23. heinäkuuta 2020

Tara Westover - Opintiellä



#naistenviikko

Viidennessä naistenviikon postauksessani sankaritar on päättäväinen nuori nainen, 
josta on esimerkiksi monelle - ei fiktiohahmo vaan aito.
Naistenviikkoa luotsaa Tuijata. Kulttuuripohdintoja jo kuudetta kesää. 

Tara Westoverin esikoisteos Opintiellä on muistelmateos, ei siis autofiktiota. Westover kertoo lapsuudestaan seitsenlapsisen perheen nuorimpana Idahon takamailla. Hänellä on yksi sisko Audrey  (pseudonyymi) ja viisi veljeä: Tyler, Shawn (pseudonyymi), Richard, Luke ja Tony. Pseudonyymien käyttö sisarusten ja vanhempien nimissä osoittaa myöhempää välirikkoa. Perhe oli mormoniuskossa, mutta edusti uskossaan fanaattista äärilaitaa, mikä johtui perheen isästä. Hänen päässään velloivat vainoharhaiset ajatukset ja maailmanlopun uhka. Isä vihasi sydämensä pohjasta liittovaltiota ja näki sen kätyreitä joka puolella. Kätyrit aivopesivät lapsia myös koulussa, siksi perheen lapset eivät päässeet normaaliin aikaan opintielle. Isä rakensi latoja ja piti jättisuurta romuttamoa, jossa lapset, Tara mukaan lukien, joutuivat ahertamaan. Äiti oli yrttiparantaja ja itseoppinut kätilö, joka auttoi laittomasti mormoninaisia kotisynnytyksissä.

Kirja on hienosti ja sykähdyttävästi kirjoitettu, mutta päällimmäiseksi tunteeksi jäi ihmetys. Ihmetys siitä, että Tara selvisi täysipäisenä ja ylipäätään hengissä lapsuudestaan ja nuoruudestaan ja onnistui lopulta väittelemään tohtoriksi - omituisesta opintiestään huolimatta. Voisin myös epäillä, onko kaikki perheen elämästä kerrottu tottakaan, mutta päätän uskoa ja siirrän ihmetykseni totuuden pohtimisesta vaikka amerikkalaisen yhteiskunnan ihmettelyyn. En ole aiemminkaan mitenkään ihaillut Yhdysvaltoja, mutta viime aikoina sikäläisistä oloista lukemani sekä tuore uutisointi ovat kovasti nakertaneet maan imagoa.

Tara on syntynyt vasta -86. Miten tällaiset kotiolot ovat mahdollisia nykyaikana? Ei syntymätodistusta, ei yhtään lääkärikäyntiä, ei koulua. Äiti piti lapsille kotikoulua, mutta hänelle riitti lukutaito. Luulisi, että kotikoulua käyville lapsille olisi tasokokeita, joihin olisi osallistuttava. Westoverin perheen lapsille sattui myös vakavia onnettomuuksia, joissa normaalitapauksissa joudutaan sairaalahoitoon, ehkä teholle asti. Ymmärrän, että rouva Westover suhtautui koululääketieteeseen yhtä vainoharhaisesti kuin miehensä liittovaltioon, mutta silti. Ihmettelen eikö kukaan perheen ulkopuolinen nähnyt tai tiennyt mitä perheessä tapahtui? Vai eikö vain toiminut?

Entä yhden veljen, Shawnin väkivaltaisuus sisartaan kohtaan? Veli oli äkkipikainen jo valmiiksi, mutta väkivaltaisuus yltyi kun hän oli saanut muutaman vaikean päävamman. Tara otti veljensä käytöksen puheeksi vanhempiensa kanssa, mutta nämä päättivät uskoa poikaansa. Tämä villaisella painaminen johti lopullisesti Taran irtautumiseen vanhemmistaan ja erityisesti isästään. Seitsemästä lapsesta neljä hankki lopulta akateemisen koulutuksen ja muutti muualle; kolme jäi kotikaupunkiinsa ja työskentelee vanhempien suureen menestykseen nousseessa yrttibisneksessä.

Katsoin Youtubesta Taran haastatteluja (mm. Ellen Degeneres ja Oprah Winfrey). Hän on kaunis, herttainen ja fiksu nuori nainen kaikesta kokemastaan huolimatta. Älykäs historian tohtori Cambridgesta. Nuorena, vielä kotona asuessaan Tara lauloi kirkossa. Se oli suurin piirtein ainoa asia tyttäressä, josta isä oli innoissaan. Ja kauniisti hän laulaakin, kuuntele vaikka.

