2. tammikuuta 2021

Emma Mussoll - Ladrones de memoria


Viime vuoden luettujen listaa tutkaillessa huomasin, että olin blogannut vain yhdestä espanjan kielellä lukemastani kirjasta. Minä joka olen kuuden blogivuoden aikana blogannut sentään yli 60 espanjankielisestä teoksesta! Lainasin joulukuussa kirjastosta muutaman kirjan, vaan enpä saanut teksteistä otetta. Sitten keksin etsiä Storytelistä espanjankielistä kuunneltavaa ja kuuntelu sujuikin odotettua paremmin, joten kielitaidon pelastusoperaatio on aloitettu. 

Elämäni ensimmäinen espanjaksi kuuntelemani äänikirja oli Storytel Original -sarjaan kuuluva Emma Mussollin Ladrones de memoria / Muistin varkaat. Se on koukuttava psykologinen trilleri science fiction -twistein ja sen tapahtumat sijoittuvat Barcelonaan ja Madridiin. Ympäristöä ei tosin paljonkaan kuvailla, vaan teos keskittyy päähenkilön mieleen. Kolmikymppinen Amanda Noriega on hyväosainen ja hyvin toimeentuleva. Hänen miehensä Sebastián on arvostettu neurokirurgi ja parilla on kaksi poikaa, 7-vuotias Igor ja 6-vuotias Pol. Perhe asuu Sarriàn hienostokaupunginosassa, jossa Amandalla on myös eksklusiivinen muotiliike.

Naisen toistuvat pyörtymiskohtaukset ja oudot unet pannaan stressin ja työuupumuksen piikkiin. Mutta hämmentäviä muistikuvia leijailee Amandan mieleen yhä useammin. Eräänä päivänä hän huomaa ymmärtävänsä ukrainaa! Amanda arvelee, että joku hänen lapsuudenystävänsä on ollut ukrainalainen, siinä olisi järkevä selitys. Niinpä hän penkoo ullakon laatikkoja etsien valokuvia ja kouluaikaisia päiväkirjojaan, mutta kaikki laatikot ovat tyhjiä - päiväkirjat poissa, yhden yhtäkään luokkakuvaa ei löydy. Amandan psykiatri antaa hänelle älykellon ja pyytää pitämään sen avulla äänipäiväkirjaa kaikista havainnoista ja tunteista.  Amanda alkaa jäljittää menneisyytensä palasia eikä ymmärrä ollenkaan mistä on kysymys. Eikö hän kasvanutkaan Burgosissa, vaan Madridissa? Missä hän opiskeli vaatesuunnittelua ja missä & milloin tapasi miehensä? Hämmentynyt Amanda alkaa kyseenalaistaa koko elämäänsä, menneisyyttään ja nykyisyyttään. 

Muistin varkaat oli jännittävä ja toteutettu hienosti äänitehostein kuin radiokuunnelma. Pidin Amandan äänestä ja hänen salaiset ja hätäiset äänityksensä ja päivittelynsä lisäsivät jännitystä. Mussollin teksti oli selkeää ja lukijoiden ääntämys hyvin ymmärrettävää. Loppupuolella oli joku pitkitetyltä tuntuva luku, mutta kaiken kaikkiaan varsin hieno kuuntelukokemus. Suositan, ei ollenkaan liian vaikea kuunneltavaksi.

Emma Mussoll - Ladrones de memoria
Storytel Original 2018
Äänikirjan lukijat Nacho Gijón, Esther Minguito, Ana Isabel Rodriguez
_______________


Emma Mussollista en löytynyt paljonkaan tietoa. Hän on syntynyt Barcelonassa, opiskellut Yhdysvalloissa käsikirjoittamista & kirjallisuutta ja tuntuu keskittyvän äänikirjoihin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Thank you for your comment ♥ All comments containing an advertising link shall be removed.

Kommentoimalla HYVÄKSYT, että Google kerää sinusta määrättyjä tietoja. Mitä ne ovat, löytyy sivulta Yksityisyydensuoja ja Googlen sivulta.