Elizabeth Strout - Nimeni on Lucy Barton

Elizabeth Strout piirtää henkeäsalpaavan paljaan kuvan Lucy Bartonista, naisesta joka kasvoi Illinoisin takamailla äärimmäisessä köyhyydessä ja kodissa jossa lapsia kohdeltiin kaltoin. Näin Lucyn silmieni edessä hauraana ja vaatimattomana hiirulaisena, jossa oli nöyryyttä mutta myös yllättävää tahdonvoimaa. Lucy on asettunut New Yorkiin miehensä ja kahden pienen tyttärensä kanssa. Hän ei pidä mitään yhteyttä vanhempiinsa, eikä sisaruksiinsa. Kun Lucy joutuu yhdeksäksi viikoksi sairaalaan umpisuolenleikkauksen komplikaatioiden johdosta, hänen äitinsä saapuu yllättäen tyttärensä tueksi. Kuullessaan äidin tervehdyksen Hei Rimpula, kuumeisen Lucyn mieli täyttyy lämmöstä ja kiitollisuudesta.

Äiti on tyttärensä tukena viisi päivää ja vakuuttaa että tämä kyllä paranee. He keskustelevat niitä näitä tyhjänpäiväisyyksiä, puhuvat Lucyn lapsuuden ihmisistä, sivuavat mitä sisaruksille ja isälle kuuluu. Äiti ja aikuinen tytär eivät pysty puhumaan vieläkään kipeistä asioista avoimesti. Äiti sanoo ettei muista ja Lucy kääntää keskustelun hienovaraisesti muualle. Välittämistä on puolin ja toisin, mutta sitä ei kyetä sanomaan ääneen. Vasta myöhemmin äitinsä kuolinvuoteella Lucy pystyy sanomaan, että rakastaa tätä. Äiti ei silloinkaan, mutta tytärtä säästääkseen ajaa tämän pois.

Strout kertoo Lucyn suulla mitä kaikkea kaameaa tyttö joutui lapsena kokemaan, mutta jättää myös paljon lukijan pääteltäväksi. Kotina ollut autotalli oli kylmä ja hatara eikä kunnollista ruokaa ollut. Luokkatoverit pilkkasivat kun pieni Lucy haisi likaisuuttaan, ja kamalinta oli olla suljettuna isän kuormuriin. Melkein yhtä kamalaa olivat pienimmästäkin syystä läjähtelevät korvatillikat. Lucyn traumatisoitunutta isää painoi syyllisyys sodassa tehdystä, hänestä ei ollut isäksi eikä tueksi vaimolleen. Niinpä Lucyn äiti oli nääntynyt kolmen lapsen kanssa tuon käsittämättömän köyhyyden keskellä. Äiti ei jaksanut, mutta häpesi myöhemmin kaikkea sitä mitä lapset lapsuudessa joutuivat kokemaan: äidin olisi kuulunut suojella lastaan.

Strout valottaa myös mitä kirjailija Lucyn elämään nuorena äitinä ja myöhemmin eronneena naisena kuuluu. Hauras Lucy tuntee aids-potilaiden tuskan; suree avioeron tyttäriin jättämiä traumoja ja järkyttyy syyskuun yhdennentoista päivän iskuista. Lucy rakastaa New Yorkin siluettia, kaupungin elämää ja kuhinaa, hän tuntee olevansa New Yorkissa kotonaan. Mutta hänen sydämessään säilyvät ikuisesti lapsuuden kahisevat maissipellot. Hän sanoi kuulleensa miten maissi kasvoi, ja se ääni oli sama kuin särkyvän sydämen ääni.

... maiseman pehmeät värit ovat vielä näkyvissä, harvat puut, hiljaiset vainiot joiden sato on jo korjattu, ja taivas viivyttelee, viivyttelee, ennen kuin lopulta pimenee. Miten kukaan voi pysyä vaiti tuollaisena hetkenä. Elämä hämmästyttää minua.

Nimeni on Lucy Barton oli vangitseva ja mykistävä lukukokemus. Kirjan tunnelma on melankolinen, hiljainen ja nöyrä. Lucyn lähtökohdat elämälle olivat äärimmäisen karut ja kylmät, mutta hän löysi sitä lämpöä ja rakkautta jota kotoa ei saanut kohtaamistaan tuntemattomista ihmisistä. Välittävä ja rakastava isähahmo löytyi häntä hoitaneesta lääkäristä;  tukea elämään ja ohjeita kirjailijan polulle kirjallisuustapaamisissa kohdatusta kirjailija Sarah Paynesta.

Minä näin Lucyn tarinan hyvin elokuvallisena. Kenties tästäkin toteutetaan aikanaan filmatisointi kuten Stroutin teoksesta Oliver Kitteridge. Häikäisevä ja mykistävä vähäeleisyydessään.

Elizabeth Strout
My Name is Lucy Barton 2016
Nimeni on Lucy Barton
Suomentanut Kristiina Rikman
Kansi Laura Lyytinen
Tammi 2018
*****
Kirjastosta
_______________

Kirjasta on runsaasti bloggauksia mm.: 
Kirjasähkökäyrä, Luetut, lukemattomat, Lumiomena, Mummo matkalla, Nannan kirjakimara

Elizabeth Strout (s. 1956, Maine) on yhdysvaltalainen kirjailija ja yliopisto-opettaja. Hän on saanut Pulitzer-palkinnon teoksestaan Olive Kitteridge, joka koostuu toisiinsa kytkeytyvistä novelleista, joiden aiheena on Mainen rannikolla asuva nainen ja hänen perheensä ja ystävänsä. Kirjan pohjalta on tehty televisioon minisarja Olive Kitteridge, joka sai vuonna 2015 kuusi Emmy-palkintoa.

Teokset: Amy and Isabelle (1998), Abide with Me (2006), Olive Kitteridge (2008), The Burgess Boys (2013) ja My Name Is Lucy Barton (2016).

Taustakuva: Public domain