Opintiellä on uskomaton selviytymistarina. Onneksi Tara sai nuorena tukea veljeltään Tyleriltä, joka oli jo aiemmin irtautunut perheestä ja lähtenyt opiskelemaan. Myös isänpuoleinen isoäiti ja äidin siskot rohkaisivat nuorta Taraa opintielle. Tarvittiin lahjakkuutta, sinnikkyyttä ja luja tahto kaikesta uudesta ja omista sivistyksen aukoista selviämiseen - yksinkertaisesti ihailtavaa. Toivottavasti Tara Westoverista kuullaan jatkossakin, niin hienosti ja syyttelyihin sortumatta tämä muistelmateos on kirjoitettu.

Tara Westover - Opintiellä
Alkuteos Educated 2018
Suomentanut Tero Valkonen
Tammi 2019
Äänikirjan lukija Karoliina Niskanen
________________
Kirjoihin kadonnut   /   Kirsin Book Club   /   Leena Lumi   
Marjatan kirjat ja mietteet   /   Reader why did I marry him?


Osallistun näillä postauksilla Tuijatan Naistenviikko-haasteeseen:
19.7. Petina Gappah - Pimeydestä loistaa valo
20.7. Rebecca Solnit - Miehet selittävät minulle asioita
21.7. Agatha Christie - Stylesin tapaus
22.7. Jill Mansell - Kaikki alkoi salaisuudesta

8 kommenttia:

  1. Kiitos jutustasi! Minulla on jotenkin vinksahtanut suhtautuminen tosielämätarinoihin, ja luen niitä harvoin. En tiedä, miksi pidän niitä käsivarren mitan päässä (no nyt kuuntelin Laittoman lapsen), ja silti luen autofiktioita. Hmm.

    Riitta, kiitos kovasti naistenviikon haasteeseen osallistumisesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me toimitaan välillä hassusti Tuija :)) Tosin en tosielämän tarinoita lue usein minäkään. Minulla on usein ongelma todellisten ihmisten ympärille kirjoitetusta fiktiosta - ei aina, mutta joskus tulee tykkänään torjuntareaktio, ettei tämä käy laatuun :))

      Kiitos tästä mukavasta naistenviikkohaasteesta1

      Poista
  2. Tätä en ole lukenut, mutta kiinnostaa kyllä. Ehkä otan tämän äänikirjaksi puutarhatöihin, kunhan sinne pääsee jos tämä sade joskus loppuu. Mukavaa viikon jatkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on hurja tosielämän tarina. Käsittämätöntä kaikki.

      Poista
  3. Kiitos kiinnostavasta lukuvinkistä.
    Sijaisvanhempana olen törmännyt asioihin, jotka saavat minut helposti uskomaan todellisuuden olevan tarua ihmeellisempää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuuntele vaikka äänikirjana Kirsti. Perheen isällä ei ollut diagnoosia, mutta mielenterveyden ongelmia hänellä oli. Vainoharhaisuus viittaa skitsofreniaan ja romahdukset toisaalta bipolaarisuuteen. Arvaamatonta ja turvatonta lapsille.

      Poista
  4. Minulla tämä roikkuu edelleen lukulistalla ei-kiireellisten joukossa. Aion siis kirjan lukea ja se kiinnostaa. Tykkään muistelmateoksista. Jenkeissä on melko helppo elellä "kaiken ulkopuolella". Ei siellä valvota esim. kotiopetusta juuri mitenkään ja terveydenhuoltokin on aivan toisin järjestetty kuin monin paikoin Euroopassa (harva edes pääsee kunnalliseen hoitoon).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jaahas, hukkasin vastaukseni taivaan tuuliin.... Taran lapsuus oli outo, mutta silti hän väittää vanhempien rakastaneen lapsiaan. Perheen isä vaikuttaa kyllä sekopäiseltä ja myöhemmin vaimo ryhtyi myötäilemään miestään.

      Enpä haluaisi olla amerikkalainen tänä päivänä, juurikin tuo ettei ole mitään sosiaaliturvaa. Miljoonat ovat nyt menettäneet sairasvakuutuksensa työttömyyden takia. Olisi karmeaa jos meillä olisi Trumpin kaltainen pressa, vaikka en tiedä olisiko Biden yhtään parempi,

      Poista

Thank you for your comment ♥ All comments containing an advertising link shall be removed.

Kommentoimalla HYVÄKSYT, että Google kerää sinusta määrättyjä tietoja. Mitä ne ovat, löytyy sivulta Yksityisyydensuoja ja Googlen sivulta.