Jotkut osaavat päättää avioliittonsa ja parisuhteensa ns. sivistyneesti, mutta näin ei ole laita tämän parin kohdalla. Vuosisadan rakkaussodassa Ebba Witt-Brattström purskauttaa ilmoille vuosien vihan ja katkeruuden ex puolisoaan kohtaan. Kirjailija sanoo teoksensa olevan kunnianosoitus Märta Tikkasen jo klassikoksi muodostuneelle Vuosisadan rakkaustarinalle (1978). Kieltämättä näillä kahdella pariskunnalla on paljon yhteistä: julkisuus, kirjalliset piirit ja miehen dominoivuus. Myös likapyykin peseminen julkisuudessa, sillä myös Witt-Brattströmin ex puoliso, Ruotsin Akatemian jäsen Horace Engdahl on julkaissut oman vastineensa, Den sista grisen.
Kirjailija on Ruotsissa julkkis ja tunnettu feministi, Feministinen aloite -puolueen perustajajäseniä. Hän tuntuu lähteneen pakoon avioliittonsa riitaista loppunäytöstä Helsingin yliopiston pohjoismaisen kirjallisuuden professorin virkaan vuonna 2012. Ruotsissa teos herätti ilmestyessään otsikoita, tuntuihan se kertovan omaelämäkerrallisesti hänen avioliittonsa mies-nais-valtapeleistä. En tunne asiaa, mutta säkeitä lukiessa ounastelin taustalla piilevän kaiken henkilökohtaisen lisäksi jonkun hirvittävän työelämän vääryyden, johon Engdahl asemassaan on ollut syypää.
Julkkisjuorut sikseen. Suomalaisena lukijana luin tätä juonellista proosarunoteosta avioparin keskinäisenä verisenä riitelynä ja toisen solvaamisena. Liitto on ollut pitkä ja onnellisuuttakin on ainakin alkuun ollut. Molemmat ovat panostaneet uraansa, mutta nainen kokee miehen alistavan, mitätöivän ja vähättelevän häntä ja hänen työtään. Mies on asemansa huumaama sovinisti-narsisti, joka haluaa olla kukkona tunkiolla ja määrätä kaapin paikan. Ajan mittaan hän ei hallitse agressioitaan, vaan käy käsiksi, ja nainen pelkää ja pitää pakoreitin aina näkösällä.
Avioparin viiltävä ja hyytävä sanan säilien viuhdonta käydään siis kokonaan dialogimuodossa - Nainen sanoi / Mies sanoi. Itse en niin kovin innostunut dialogien väleihin ripotelluista kirjallisuussitaateista. Ne katkaisivat minulta lukuflown. Parin sananvaihto on äärimmäisen kylmää ja loukkaavaa. Kun tuntee toisen pitkältä ajalta, tietää myös mikä satuttaa syvimmin. Säkeitä sävyttää puolin ja toisin kosto ja viha. Teen nyt semmoisen ratkaisun, että poimin tähän sitaateiksi vain miehen sanomisia, sillä niistä huokuu tuo älytön äijämäinen sovinismi, ylimielisyys, alistaminen ja narsismi = oma napa! Siis MIES SANOI:
Avioparin viiltävä ja hyytävä sanan säilien viuhdonta käydään siis kokonaan dialogimuodossa - Nainen sanoi / Mies sanoi. Itse en niin kovin innostunut dialogien väleihin ripotelluista kirjallisuussitaateista. Ne katkaisivat minulta lukuflown. Parin sananvaihto on äärimmäisen kylmää ja loukkaavaa. Kun tuntee toisen pitkältä ajalta, tietää myös mikä satuttaa syvimmin. Säkeitä sävyttää puolin ja toisin kosto ja viha. Teen nyt semmoisen ratkaisun, että poimin tähän sitaateiksi vain miehen sanomisia, sillä niistä huokuu tuo älytön äijämäinen sovinismi, ylimielisyys, alistaminen ja narsismi = oma napa! Siis MIES SANOI:
Minun seksuaalisuuteni on
suoraviivaista ja raakaa mutta vahvaa.
En aio pyydellä
sitä anteeksi.
Päätökseni eivät kuulu sinulle.
Jos et osaa käyttäytyä
saat mennä.
Sinä et ole ihan järjissäsi.
Se tässä on ongelmana.
Sinä et ole mikään oikea nainen.
Naisen on oltava lämmin
ja ihailtava miestä.
Älä rupea isottelemaan.
Et ole sellaisessa asemassa
että voisit esittää uhkavaatimuksia.
Vitun huora.
Suutun useimmiten älyttömästi juuri sinulle.
Saat syyttää siitä itseäsi.
