Eeva Joenpelto - Elämän rouva, rouva Glad - Klassikkohaaste

Luin keväällä Helena Ruuskan oivallisen elämäkerran Eeva Joenpellosta ja siitä lähtien olen halunnut tuoda Joenpeltoa myös blogiini. Valitsin hyllystäni uusintalukuun teoksen Elämän rouva, rouva Glad, joka ilmestyi vuonna 1982. Olen lukenut teoksen vuosia sitten kerran tai kaksi. Muuta en muistanut kuin sen, että teos oli vakuuttava. Uudestaan lukiessa huomasin, että paljonpa olin unohtanut.

Kirjan nykytasossa eletään 30-lukua ja lukija tapaa rouva Gladin asumassa pienessä kaupungissa, jonne hän on muuttanut pari vuotta sitten, kun kolmannen aviomiehen Nalle Ketosen kanssa kävi niin kuin kävi. Rouva Glad on keski-ikäinen helmiinsä ja kettupuuhkiinsa pynttäytyvä itsenäinen nainen. Häntä pelottavat sosialistit ja se, että ne ryöväävät verotuksellaan häneltä kaiken. Maallista omaisuutta onkin kertynyt: liikeyrityksiä ja asuinhuoneistoja Helsingissä.

Mutta ei rouva Glad ole aina rikas ja kopea ollut. Joenpelto kerii rouvan elämän tapahtumia nykyhetkestä taaksepäin ja paljastaa vasta loppusivuilla sen perimmäisen syyn, miksi rouvasta alkoi kehittyä se nainen mikä hän on tänään. Rouva Glad on muutaman miehen muovaama ja katkerasti pettämä. Hän on niellyt nöyryytyksensä ja oppinut karvaasti, ettei lähimpäänkään ihmiseen voi luottaa, voi luottaa ainoastaan itseensä. Joenpelto kuvaa taitavasti rouva Gladin mielenliikkeitä ja ajankuvaa. Hänen ilmaisunsa on hyvin tarkkaa ja tikkaavaa,  höyryjunan lailla etenevää. Tuntuu kuin kirjailija käyttäisi mikroskooppia ja toisi sen avulla henkilöistä siivun kerrallaan lukijalle.

Keskimmäisen aviomiehen, rakennusmestari Viljami Gladin opettamana arasta ja hylätystä rouva Saara Nygrenistä os. Heinonen  tuli laskelmoiva bisnesnainen. Etunimi muuttui tyylikkäämmäksi Saraksi ja vaatteet ylellisiksi. Rakennusmestari oli rouvaa vanhempi ja käytti tätä bisnesneuvotteluissaan ja -illallisillaan koreana kukkasena ja liiketoimien helpottajana. Ja rouva hymyili niin että leukaperiä pakotti ja tanssi itsensä uuvuksiin. Välillä tuntui tyhjältä, mutta oli tanssittava puolison pillin mukaan, ja miehen kuollessa huomattava omaisuus siirtyi hänen omistukseensa ja rouva kaipasi ja itki ja suri ja masentui.

Hänen Helsingin vuokralaisensa neiti Ketonen kutsui rouvan kotiinsa maalle isoon taloon, jossa iloisessa siskoparvessa masennus hellitti ja uusi rakkaus ja seksuaalinen halu hyökyivät Saran elämään. Talon isäntä Nalle oli kymmenkunta vuotta nuorempi, viriili sängyssä, mutta mieleltään herkempi kuin rouva saattoi aavistaakaan. Sara oli tottunut laskemaan, mitä viivan alle jäi - ja nyt jäi pelkkä nolla. Hän hääti talosta miehen siipeilevät ja pelkästään kuluttavat siskot, traagisin seurauksin.

Rouva Gladin oli vaihdettava taas paikkakuntaa säilyttääkseen kasvonsa. Uudella pienellä paikkakunnalla oli helppo saavuttaa näkyvä ja arvostettu asema seurapiireissä. Paikkakunnan nimismies Järvinen alkoi etsiytyä rouvan seuraan, ja mikäs siinä, nimismies on pienellä paikkakunnalla tärkeä mies, josta voisi hyötyä. Mutta loppujen lopuksi tämä nimismies oli heikko ja höyrähtänyt. Mies oli IKL:n lumoissa, koulutti nuoria poikia järjestöön, tuhlasi alistamansa vaimon perinnön ja rakastui kuin nulikka nuoreen koulutyttöön.

Aivan teoksen lopussa lukija saa tutustua nuoreen ja mitätöityyn Saara Heinoseen, joka ei ollut yhtään mitään, ei vanhempiensa eikä etenkään lääkäriksi opiskelevan veljensä silmissä. Rumaksi ja tyhmäksi haukutun tytön elämään astui unelmien prinssi kartanonpojan Åke Nygrenin muodossa. Vihille mentiin pikaisesti, mutta elämä kartanossa ei tuonutkaan auvoista onnea. Agronomipuolisolla oli kädet täynnä työtä työväen lakkoillessa ja sisällissodan kolkutellessa ovella ja appivanhemmat sulkivat köyhän miniän täysin ulkopuolelle. Sitten syttyi sisällissota, Åke lähti sotimaan eikä palannut muiden miesten lailla. Nuori ja pitkästynyt Saara lankesi paikkakunnalta toiselle työn perässä kulkevan komennusmiehen syliin niine tavallisine seurauksineen.

Joenpelto luo aivan mahtavan henkilökuvan rouva Gladista, pettymysten pyrkyrimäiseksi muovaamasta naisesta. Kun ei ollut onnea mies- eikä muissakaan ihmissuhteissa, oli pakko kiinnittyä kynsin hampain rahaan ja omaisuuteen. Ne olivat ainoa turva. 1900-luvun alkuvuosien ajankuva poliittisine vääntöineen ja luokkaeroineen on myös hienosti kuvattu. Päähenkilön ohella romaanissa on liuta kiinnostavia sivuhenkilöitä. Rakennusmestari Glad jäi hiukan etäiseksi, sen sijaan kuvottavaan nimismies Järviseen Joenpelto on ladannut kaikki heikon ja aatteeseensa fanaattisesti uskovan miehen piirteet. Elämän rouva, rouva Glad on laatuproosaa kuten tältä painosten kuningattarelta voi odottaakin.

Eeva Joenpelto - Elämän rouva, rouva Glad 
Wsoy 1982
Omasta hyllystä
______________
Kartanon kruunaamaton lukija
Leena Lumi

Osallistun tällä postauksella kirjabloggarien klassikkohaasteeseen nro 11,

jota tällä kertaa vetää Jane Kirjan jos toisenkin -blogista.

Klassikkohaasteisiin aiemmin lukemani:

#10: Ernest Hemingway - Kenelle kellot soivat

#9: Gabriel García Márquez - Sadan vuoden yksinäisyys

#8: Mihail Bulgakov - Saatana saapuu Moskovaan

#7: José Saramago - Ricardo Reisin viimeinen vuosi

#6: Konstantin Paustovski - Kertomus elämästä #3