15. huhtikuuta 2021

Anneli Kanto - Rottien pyhimys


Uusimmassa romaanissaan Rottien pyhimys Anneli Kanto solahtaa hämmästyttävän sulavasti keskiajan katolisen uskon hallitsemien ihmisten ajatusmaailmaan. Romaani selittää myös tarkoin Hattulan Pyhän Ristin kirkon upeita seinämaalauksia. Kirkko valmistui 1400-luvun lopulla ja parikymmentä vuotta valmistumisen jälkeen päästiin vihdoin sopuun kirkon koristelusta. Hattulaan vaeltaa kolme miestä kaukaa Ruotsinmaalta. Joukkoon kuuluvat kirkkomaalareina mainetta jo keränneet Andreas Pictor, nuorempi maalari Martinus ja heidän apupoikansa Vilppu.

Liki kahdestasadasta seinille maalattavasta Raamatun kuvasta ja pyhimyksestä ovat sanansa saaneet sanoa niin Hattulan kirkkoherra Herckepaeus, kirkonisäntä Klemetti, tuomiokapituli kuin Suomen kunnianarvopisa arkkipiispa Arvid Kurkikin. Toki myös kustannuksista suuren osan maksava Hämeen linnan linnanherra Åke Tott vaimoineen. Urakka on valtavan iso ja se on määrä saada valmiiksi yhden kesän aikana. Maalareiden joukossa oli jo yhden miehen vaje, kun munkki Benedictus jäi luostariinsa kulkutaudin heikentämänä. Kun Vilppu tikkailta pudotessaan murtaa kätensä, urakkaa uhkaa katastrofi. 

Kanto nostaa yllättävästi yhdeksi päähenkilöistään koko kyläyhteisön marginaaliin viskaaman nuoren naisen - naisen! Tiilimestari Rutgerin suojissa kasvaneen juron Pelliinan kauniit saviastiat miellyttävät linnanrouvan silmää markkinoilla ja niinpä hän ehdottaa tyttöä työhön. Mestareiden vastustus on jyrkästi kielteinen, sillä nainen kirkkomaalarina olisi suoranaista jumalanpilkkaa. Mutta ei auta ja onneksi tyttö osoittautuu oppivaiseksi ja hänen työpanoksensa projektissa kriittisen tärkeäksi. Pelliina on nurkkakuntaisessa yhteisössä outo lintu. Hänen muualta tullut äitinsä puhui outoa kieltä, oli ehkä pyhiinvaellusmatkalla, sillä Hattulan kirkossa oli ihmeitä tekevä pyhäinjäännös. Äidin kuoltua synnytykseen Pelliina piti isänään kilttiä tiilimestari Rutgeria ja vietti lapsuutensa tämän mukana tiilitehtaalla.

Oli hienoa seurata kuinka pieteetillä maalarit suhtautuivat Jumalan kunniaksi tehtävään työhönsä. Jokaikisestä kuvasta oli tehty luonnos ja kuvien väritystä ja symboliikkaa harkittiin tarkoin. Andreas ja Martinus opettivat oppimattomalle Pelliinalle Raamatun kertomuksia ja kalkkimaalaamisen tekniikkaa. Kanto on perehtynyt tarkoin ja ihailtavasti niin maalausmenetelmiin kuin katolisen kirkon termistöön ja lukuisiin mies- ja naispyhimyksiin. Taitojen kasvaessa Pelliina saa yhä vapaammin itsekin suunnitella ja maalata kuvia. Hän maalaa myös tänä päivänä koomiselta tuntuvan niskalenkin vedon ja hiiriltä ja rotilta suojelevan pyhimyksen, Pyhän Kakukyllan. Juonessa on monia käänteitä ja keskiajan sekä ylhäisten että rahvaan elämä piirtyy elävänä. 

Kannon teksti on rehevää ja riemukasta. Minua ilahduttivat ja huvittivat henkilöiden mitä originelleimmat kirosanat ja puuskahdukset. Ja kuinka kätevästi Härkäpään talon vintiöstä Mulli-Pekasta tulikaan Uppsalan katedraalikoulussa latinaa oppiessaan Petrus Herckepaeus! Todellisuudessa ei tiedetä kenen tai keiden käsialaa kirkkomaalaukset ovat. Oletetaan, että sama tekijäryhmä koristeli myös Lohjan Pyhän Laurin kirkon. 

