Muistojen kirja on zimbabwelaisen Petina Gappahin esikoisromaani. Kirjailijalta on suomennettu myös novellikokoelma Tanssimestari ja muita tarinoita Zimbabwesta sekä David Livingstonen ruumiin matkasta kertova Pimeydestä loistaa valo. Englanninkielisen alkuteoksen nimi on moniselitteinen ja hienosti valittu, The Book of Memory. Kyse on Memoryn eli Mnemosynen (kreikkalaisessa mytologiassa muistin jumalatar) elämäntarinasta ja hänen muistoistaan, mutta samalla myös tutkielma muistojen epäluotettavuudesta, jopa virheellisyydestä.
Kirjan nykytasossa nuori albiinonainen Memory istuu Hararen pahamaisessa naisvankilassa Chikurubissa niskassaan kuolemantuomio valkoisen kasvatti-isänsä Lloydin murhasta. Vankilakuukausina täyttyy muistivihko toisensa jälkeen naisen kelatessa muistojaan ja elämäänsä. Hän kirjoittaa amerikkalaiselle toimittajalle tapahtumista toiveena, että hänen selvityksensä auttaisi kuolemantuomion muuttamisessa elinkautiseksi tai johtavan peräti armahdukseen.
Pigmentin puuttuminen ihosta teki pienestä Memorysta kummajaisen, hyljeksityn ja eristäytyneen lapsen. Zimbabwen polttavan auringon alla hänen ihonsa paloi rakkuloille ja tulehtui jatkuvasti. Köyhien, slummissa asuvien ihmisten keskuudessa eli vahvana taikausko, usko esi-isien kiroukseen ja sovittamattomien syntien taakkaan. Kirouksesta albinismikin johtui, uskottiin. Järkevä ja rakastava isä vei tytärtään lääkäriin, eri lahkoihin hurahtava äiti henkiparantajille. Vasta teoksen lopussa selviävät ne dramaattiset syyt, jotka johtivat Memoryn muuttamiseen valkoisen Lloydin kartanomaiseen taloon sekä se, miten Lloyd kuoli ja miksi Memory tuomittiin miehen murhasta. Gappah pitää lukijaa taitavasti pimennossa ja juoksuttaa Memoryn muistoja köyhän lapsuusperheen oloista, sisaruksista ja myöhemmästä elämästä Lloydin kanssa.
Täysi varmuuteni siitä, että vanhempani myivät minut, perustui ainoastaan siihen, että raha vaihtoi omistajaa.
Tuo tapaus muutti Memoryn elämän. Tyttö näki äidin ottavan vastaan Lloydin setelit ja tulkitsi vanhempien myyneen ja hyljänneen hänet. Memory oli vasta yhdeksän kun kaikki entinen ja tuttu jäi taakse; se oli shokki ja repäisy irti juurista. Varakas Lloyd pystyi maksamaan Memorylle hyvän ihonhoidon ja koulutuksen, mutta asetelma oli silti outo sikäläisessä yhteiskunnassa. Ihmettelin miksei Lloyd tytön vartuttua kertonut asioiden oikeaa laitaa. Puhumalla ja ilman salailua koko draama olisi voitu välttää - vai oliko sittenkin kyseessä kohtalo, sattuma tai pahojen henkien, ngozien, kosto?
Memoryn traagisen elämäntarinan taustalla velloo Zimbabwen historia ja poliittinen epävakaisuus. Kirjan kirjoittamisen aikaan Robert Mugabe oli vielä vallassa. Vaalit olivat yleensä lumevaaleja eikä mikään oikeasti muuttunut. Gappah kertoo kolonialismista ja mustien sorrosta, mikä myöhemmin kääntyi päälaelleen: valkoisten maatiloja vallattiin ja tilanomistajia murhattiin. Kaiken tämän Memory todisti palattuaan kymmenen maailmalla vietetyn vuoden jälkeen takaisin kotimaahan. Välirikkoon Lloydin kanssa johtanut mustasukkaisuus pystyttiin tuolloin jättämään taakse ja hetken oudon isä-tytärparin elämä oli seesteistä ja rauhallista.