Sinä olet hullu.
On surullista nähdä
ihmisen tulevan noin hulluksi.
Sinä tulkitset kaiken väärin.
Sinulla ei ole helvetti mitään aavistusta
yhtään mistään.
Vitun akka.
Ei sinua kuitenkaan kukaan kuuntele.
Sinulla ei ole mitään asemaa.
Olet liian tyhmä.
Tekstinä ja säkeinä sananvaihto laukoo terävästi papattaen kuin konekivääri. Kaunoja ja katkeruuksia on kertynyt vuosikaudet, niiden varanto on loputon. Rivien välistä paljastuu miehen puolelta väkivaltaa ja pahoinpitelyä, myös seksuaalista; vaimon puolelta pelkoa ja ahdistusta. Ihmetyttää, että sivistynyt ja menestynyt Witt-Brattström on tähän kaikkeen vuosikaudet alistunut, mutta toki manipuloiva narsisti osaa pyörittää - ja katua - kunnes taas räjähtää. Luin Märta Tikkasen teoksen pari vuotta sitten, ja minusta siitä huokui sentään jonkun verran lämpöä ja sympaattisuutta. Vuosisadan rakkaussota sen sijaan on koston manifesti, hyytävä ja hileinen. Teos on erittäin hyvä kyynisessä lajissaan, joskaan ei tämä syyttely ja realismi mitenkään mieltäni ylentänyt.
Århundradets kärlekskrig 2016
Vuosisadan rakkaussota
Suomentanut Jaana Nikula
Kansi Noora Karlsson
Into 2018
****
Kirjastosta
_______________
Muissa blogeissa: Hemulin kirjahylly, Kirjavinkit, Kulttuuri kukoistaa, Mrs. Karlsson lukee, Reader why did I marry him?
Ruotsalainen kirjallisuudentutkija Ebba Witt-Brattström (s. 1953) on toiminut pohjoismaisen kirjallisuuden professorina Helsingin yliopistossa vuodesta 2012. Hän on kirjoittanut useita kirjoja esimerkiksi Edith Södergranista. Witt-Brattsrömin entinen puoliso on Ruotsin Akatemian jäsen Horace Engdahl.
❤︎
Omppu luki Kaisa Ijäksen kokoelman Siskot, veljet
Tuijaa mietitytti runossaan elokuu ja kypsyminen
Uuna Syrjäsuon runo Outoja merkkejä aikojen takaa
Omppu luki Kaisa Ijäksen kokoelman Siskot, veljet
Tuijaa mietitytti runossaan elokuu ja kypsyminen
Uuna Syrjäsuon runo Outoja merkkejä aikojen takaa
Tässä kirjassa on tosiaan raadollista menoa. Törmäsin Ebbaan ensimmäisen kerran jo 90-luvulla opintojeni yhteydessä ja hänestä sai todella vahvan naisen vaikutelman. Sitä kummallisemmalta tuntuu, että hän on ollut tuollaisessa avioliitossa kuin mitä tässä kirjassa kuvataan. No, se rakkaus, kuka sitä ymmärtäisi.
VastaaPoistaNiin - rakkaus ja julkinen asema. Kaikkea hurjaa paljastui tuolta rivien välistä. Koleaa ja kylmää, niin kuin suhteiden loput monesti.
PoistaTällaisia autolyyrisiä teoksia lukiessa alkaa miettiä, kiinnostaisivatko runot, jos eivät tekijät olisi julkkiksia. En tiedä. En ole näihin teoksiin perehtynyt, mutta Märtan vuosisadan rakkaustarinasta muistan kyllä myös sen lämmön ja empatian, johon sinäkin Riitta viittasit.
VastaaPoistaVuosisadan rakkaustarina oli tosi hyvä, ja ajatella 70-luvun lopulla. Märta Tikkanen rikkoi monia tabuja. Tästä en sen sijaan pitänyt, vaikka terävää tekstiä olikin. Ruotsissa tietysti juurikin tuo julkisuuskiinnostus. Mutta jaa...
PoistaEn tätä lukiessa tiennytkään suuremmin noista julkkisjuoruista teoksen takana. Valottavat tätä teosta kyllä aivan uudella tavalla. Mutta tämä oli kyllä raadollista luettavaa.
VastaaPoistaPitäisi lukea myös tuo Vuosisadan rakkaustarinakin, löytyy omasta hyllystä pölyyntymästä kyllä, mutta en ole saanut tartuttua.
Tämä oli tosi kylmä ja kolea. Suomalainen lukija ei voi tietää kaikkea taustalla piilevää. Mutta Märtaa suositan lämmöllä.
Poista