Hanna Weselius - Sateenkaariportaat

Hanna Weseliuksen toinen romaani Sateenkaariportaat on merkillinen teos, jossa seurataan epäsympaattisen helsinkiläisen valtiotieteilijän (miehen) elämää. Ajelehtivan päähenkilönsä avulla Weselius saa kerrottua muutamankin faktan Helsingistä ja maailmasta ympärillämme. Aluksi nämä tietoiskut hämmensivät, mutta Weselius luo taidokkaasti romaanitaideteoksen, joka on aikamme kuva - ei ylevä, vaan lähinnä irvokas. Tietoiskut liikkuvat laajalla skaalalla ympäri maailman, eri aikakausissa ja historian raaoissa tai vähemmän raaoissa faktoissa. Weselius keinahtelee todellisuudesta ja ajasta toiseen ja alun hämmennyksen jälkeen keinahtelin kiinnostuneena ja ihastuneena mukana.

Egon on vuonna 1963 syntynyt yksinäinen mies, joka sai nimensä saksalaisen schlagerin mukaan. Hän ei varmaan koskaan ole tanssinut eroottista tangoa, sillä hän vihaa kaikkia naisia, myös vanhaa äitiään.  Silti hän luulottelee olevansa luomakunnan lahja naissukupuolelle. Egon on kaljamahainen, kaljuuntuva ja liikaa juova valtiotieteilijä, johon ei kadulla kiinnitä huomiota. Häntä itseään iljettää peilistä katsova omakuva. Egon ajelehtii ryppyisessä puvussaan ja lököttävissä housuissaan; eksyy mukaan niin fasistien kuin anti-fasistien mielenosoituksiin ja pride-kulkueisiin tietämättä itsekään miksi. Jokapäiväinen humala vie terän ikäviltä ajatuksilta ja kun aamulla ei muista, hävetä ei tarvitse.

Jostain kumman syystä Egon on kiinni Vuosaaressa kotihoidon varassa elävään äitiinsä, vaikka kummastakin toinen on vihattava ja ärsyttävä. Melkein joka päivä Egon matkustaa metrolla lapsuuskotiinsa viinipullo tai kaksi repussaan kinastelemaan äitinsä kanssa. Tietoisku kertoo, että Helsingissä asuu enää runsaat 4000 luovutetulla alueella syntynyttä, ja Egonin äiti on yksi heistä. Aikoinaan Karjalan evakkoja oli lähes 400 000. Egonilla ei ole onnellisia lapsuusmuistoja. Hän muistaa nähneensä aina painajaismaisia Karjala-unia, joihin liittyi hylätyksi tulemisen tunne, ja hän muistaa lapsuudesta äidin viinanhuuruiset pirskeet.

Helsingin elokuun yöt ovat villejä tavalla, joka on mahdollinen vain pohjoisissa, pakkastuulen jäytämissä kaupungeissa jotka melkein kuolevat talveen joka vuosi.

Helsingistä selviää monenlaista faktaa ja nippelitietoa. Weselius selvittää eri katujen olemusta, sosiaaliluokat erottavaa Pitkäsiltaa, Unioninkatua, Bulevardia, Aleksanterin teatteria ja Mannerheimin ratsastajapatsasta. Nimensä romaani on saanut Malminkartanon jätemäen pitkistä puuportaista, jotka taideprojektissa maalattiin kaikin sateenkaaren värein, mikä oli liikaa mustahuppuisille anarkisteille.

Weseliuksen tietoiskumaiset osuudet kertovat ankeriaista, lingvistiikasta, Karjalan sinisistä ikkunapuitteista, Valamosta ja äidin synnyinkaupungista Sortavalasta. Muistiin palautuvat myös Chilen 70-luku, Allende & Pinochet ja Ceaucescun luksuselämää viettäneet koirat. Kotimaan tapahtumista päivittelemme Tony Halmetta ja populistisia liikkeitä sekä terveyskeskusten vuodeosastoja ja vanhustenhoitoa. 

Egonin viha kohdistuu erityisesti lehtivalokuvaajiin, joista yksi teki jutun hänestäkin. Miten syntyvät tuntemamme ikoniset valokuvat? Sen sijaan, että kertoisivat ’totuuden’, ne kertovat sen mitä kuvaaja on kuvaan rajannut, sanoen valheellisesti ’tältä näyttää universaali ihmisyys'. Weselius mainitsee Robert Capan Kaatuvan sotilaan ja Dorothea Langen Migrant Motherin.  Tätä mielenkiintoista tematiikkaa käsittelee myös Marisha Rasi-Koskinen teoksessaan REC ja Jari Järvelä teoksessaan Klik. Maailman tapahtumat niin lännessä kuin idässä vyöryvät reaaliajassa näytöillemme ja älypuhelimiimme, niin Brasilian palavat sademetsät kuin autioituva maaseutu kaikissa maanosissa.

Kuva Egonista on luotaantyöntävä ja nuhjuinen. Kuva ajastamme ja historian tapahtumista on illuusioton. Huolimatta kaikesta edistyksestä niin paljon tuhoisaa ja hävettävää on tapahtunut ja tapahtuu  edelleen kaikkialla. Weselius kirjoittaa taitavasti ja omaperäisesti tavoittaen sen, mikä liikkuu ajassa ja kuvaa karulla realismilla äidin ja Egonin tapaamisia. Vuosaari, tuo maahanmuuttajien ja myös hyvin toimeentulevien ihmisten lähiö on myös koirien lähiö, jossa nuo onnettomat eläimet elävät paniikissa useita päiviä vuoden vaihtuessa. Egon pohtii paljon rakkautta, naisia ja koiria. Onko eläintä helpompi rakastaa kuin ihmistä? Ainakaan eläin ei vaadi vastarakkautta, vaan tyytyy siihen mitä saa. Sateenkaariportaat on erikoinen, omaperäinen, terävä ja taidokas romaani, jonka kukin lukija kokee ja jota tulkitsee omalla  tavallaan. Ehkä jonkun tietoiskun olisi voinut jättää pois, mutta romaanin loppuhuipennus on huikea.

Egon, ich hab ja nur aus Liebe zu dir,
Ja nur aus lauter Liebe zu dir
Ein Glas zuviel getrunken.
Ach Egon, Egon, Egon, Egon,
Ich bin ja nur aus Liebe zu dir
Ja nur aus lauter Liebe zu dir
So tief gesunken.

- Evelyn Künneke 1953. Youtubesta löytyy niin Metro-tyttöjen versio kuin tämä Katrin Weberin hillitön parodia.

Hanna Weselius - Sateenkaariportaat

Kansi Martti Ruokonen

Wsoy 2021

Äänikirjan lukija Hannamaija Nikander

______________

Kulttuuri kukoistaa

Suomen Kuvalehti

Tuijata

Hanna Weselius (s. 1972 Kajaanissa) on opiskellut kirjallisuustiedettä, journalismia ja valokuvataidetta ja toiminut kuvajournalistina, kuvataiteilijana ja vapaana kirjoittajana. Hän on koulutukseltaan taiteen tohtori ja työskentelee valokuvataiteen yliopistonlehtorina. Weseliuksen esikoisromaani Alma! (2016) sai Helsingin Sanomien esikoiskirjapalkinnon ja Tulenkantaja-palkinnon.