Elizabeth Strout - Olive, taas

Voi Olive miten ihana sinä olet! Iso ja lihava, vanheneva ja pisteliäs nainen, mutta sittenkin niin rakastettava ja inhimillinen!  Elizabeth Stroutin Pulitzer-palkittu Olive Kitteridge ilmestyi jo vuonna 2008, mutta nyt Strout tarjoaa jälleen herkkua Olivesta hurmaantuneille. Rakenteeltaan Olive, taas on Stroutille tyypillinen: 13 tarinaa tai novellia, joista syntyy näkymä mainelaisen Crosbyn pikkukaupungin vanhenevaan väkeen ja vanhenevaan Oliveen.

Voi luoja että olet vaikea nainen, Olive. Sinä olet niin helkkarin hankala nainen, mutta hitto että minä rakastan sinua. Joten voisitko olla minun kanssani ihan vähän vähemmän Olive, vaikka se tarkoittaisikin että olet sitten muiden kanssa vähän enemmän Olive. Minä kun rakastan sinua eikä meillä ole kovin paljon aikaa.

Edellisen osan lopussa Olive ja Jack Kennison tapasivat vähän onnettomissa merkeissä, mutta nämä kaksi yksinäistä vanhusta tarrautuvat toisiinsa kuin hukkuvat laudankappaleeseen ja löytävät toisistaan turvaa ja lohtua leskeyteensä. He ovat molemmat isomahaisia ja kolhoja, ja kummallakin on ongelmaa suhtautumisessa ainoaan lapseensa. Strout näyttää, että rakkaus voi elää yli puolue- ja varallisuusrajojen, sillä Jack on avoautollaan ajeleva Harvardin mies ja republikaani, kun taas köyhästä kodista lähtöisin oleva Olive ei voi sietää pröystäilyä eikä nykyistä oranssitukkaista presidenttiä.

Jack ja Olive olivat nyt olleet yhdessä viisi vuotta. Jack oli seitsemänkymmentäyhdeksän ja Olive seitsemänkymmentäkahdeksan. Ensimmäiset kuukaudet he olivat nukkuneet sylityksin. Kumpikaan ei ollut pidellyt toista ihmistä sillä lailla vuosiin. / Olive heitti jalkansa Jackin jalkojen yli, hän painoi päänsä Jackin rinnalle ja yön aikana he vaihtoivat asentoa, mutta aina kiinni toisissaan ja Jack ajatteli, että he olivat kuin rannalle ajautuneet hasksirikkoutuneet laivat - ja miten he tarrasivatkaan toisiinsa!

Kirja kertoo paljon tuoreen avioparin räiskähtelevästä yhteiselosta. Myöhempinä vuosina Jack ja Olive ärsyttävät toisiaan niin maar vietävästi, mutta kuitenkin he arvostavat toisen rehellisyyttä. He keskustelevat kaikesta maan ja taivaan väliltä, tuttavistaan, edesmenneistä puolisoistaan, Jackin meetoo-jutusta ja Oliven melkein-suhteesta. Mökötetään ja ollaan suuttuneita, mutta tätä heidän vanhenevien ihmisten elämä nyt on. Mihinkä he toisistaan pääsisivät?

Viime syksynä kuuntelin Stroutin haastattelun Helsingin kirjamessuilla, jolloin hän kertoi tavastaan kirjoittaa. Oliven persoonassa ja muissakin teoksissaan hän ammentaa omasta lapsuusympäristöstään, joka oli pikkukaupunki täynnä luokkaeroja, niin rikkaita kuin köyhiä, niin koulutettuja kuin kouluttamattomia ihmisiä. Hän sanoi, että Yhdysvallat on äärimmäisen luokkatietoinen ja kahtiajakautunut yhteiskunta ja se näkyy tässäkin teoksessa. Crosby on pieni kaupunki, mutta monien sen perheiden elämään kätkeytyy pimeyttä ja tragedioita. Stroutin amerikkalainen unelma, American dream, on uudestaan vapaampi ja tasa-arvoisempi yhteiskunta. Tässä teoksessa eri kansallisuusryhmien syrjiminen kohdistuu mm. kanadanranskalaisiin ja somaleihin. Olivesta voi väittää mitä tahansa, mutta rasisti hän ei ole. Tosin hän joutuu kauhistelemaan, miten menneinä vuosina hänestäkin oli aivan ookoo haukkua ihmisiä ranskiksiksi.

Välit ainoaan poikaan Christopheriin ja tämän vaimoon ovat edelleen viileät eikä heidän vierailunsa Oliven luona suju ollenkaan leppoisasti. Pidin paljon novellista, jossa Olive kohtaa kahvilassa köyhästä suurperheestä lähteneen menestyneen runoilijan, päätyypä tämän runoonkin. Olive osasi myös kohdata hienolla tavalla syöpää sairastavan Cindyn ja sai tämän jopa nauramaan. Kukaan muu koko Crosbyssa ei uskaltanut mennä katsomaan Cindyä, mutta Olive ei pelkää, vaikka tunnustaakin pelkäävänsä omaa kuolemaansa.

Romaanissa Olive vanhenee ja ikääntyminen on hänestä syvältä. Itsenäinen ja itsepäinen nainen joutuu alistumaan mm. sellaisiin elämän banaaleihin juttuihin kuin vaippoihin ja palvelutalossa asumiseen. Vanhana Olive ihmettelee sitä, miksi alkaa kaivata enemmän ensimmäistä aviomiestään Henryä ja tunnustaa, ettei ollut tälle lainkaan kiltti. Omatunto soimaa ja Olive tutkistelee itseään ja elämäänsä, ja on hyvin ymmällä: hän ei tiedä kuka on. Särmikkään ja suorasukaisen Oliven parissa aika hujahti todella mukavasti, joskaan aivan kaikkiin sivuhenkilöistä kertoviin tarinoihin en saanut otetta. Mutta kyllä Olive, taas riemastuttavaa kuunneltavaa Erja Manton lukemana oli!

Bloggaukseni Stroutin teoksista:

Olive Kitteridge

Kaikki on mahdollista

Nimeni on Lucy Barton

Elizabeth Strout - Olive, taas
Alkuteos Olive, Again 2019
Suomentanut Kristiina Rikman

Kansi Laura Lyytinen

Tammi 2021

Äänikirjan lukija Erja Manto
_______________

13 tarinan verran Olivea ja hänen kotikaupunkinsa asukkaita syväluotaava Elizabeth Strout kuvaa elämän epävarmuutta, epäreiluutta ja sen joskus niin epärealistisen lohdullisia käänteitä. Ikävuodet 70–86 ovat Olivelle täynnä nöyryytyksiä ja nöyrtymisiä, mutta ovatko ne sittenkin hänen parhaansa?