Suomesta käsin Afrikan epäoikeudenmukaisuudet ja sekasortoiset olot jäävät helposti uutisotsikoitten tasolle. Memoryn perheen tragedia liikutti. He olivat köyhyyden, kulttuuristen tapojen, taikauskon ja eri uskonlahkojen uhreja. Myös valkoisen Lloydin kohtalo oli traaginen: hän eli yhteisössä, jossa homoseksuaalisuus oli rikos ja visusti salattava asia. Oli onnetonta, että hän ja Memory rakastuivat samaan mieheen, mikä johti välirikkoon ja nuoren Memoryn julmaan kostoon, jota hän myöhemmin katui.
Ymmärrän nyt, miksi Lloyd adoptoi minut. Hän oli yhtä erilainen kuin minä, ja hän tiesi mitä erilaisuus merkitsee. Minä en ymmärtänyt, että hänen elämänsä oli täynnä tuskaa ja pelkoa.
Zimbabwen karuista vankilaoloista ja oikeudenkäyntien puolivillaisuudesta Gappah juristina kertoo elävästi ja asiantuntevasti. Naisvangit muodostivat tiiviin yhteisön, joka piti yhtä ja pani hanttiin väkivaltaisille(kin) vartijoilleen, joista heilläkin oli omat salaisuutensa. Memoryn lapsuudessa albiinolapsi ja hänen vanhempansa olivat täydellisen yksin, mutta Zimbabwen albiinoyhdistys, Zimbabwe Albino Association perustettiin 1996. Siteeraan tuolta nettisivulta muutaman lauseen:
In hospitals and clinics, healthcare providers often have to educate people who believe albinism is caused by the mother having relations with evil spirits, or that the parents are being punished by their god for bad deeds. Because of the stigma associated with the condition, many children with albinism are brought up by single mothers, as the father often leaves.
Köyhä albiinolapsi eli yleensä lyhyen elämän ja sairastui ihosyöpään, koska varaa aurinkosuojavoiteisiin ja hyvään ihonhoitoon ei ollut. Albiinojen asema oli yksi kiinnostava ja tärkeä asia, jonka Gappah toi esiin. Muistojen kirjan juoni on taitavasti rakennettu, sillä lukijan kiinnostus pysyy yllä loppuun asti. Muisti, muistaminen ja muistot ovat kiehtovia asioita ja kirjan lopulla nousee kysymys: Miten rakentaa loppuelämänsä, jos siihen astinen elämä on perustunut virheellisesti tulkituille muistoille?
Kirjan nykytasossa nuori albiinonainen Memory istuu Hararen pahamaisessa naisvankilassa Chikurubissa niskassaan kuolemantuomio valkoisen kasvatti-isänsä Lloydin murhasta. Vankilakuukausina täyttyy muistivihko toisensa jälkeen naisen kelatessa muistojaan ja elämäänsä. Hän kirjoittaa amerikkalaiselle toimittajalle tapahtumista toiveena, että hänen selvityksensä auttaisi kuolemantuomion muuttamisessa elinkautiseksi tai johtavan peräti armahdukseen.
Pigmentin puuttuminen ihosta teki pienestä Memorysta kummajaisen, hyljeksityn ja eristäytyneen lapsen. Zimbabwen polttavan auringon alla hänen ihonsa paloi rakkuloille ja tulehtui jatkuvasti. Köyhien, slummissa asuvien ihmisten keskuudessa eli vahvana taikausko, usko esi-isien kiroukseen ja sovittamattomien syntien taakkaan. Kirouksesta albinismikin johtui, uskottiin. Järkevä ja rakastava isä vei tytärtään lääkäriin, eri lahkoihin hurahtava äiti henkiparantajille. Vasta teoksen lopussa selviävät ne dramaattiset syyt, jotka johtivat Memoryn muuttamiseen valkoisen Lloydin kartanomaiseen taloon sekä se, miten Lloyd kuoli ja miksi Memory tuomittiin miehen murhasta. Gappah pitää lukijaa taitavasti pimennossa ja juoksuttaa Memoryn muistoja köyhän lapsuusperheen oloista, sisaruksista ja myöhemmästä elämästä Lloydin kanssa.
