Robert Seethaler - Kokonainen elämä

Itävaltalainen Robert Seethaler (s. 1966) on saksankielisellä kielialueella tunnettu ja monesti palkittu kirjailija. Vasta Kokonainen elämä nosti hänet kansainväliseen maineeseen, ja kirja nousi Saksassa bestselleriksi ja myyntimenestykseksi. Tätä romaania on verrattu John Williamsin Stoneriin, ja toden totta, tyylissä ja päähenkilössä on paljon samaa, paitsi koulutustaso.

Häntä ei oikeastaan pidetty lapsena. Hän oli luojanluoma, jonka tuli tehdä työtä, rukoilla ja paljastaa takamuksensa pähkinäpuuraipalle.

Andreas Egger syntyi noin 1898 ja päätyi äitinsä kuoltua tuberkuloosiin tunteettoman sukulaisensa, herra Kranzstockerin maatilalle. Mies kohteli pientä poikaa kuin huutolaislasta konsanaan. Andreas teki työtä aamusta iltaan, mutta pienikin virhe päättyi raivokkaaseen pieksämiseen, jopa niin, että hänen jalkansa vaurioitui loppuelämäksi. Andreas alistui Kranzstockerin julmuuksiin, kunnes 18-vuotiaana ilmoitti, että nyt se on loppu. Pienestä pojasta oli kasvanut väkivahva, vaitelias mies.

Hän työskenteli kallioilla mielellään. Siellä korkealla ilma oli viileää ja kirkasta, ja toisinaan hän kuuli kotkan ääntelevän kimeästi tai näki varjonsa lipuvan äänettömänä pitkin seinämää. Hän ajatteli usein Marieta. Marien lämmintä, karheaa kättä ja niskan arpea, jonka kaarevan muodon hän yhä uudestaan piirsi mielessään.

Lapsena Egger sai käydä koulua vain muutaman vuoden ja hän elätti itsensä aikuistuttuaan sekalaisilla töillä. Egger rakensi korkealle alppien rinteille pienen, vaatimattoman mökin, jonne vei suuren rakkautensa Marien. Onni ei kauaa kestänyt, sillä lumivyöry vei traagisesti Marien, mökin, aivan kaiken. Egger kärsi ja oli paleltua itsekin yrittäessään kaivaa vaimoaan esiin, mutta ei auttanut kuin hyväksyä menetys ja jatkaa elämää. Hän pani itsensä huimapäisesti vaaroille alttiiksi Bittermann & Söhnen köysiratoja rakentaessaan ja niiden vaijereita huoltaessaan.

Kun toinen maailmansota syttyi, Egger halusi myös isänmaata puolustamaan. Aluksi häntä ei ontuvana huolittu, mutta myöhemmin kun Hitlerin armeijassa oli pulaa miehistä, myös hän kelpasi. Egger lähetettiin Kaukasukselle ja hän päätyi venäläisten vangiksi kahdeksaksi vuodeksi. Palattuaan sotavankeudesta 50-luvulla maailma oli muuttunut. Hiljainen alppikylä oli muuttunut turisteja kuhisevaksi talvilomakeskukseksi ja Eggeristä tuli neuvokkaana miehenä alppiopas.

Kylässä oli nyt sähköt, hiihtohissejä, turvakaiteet lumivyöryjä vastaan, suksivuokraamoita, televisiokin. Egger ihaili televisiosta jumalaisen kaunista Grace Kellyä ja todisti Neil Amstrongin kuukävelyn kesällä 1969 ja monta muuta tekniikan ja kehityksen ihmettä. Itse hän eli vaatimattomasti kyläkoulun takahuoneessa, jonne kuului lasten mekastus. Vanhemmiten hän vähän hassahti ja kyläläiset supattivat selän takana. Kylmän Rouvan Egger kohtasi vasta 79-vuotiaana.

... ja hän näki, kuinka auringon ensimmäisten säteitten myötä vuoret kasvoivat esiin pimeästä, ja vaikka hän oli katsellut tätä upeaa näytelmää jo tuhannesti, juuri tällä kertaa se liikutti häntä erikoisella tavalla. Hän ei pystynyt muistamaan, että olisi koskaan elämässään nähnyt mitään niin kaunista ja yhtä aikaa niin pelottavaa.

Seethalterin kaikkitietävä kertoja juoksuttaa Eggerin karua elämää eleettömästi ja tunteilematta. Egger itsekään ei tunteile eikä voivottele, vaan ottaa tyynesti vastaan elämän tai kohtalon tuomat murheet ja menetykset. Stoneria lukiessa minua ärsytti hänen hiljainen tyytymisensä kaikkeen kohtaamaansa, ja samoin kävi Eggerin elämäntarinan kohdalla. Luulisi, että vastaavaa kokiessaan ihminen vihoittelisi jumalille, taivaille ja kohtalolle - mutta ei Egger. Toisaalta armoton ympäristö, kova lapsuus, Marien menetys ja sota olivat tehneet hänet nöyristä nöyrimmäksi.

Kokonainen elämä oli liikuttava, surullinen ja kaihoisa kirja pienen ihmisen pienestä elämästä. Eggerin elämään sisältyi suuria vastoinkäymisiä ja pettymyksiä, mutta onneksi hän sai kokea lyhyen kauniin rakkauden Mariensa kanssa.  Mietin sitä, miten kova elinympäristö alppikylä oli 1900-luvun alussa. Luonto ja vuoret olivat satumaisen kauniita, mutta talvisin lumivyöryt olivat tuhoisia. Ehkä Bittermann & Söhnen räjäytykset panivat alulle Marien vieneen vyöryn, joskaan Egger ei työnantajaansa syyttänyt. Sotavuosina yritys siirtyi tuottamaan aseita Hitlerille, mutta aseissa oli vikaa ja herra Bittermann päätti päivänsä oman käden kautta, syyllisenä.

Muutenkin minulle tuli mieleen Memento mori - muista kuolevasi. Egger näki myös piinaajansa herra Kranzstockerin raihnaisena ja lyötynä vanhuksena, joka oli menettänyt molemmat poikansa sodassa. Eggerin ja muiden ihmisten kohtaloiden rinnalla 1900-luku puski höyryllä eteenpäin: alkeellisesta maatalousyhteiskunnasta siirryttiin modernin tekniikan avulla globaaliin talouteen. Kaunista ja eleetöntä proosaa, loistava suomennos ja tyylikäs kansi ❤︎

Hän oli ollut tässä maailmassa jo kauan, hän oli nähnyt miten se muuttui ja tuntui pyörivän vuosi vuodelta vinhemmin, ja hän tunsi olevansa kuin jäänne kauan sitten kadonneelta ajalta, piikikäs rikkaruoho, joka kurkotti kohti aurinkoa niin kauan kuin vain jotenkuten kykeni.

Robert Seethaler - Kokonainen elämä
Alkuteos Ein Ganzes Leben 2014
Suomentanut Raimo Salminen
Kansi Sanna-Reeta Meilahti
Aula & Co 2020
Äänikirjan lukija Markus Niemi
_______________

Hemulin kirjahylly

Kirjojen kuisketta

Kulttuuri kukoistaa

Mummo matkalla

Tuijata.Kulttuuripohdintoja