Jännittävää on myös ajatella, että kymmenen vuoden päästä maailma mullistuisi: katolisen kirkon aika Suomessa loppuisi ja Kustaa Vaasa toimeenpanisi uskonpuhdistuksen niin Ruotsissa kuin täällä meillä Itämaalla. Lukemisen välissä kannattaa ehdottomasti katsoa Anneli Kannon hieno esittelyvideo Hattulan kirkon seinämaalauksista. Onhan tämä aivan huikea historiallinen romaani kiehtovasta aiheesta! Teemoja romaanissa on paljon, mutta lukija voi uppoutua luottavaisesti Kannon vietäväksi, hänen verevään kieleensä ja aivan mahtavaan tarinaansa. Seinämaalaukset ovat viidessäsadassa vuodessa haalistuneet, mutta aavistuksen tästä yliluonnollisesta kauneudesta aistii vierailija tänäkin päivänä:

Kirkko värisi värejä, muotoja ja pyhyyttä. Sädekehät hehkuivat sulana kultana, kuusenvihreä, ruohonvihreä, oraanvihreä puhuivat toiveikkuudesta, punainen tiilenväri ja okra toivat iloa, sinisen viileys lohdutti ja hyväili. Nokimusta muistutti iloon ja toiveisiin kuuluvista pettymyksistä ja suruista. Seiniltä katselivat sadat silmät, lämpimät, ankarat, rakastavat, kärsivät. Sadat kasvot säteilivät kirkon ilmaan luottamusta, uskoa, tuskaa, kärsimystä, onnea ja pelkoa. Sinä kestät, sanoivat pyhimykset. Sinua rakastetaan, vakuutti Pyhä Neitsyt. Kiusaukset ovat voittamista varten, vakuutti Jeesus. Usko asiaasi, kuiskasi Helena kirkon katosta.

Aiemmat bloggaukseni kirjailijan teoksista:

Anneli Kanto - Rottien pyhimys
Gummerus 2021
Äänikirjan lukija Erja Manto
_______________

Anneli Kanto on tamperelainen kirjailija ja käsikirjoittaja. Esikoisromaani Piru, kreivi, noita ja näyttelijä oli Runeberg-palkintoehdokkaana 2007. Vuonna 2008 ilmestyneestä romaanistaan Veriruusut Kanto sai Gummeruksen Kaarlen palkinnon. Omakohtainen kirja Pala palalta pois – kertomuksia Alzheimerin taudista ilmestyi 2013. Vuonna 2015 ilmestynyt Pyöveli-romaani sai Tampereen kaupungin kirjallisuuspalkinnon. Kansalaissodan alkamisen vuosipäivänä 27.1.2017 ilmestyi romaani Lahtarit, joka kertoo ilmajokelaisista pojista valkoisten sotaretkellä Vaasasta Viipuriin.

Kanto on kirjoittanut myös lukuisia palkittuja lasten- ja nuortenkirjoja, näytelmiä sekä tv-draamoja, joista uusin on syksyllä 2020 Helsingin Kaupunginteatterissa esitetty Punaorvot. Hänellä on kirjoittamiseen liittyvä blogi osoitteessa http://www.annelikanto.fi

14 kommenttia:

  1. Todella upea lukukokemus. Erja Manto varmasti sopii erittäin hyvin äänikirjan lukijaksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miten ihmeessä Kanto on osannut rakentaa henkilögalleriansa ja keskiaikaisen miljöön niin uskottavalla ja elävällä tavalla. Syvä ihailuni 💕

      Poista
  2. Kiitos lukuvinkistä. 😊 Kirja lähtikin kirjastosta varaukseen itselleni. Kuulostaa todella mielenkiintoiselta. 🥰

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on! Ja kirjan luettuaan voi mennä Hattulaan.

      Poista
  3. Olihan tämä kevään historiaproosan kohokohta, kyllä on täyteläistä kerrontaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä. Kanto on rehevä kieleltään ja niin taitava & teemaansa paneutuva. Ihailen.

      Poista
  4. Tämän haluan ehdottomasti lukea!

    VastaaPoista
  5. Olen lukenut kirjailijalta Pala palalta pois teoksen ja Viisi villiä Virtasta-lastenkirjasarjan kirjoja, mutta en muuta.
    Tämähän on suorastaan pakko lukea!
    Lukuiloa aurinkoiseen viikonloppuun :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rottien pyhimys oli todella hieno matka keskiaikaan ja Hattulan kirkolle <3

      Poista
  6. Tämå on lukulistallani 👍
    Anneli Kanto on yksi lempikirjailijoistani.

    VastaaPoista
  7. Hieno ja monitasoinen kirja. Filosofiaa, huumoria ja luovan työn kuvaamista. Realistisesti ja ilman kiemuroita.

    VastaaPoista

Thank you for your comment ♥ All comments containing an advertising link shall be removed.

Kommentoimalla HYVÄKSYT, että Google kerää sinusta määrättyjä tietoja. Mitä ne ovat, löytyy sivulta Yksityisyydensuoja ja Googlen sivulta.