22. heinäkuuta 2020

Jill Mansell - Kaikki alkoi salaisuudesta


#naistenviikko

Kesä ja chick lit ne yhteen soppii!
Naistenviikkoa luotsaa Tuijata. Kulttuuripohdintoja jo kuudetta kesää. 

Englantilaista Jill Mansellia (s. 1958) voinee luonnehtia yhdeksi anglosaksisen kirjallisuuden chick lit kuningattarista. Laskin Wikipediasta, että hän on julkaissut 31 genren kirjaa, joista suurin osa on ollut bestsellereitä. Jo aurinkoisella kannellaan kesätunnelmiin vievä Kaikki alkoi salaisuudesta tarjoaa rentouttavaa, kepeää ja romanttista kesälukemista höystettynä sympaattisella huumorilla ja ison perheen elämän hupaisilla sattumuksilla. Kaikki tämä merellisissä Cornwallin maisemissa ja rutinoituneen kirjailijan toimivalla konseptilla.

Kirjan päähenkilö on vajaa kolmikymppinen brittinainen Lainey, joka menettää unelmiensa työpaikan ranskalaisessa linnassa.  Irtisanomisen syynä on se, että linnaunelmaansa uskoneen vanhemman brittipariskunnan rahat on loppu ja konkurssi häämöttää. Komea poikaystäväkin lähtee omille teilleen ja rakkaudessa monesti siipeensä saanut nainen päättää pysyä erossa miehistä.

Lainey ja homoystävänsä Kit palaavat työttöminä Ranskasta Englantiin ja saavat onnekseen heti työpaikan komeassa cornwallilaisessa merenrantatalossa. Mutta työpaikan saadakseen heidän on esitettävä pariskuntaa, siinä yksi kirjan salaisuuksista. Tämän reippaan feikkiparin tehtävänä on toimia taloudessa jokapaikanhöylinä: kokata, siivota ja hoitaa puutarha - eli ratkaista talonväen kaikki arkiset pulmat ja pitää heidän elämänsä kaaos hallittavissa. Pikkupetos paljastuu aikanaan, mutta työpaikat pysyvät, sillä eihän perhe enää tulisi toimeen ilman näitä kahta supertyyppiä.

Talon omistaa tyylikäs ja originelli, giniä naukkaileva Sir Richard, aikansa Hollywood-kuuluisuus ja naistenmies, joka edelleen 80. ikävuottaan lähestyessään pakoilee ihailevia ja stalkkaavia fanejaan. Talossa asuvat myös Sir Richardin miniä Majella kolmine lapsineen sekä matkatoimistoa pyörittävä Majellan poikapuoli Seth. Laneyn sydän alkaa läpättää tietysti komealle Sethille vannomisista huolimatta ja Sethkin tuntee vetoa reippaaseen ja herttaiseen Laneyhin, vaikka kainalossa keimailee kuvankaunis nuori juristi Dawn.

Kaikki alkoi salaisuudesta on lämminhenkinen ja hyvin puhtoinen. Kirjan henkilöt ovat jopa ärsyttävyyteen asti kunnollisia, hyviä ja hyväntahtoisia ihmisiä. Etenkin Laneyssä nämä hyviksen piirteet oli viety huippuunsa; hän on nokkela ja aivan tajuttoman viisas nuori nainen, joka järjestää aina kaiken parhain päin ja saa jopa juron Sir Richardin ulos torjuvasta faniasenteestaan. Olisin toivonut hiukan rosoa tähän ylenpalttisen puhtoiseen idylliin, mutta Mansell kirjoittaa hyvin ja mukaansatempaavasti, ja pitää lukijan otteessaan. Hellepäiviin ja mielen kesämoodiin kirja sopii erinomaisesti. Ei tarvitse muuta kuin antaa meren liplattaa ja heittäytyä puhtoisen rakkauden ja rakastumisen tunnelmiin. 

Jill Mansell - Kaikki alkoi salaisuudesta
Alkuteos It Started with a Secret 2020
Suomentanut Pirjo Ruti
Kansi Sanna-Reeta Meilahti
Bazar 2020
Ennakkokappale kustantajalta
_______________

Amman lukuhetki
Kirjakaapin kummitus
Kirjojen kuisketta
Luetut kirjat -blogi


Osallistun näillä postauksilla Tuijatan Naistenviikko-haasteeseen:
19.7. Petina Gappah - Pimeydestä loistaa valo
20.7. Rebecca Solnit - Miehet selittävät minulle asioita
21.7. Agatha Christie - Stylesin tapaus

4 kommenttia:

  1. Aika samantyyppisiä ajatuksia minullekin heräsi tästä kirjasta. Mukavaa kevyttä kesälukemista, mutta jotakin rosoisuutta olisi saanut olla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tarkkaan mietitty lukijan tunteisiin menevä tarina. Minäkin pidin perhe-elämän kuvauksesta.

      Poista
  2. Minä en huomannut rosoisuutta kaivata vaan nautiskelin lomaan mainiosti sopivasta kepeydestä. Jill Mansell on minulle entuudestaan tuntematon: en tiennytkään, että hän on noin paljon ehtinyt kirjoittaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mansell on todella tuottelias ja menestynyt - nostan hattua! Tämä oli kiva, jossain vaiheessa ylenpalttinen kunnollisuus ja hyvyys alkoi ärsyttää. Mutta viihdyttävä kesäkirja!

      Poista

Thank you for your comment ♥ All comments containing an advertising link shall be removed.

Kommentoimalla HYVÄKSYT, että Google kerää sinusta määrättyjä tietoja. Mitä ne ovat, löytyy sivulta Yksityisyydensuoja ja Googlen sivulta.