Täysi varmuuteni siitä, että vanhempani myivät minut, perustui ainoastaan siihen, että raha vaihtoi omistajaa.
Tuo tapaus muutti Memoryn elämän. Tyttö näki äidin ottavan vastaan Lloydin setelit ja tulkitsi vanhempien myyneen ja hyljänneen hänet. Memory oli vasta yhdeksän kun kaikki entinen ja tuttu jäi taakse; se oli shokki ja repäisy irti juurista. Varakas Lloyd pystyi maksamaan Memorylle hyvän ihonhoidon ja koulutuksen, mutta asetelma oli silti outo sikäläisessä yhteiskunnassa. Ihmettelin miksei Lloyd tytön vartuttua kertonut asioiden oikeaa laitaa. Puhumalla ja ilman salailua koko draama olisi voitu välttää - vai oliko sittenkin kyseessä kohtalo, sattuma tai pahojen henkien, ngozien, kosto?
Memoryn traagisen elämäntarinan taustalla velloo Zimbabwen historia ja poliittinen epävakaisuus. Kirjan kirjoittamisen aikaan Robert Mugabe oli vielä vallassa. Vaalit olivat yleensä lumevaaleja eikä mikään oikeasti muuttunut. Gappah kertoo kolonialismista ja mustien sorrosta, mikä myöhemmin kääntyi päälaelleen: valkoisten maatiloja vallattiin ja tilanomistajia murhattiin. Kaiken tämän Memory todisti palattuaan kymmenen maailmalla vietetyn vuoden jälkeen takaisin kotimaahan. Välirikkoon Lloydin kanssa johtanut mustasukkaisuus pystyttiin tuolloin jättämään taakse ja hetken oudon isä-tytärparin elämä oli seesteistä ja rauhallista.
Suomesta käsin Afrikan epäoikeudenmukaisuudet ja sekasortoiset olot jäävät helposti uutisotsikoitten tasolle. Memoryn perheen tragedia liikutti. He olivat köyhyyden, kulttuuristen tapojen, taikauskon ja eri uskonlahkojen uhreja. Myös valkoisen Lloydin kohtalo oli traaginen: hän eli yhteisössä, jossa homoseksuaalisuus oli rikos ja visusti salattava asia. Oli onnetonta, että hän ja Memory rakastuivat samaan mieheen, mikä johti välirikkoon ja nuoren Memoryn julmaan kostoon, jota hän myöhemmin katui.
Ymmärrän nyt, miksi Lloyd adoptoi minut. Hän oli yhtä erilainen kuin minä, ja hän tiesi mitä erilaisuus merkitsee. Minä en ymmärtänyt, että hänen elämänsä oli täynnä tuskaa ja pelkoa.
Zimbabwen karuista vankilaoloista ja oikeudenkäyntien puolivillaisuudesta Gappah juristina kertoo elävästi ja asiantuntevasti. Naisvangit muodostivat tiiviin yhteisön, joka piti yhtä ja pani hanttiin väkivaltaisille(kin) vartijoilleen, joista heilläkin oli omat salaisuutensa. Memoryn lapsuudessa albiinolapsi ja hänen vanhempansa olivat täydellisen yksin, mutta Zimbabwen albiinoyhdistys, Zimbabwe Albino Association perustettiin 1996. Siteeraan tuolta nettisivulta muutaman lauseen:
In hospitals and clinics, healthcare providers often have to educate people who believe albinism is caused by the mother having relations with evil spirits, or that the parents are being punished by their god for bad deeds. Because of the stigma associated with the condition, many children with albinism are brought up by single mothers, as the father often leaves.
