkin sisältävät kommentit poistetaan. - OBS! All comments containing an advertising link shall be removed.

Kirja vieköön! ei pidä lukijarekisteriä eikä kerää minkäänlaisia lukijatietoja itse. Blogger-blogina noudatamme Googlen yksityisyydensuojakäytäntöä. Kommentoimalla HYVÄKSYT, että Google kerää sinusta määrättyjä tietoja. Mitä ne ovat, löytyy sivultaYksityisyydensuoja ja Googlen sivulta.