Runokuu-viikon vieraana Esther Helmiä #runosunnuntai

Päivän toisessa postauksessa 

Ebba Witt-Brattströmin Vuosisadan rakkaussota

Runokuu-viikolla olen julkaissut yhden Esther Helmiän runon joka päivä, nyt on koosteen vuoro. Kaikki runot ovat uusia, ja viisi on varta vasten tätä viikkoa varten kirjoitettu. Runot ovat nimiltään Juuret, Värit, Taiteilijan inferno, Juuret savessa, Runoilijan polut ja Polun loppu.

Hyvää Runosunnuntaita!

JUURET

Juureni murtumattomat

kiertäen, pyörien 

katoavat ja nousevat

elävät juuri nyt

syvemmälle ja syvemmälle hakeutuvat

juuret

juureni

maan pintaa rikkovat

kuivassa halkeilevat

tuhansia vuosia aina uudelleen syntyvät

katoavat yöhön

sateeseen

aurinko vääristää varjot

juuret

juureni

yhä minussa lankana

värittömänä tuulahduksena

silmittömistä kasvoista

ne tulevat katsomaan

perääni

eteeni

sivulleni

ylös

alas

juureni.

VÄRIT

Värit,

ne puhuvat kieltä 

jota en voi olla kuulematta, 

ne iskevät sadoilla piikeillään 

ohuella kankaalla, 

ne nauravat ja pilkkaavat, 

potkivat minua eteenpäin, 

kaadun, tukehdun, 

mutta värit jatkavat kulkuaan, 

ylitseni, alitseni, 

kadoten ja palaten.

TAITEILIJAN INFERNO

Pääni sisällä 

syntymäni kuiskii siveltimellä, 

sen varjoissa on hämärät kasvot. 

Piiilopirtin seinustalla hirvenpää, 

ulkovessan ovenkahvassa roikkuu 

punainen hame, 

kirjailtuna ristipistoin.

Vaatehuoneena talo, 

veranta ja puusohva. 

Läiskiä ja tahroja, 

keltaista, mustaa, punaista, 

taivas jäi maalaamatta.

Pelko loi mallit seinustoille, 

istuin hievahtamatta, 

ettei kasvokuvani olisi vääristynyt. 

Taiteilija huokaa ääneen, 

usein.



JUURET SAVESSA

Polut vievät ojien syliin, 

tiet Roomaan. 

Picasso hymyili 

punatuilla huulillaan, 

kadonneessa puutarhassa asui noitia. 

Seinillä enkelit lentävät uhkeina, 

siivillä kultapölyä, 

ne ruokkivat juuriani, 

savinen maa kiittää.

Harmaat silmät epäilevät kuvaa, 

sen pinta säröilee.

Käsi tärisee, 

vakaana pulloa pitävät naapurin kädet, 

uskalias ystäväni. 

Kylää kiertää harmaa kiviaita, 

se on pyhättöni, muusani. 

peloista vapautettu nymfi.

RUNOILIJAN POLUT

Kirjaimet leikkivät kynillä, 

vapautusta odottavat sanat. 

Totuudessa olevat järkäleet, 

vahvoina, uljaina uhoavat. 

Anonyymi tietää kaiken, 

maalaa paremmin, kirjoittaa paremmin, 

osaa kaiken paremmin.

Nainen hymyilee sinisessä huivissaan, 

kultaisissa kehyksissään 

linja-autoaseman seinällä on näyttely. 

Uhanalaisuus on katoavaa, 

ei sen perään itke kuin osaavat tietäjät, 

joita kassakoneen kilahdus inspiroi. 

Poluilla kulkevat vaatimattomat runoilijat, 

vain ne muutamat.

POLUN LOPPU

Kaatosateessa soi urut lopullista melodiaa. 

Sateenvarjoa pitelevä käsi 

haparoi nenäliinaa. 

Seinät pauhaavat kaikuna, 

penkit hyljeksittynä odottavat kulkijaa. 

Haudassa makaa tuleva legenda,

 eläessään vain harmaahapsinen pilapiirtäjä.
_______________

Kiitos runoista Esther!

Esther Helmiä on julkaissut kaksi runokokoelmaa: 

Herkin liidoin sinisiipi (2015) ja Surun tie (2017)
Blogi:
Luovasti vinossa - runoja ja taidetta

❤︎