Köyhä albiinolapsi eli yleensä lyhyen elämän ja sairastui ihosyöpään, koska varaa aurinkosuojavoiteisiin ja hyvään ihonhoitoon ei ollut. Albiinojen asema oli yksi kiinnostava ja tärkeä asia, jonka Gappah toi esiin. Muistojen kirjan juoni on taitavasti rakennettu, sillä lukijan kiinnostus pysyy yllä loppuun asti. Muisti, muistaminen ja muistot ovat kiehtovia asioita ja kirjan lopulla nousee kysymys: Miten rakentaa loppuelämänsä, jos siihen astinen elämä on perustunut virheellisesti tulkituille muistoille?
Alkuteos The Book of Memory 2015
Suomentanut Tero Valkonen
Kansi Evaliina Rusanen
Tammi 2017
Kirjastosta
_______________
Elämä on ihanaa
Kirjaluotsi
Kirjojen kuisketta
Lumiomena
Petina Gappah (s. 1971) on zimbabwelainen kirjailija, jolla on oikeustieteen tutkinto Cambridgen, Grazin ja Zimbabwen yliopistoista. Hänen novellejaan ja esseitään on julkaistu kahdeksassa maassa. Hän asuu poikansa Kushin kanssa Genevessä ja työskentelee organisaatiossa, joka avustaa kehitysmaita kansainvälisessä kauppaoikeudessa.
Teos, joka oli ilo lukea! Lisäarvoa kirjalle loi se, että se innosti hakemaan runsaasti lisätietoa mm. Zimbabwesta, shonasta ja zvinyau-tanssista.
VastaaPoista" - Jos pääsen täältä koskaan pois, heittelen paratiisilintuja maailman katolta... "
Lukukokemuksen kruunasi Eevaliina Rusasen tyylikäs ja värikylläinen kansi.
Kyllä. On niin hienoa, että kirjallisuuden siivin pääsee tutustumaan uusiin kulttuureihin. Minunkin oli luettava netistä tarkemmin Zimbabwen historiaa - maailma avartui taas, kiitos Petinan!
PoistaOlen lukenut Gappahilta vasta tuon novellikokoelman, mutta myös Muistojen kirja kiinnostaa. Muutenkin tekee mieli lukea pitkästä aikaa myös afrikkalaista kirjallisuutta. Minulla on ollut lukemisessa erilaisia kausia; nyt blogiaikana on erityisesti Aasia ollut pinnalla, mutta sitä ennen oli Afrikka-kausi. Sitä voisi taas käynnistää uudestaan.
VastaaPoistaItsekin voisin lisätä afrikkalaista ja myös aasialaista kirjallisuutta. Tällä hetkellä taitaa suurin osa olla kotimaista.
PoistaMinä en tälle lämmennyt, liikaa aivan turhia sivupolkuja, joita sai oikein kompastella että pääsi eteenpäin. Minusta tämä jäi repaleiseksi ja tylsäksi. Pakko oli tulla sanomaan soraääni, koska kaikkien lukijoiden kiinnostus ei kyllä jaksa pysyä yllä loppuun asti. :D Kirjan toki luin loppuun, joka oli mielestäni vedetty kasaan pikakelauksella. Ikään kuin kirjailijalle olisi itselleenkin tullut mitta täyteen omaa kirjaansa.
VastaaPoistaMutta kuten aina, makuasioita. Ei ole vaarallista olla eri mieltä!
Soraäänet on tervetulleita! Tähtien antaminen on p:stä, mutta olen siihen ryhtynyt. Tasapainoilin kolmen ja neljän tähden välillä. Enempiin päädyin kun tässä oli paljon kiinnostavaa tietoa Zimbabwesta... Jotenkin tunne vähän puuttui. En taida sitä Livingstone-kirjaa lukea.
PoistaLoistava kirja, olin aivan myyty tämän tarinan parissa. Kirja oli minulle käännöskirjallisuuden kolmanneksi paras ilmestymisvuonna. Minulle tämä kirja oli tunteita tulvillaan.
VastaaPoistaOn hienoa kun kirja koskettaa. Olen vähän myöhässä tämän kanssa.
Poista