26. tammikuuta 2021

Alicia Giménez Bartlett - Ritos de muerte


Tämä barcelonalaisen Alicia Giménez Bartlettin Petra Delicado -sarjan ensimmäinen osa on suomennettu nimellä Petra Delicado ja merkityt tytöt. Ennen blogiaikaa olen lukenut sarjasta yhden tai kaksi dekkaria, mutta en muuta muistanut kuin Petran työparin Fermínin ja että pari kävi usein tuulettamassa päätään ja rauhoittumassa lähikapakka Kultaisessa Kannussa. Dekkari toi mukavasti mieleen Barcelona-muistoja ja avasi tämän kipakan naiskomisarion mennyttä elämää. Positiivista oli myös se, ettei väkivallalla mässäilty. Tärkeässä asemassa oli kahden eri-ikäisen ja erilaisista oloista tulevan poliisin hitsautuminen tuloksekkaaksi tiimiksi. Giménez Bartlett tuo esiin myös yhteiskunnallista eriarvoisuutta.

Entinen huippuasianajaja, nykyinen poliisi Petra työskentelee tylsissä arkistohommissa Barcelonan poliisilaitoksella. Kun koko miesvahvuus on kiinni muissa vaativissa tehtävissä, nainen saa johdettavakseen raiskaustutkinnan. Työpariksi ilmaantuu 57-vuotias viiksekäs ja antiikkinen Fermín, joka on kaukana siitä työparista, jonka Petra olisi toivonut itselleen. Henkilökemiat eivät aluksi kohtaa ollenkaan - Petra on rääväsuinen, kiroileva ja kipakka nainen, Fermín rauhallinen ja korrekti mies, joka ei kyseenalaista ylemmän tahon määräyksiä.

Kaupungissa riehuu raiskaaja, joka valitsee uhreikseen vaikeissa oloissa eläviä nuoria tyttöjä. Kaikilla kolmella raiskatulla on omituinen pyöreä leimasinjälki käsivarressaan. Neljäs uhri on hyvän perheen tyttö, jonka isä nostaa hirveän haloon, kaupungin kermaan kun kuuluu. Juttu mutkistuu ja pitkittyy,  eikä johtolankoja löydy. Kaiken huipuksi ilmaantuu kaksi kuolonuhriakin. Petra ja Fermín kiertävät kaupungin kuppiloita ja haastattelevat uhrien lähiomaisia, mutta aina on seinä vastassa. Paikallinen lehdistö toimii kyseenalaisesti, revittelee juttua ja mollaa Petraa jatkuvasti lööpeissään. Pari kertaa työpari hyllytetään jutusta. He saavat kahden jäsenen tiimiinsä ylimielisen vahvistuksen ulkopuolelta, mutta lopulta kuitenkin Petran ja Fermínin useiden kuukausien uurastus selvittää syyllisen.

Tutkittava juttukin on toki monimutkainen, mutta parasta minusta oli Petran ja Fermínin yhteistyön kuvaus. Tiivis yhteistyö jutun parissa ja monet yhteiset tuopit saavat työparin avautumaan toisilleen myös yksityiselämästään. Nelikymppinen Petra on kahdesti eronnut, kuuttakymppiä lähestyvä Fermín leski, jonka pitkä avioliitto tuntuu olleen onnellinen - mutta oliko sittenkään? Petra jätti ensimmäisen aviomiehensä Hugon, koska ei sietänyt tämän päsmäröintiä enää. Sitten Petra heittäytyi villiksi ja nai itseään yli 10 vuotta nuoremman Pepen, mutta väsyi lopulta miehen äitinä olemiseen. Fermínin mielestä avioliitto solmitaan iäksi. Hiljattain Petra on ostanut pienen talon Poblenousta, mutta kiivaan tutkinnan aikana purkamattomat muuttolaatikot pölyttyvät nurkissa ja pelakuut kuolevat. Salamancasta muuttanut Fermín sen sijaan vuokraa huonetta asuntolasta.

Kaikkeen mukautuneeseen Fermíniin ilmaantuu särmää, mutta hänellä on kyky hillitä temperamenttista pomoaan. Sinunkaupoista on puhe usein, mutta teitittelystä ei päästä. Silti näiden kahden yksinäisen kesken sukeutuu lämmin ja arvostava ystävyys - mitähän seuraava osa tuo tullessaan. Listasin loppuun sarjan dekkarit, joista nähdäkseni neljä on suomennettu.


Alicia Giménez Bartlett - Ritos de muerte 
Suom. Petra Delicado ja merkityt tytöt 2012
Planeta audio 2020
Äänikirjan lukija Rosa Guillén
_______________
 
Barcelonalainen Alicia Giménez Bartlett (s. 1951) on yksi Espanjan tunnetuimpia kirjailijoita. Suositusta Petra Delicado -hahmosta hän on kirjoittanut vuodesta 1984 alkaen, ja kirjojen perusteella on tehty myös tv-sarja. Vuonna 2015 Giménez Bartlettille myönnettiin Planeta-palkinto, joka on arvoltaan maailman suurin kirjallisuuspalkinto. 


Petra Delicado -sarjassa on ilmestynyt 12 osaa, joista neljä on suomennettu. Planeta audio julkaisee näitä juuri parhaillaan äänikirjoina. Nämä ovat todella viihdyttävää kuunneltavaa, pidän kovasti.

#1 Ritos de muerte, 1996 / Petra Delicado ja merkityt tytöt, 2012
#2 Día de perros, 1997 / Petra Delicado ja vihaiset koirat, 2013 
#3 Mensajeros de la oscuridad, 1999 / Petra Delicado ja vaaran viestit, 2014 
#4 Muertos de papel, 2000
#5 Serpientes en el paraíso, 2002 
#6 Un barco cargado de arroz, 2004 / Petra Delicado ja kodittomat, 2016 
#7 Nido vacío, 2007
#8 El silencio de los claustros, 2009
#9 Nadie quiere saber, 2013
#10 Crímenes que no olvidaré, 2015 
#11 Mi querido asesino en serie, 2017
#12 Sin muertos, 2020

2 kommenttia:

  1. Minä olen lukenut kaikki tämän sarjan kirjat (espanjaksi), mutta suurimman osan ennen blogiaikaani, joten postaus löytyy vain kahdesta viimeisestä. Jos jatkat sarjan parissa, niin tulet huomaamaan, että kummankin päähenkilön elämässä tapahtuu suuria muutoksia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luulen, että luen sarjaa lisää ja katson mitä tuleman pitää. Matkailla voi näinkin.

      Poista

Thank you for your comment ♥ All comments containing an advertising link shall be removed.

Kommentoimalla HYVÄKSYT, että Google kerää sinusta määrättyjä tietoja. Mitä ne ovat, löytyy sivulta Yksityisyydensuoja ja Googlen sivulta.