17. tammikuuta 2020

Nina Kokkinen - Totuudenetsijät


Ostin Nina Kokkisen Totuudenetsijät - Esoteerinen henkisyys Akseli Gallen-Kallelan, Pekka Halosen ja Hugo Simbergin taiteessa viime kesänä Gallen Kallelan Museon Sielun silmä -näyttelystä, jota Kokkinen kuratoi. Suomen Taideyhdistys palkitsi tämän upean teoksen vuoden 2019 Edvard Richter -palkinnolla, josta lisää bloggauksen lopussa.

Vastikään lukemani Helena Ruuskan Hugo Simbergin elämäkerta Pirut ja enkelit innosti vihdoin tutustumaan lähemmin tähän teokseen. Teos oli minulle vaikea, sillä 1900-luvun alussa ajassa liikkuneet esoteeriset liikkeet ovat minulle vieraita. Mutta otin itselleni sen, minkä ymmärsin ja oli hienoa lukea miten taiteilijat etsivät vastauksia elämän suuriin kysymyksiin esimerkiksi teosofiasta, spiritualismista, parapsykologiasta, vapaamuurariudesta ja tolstoilaisuudesta.

Aikalaistermein ilmaistuna Gallen-Kallela, Halonen ja Simberg olivat totuudenetsijöitä. He halusivat tehdä henkistä taidetta, jonka perusteet luotiin taiteilijoiden itsensä oikeanlaiseksi ja aidoksi kokeman uskonnollisuuden varaan. Dekoratiivinen seinämaalaus ja kirkkotaide tarjosivat tähän periaatteessa hyvän mahdollisuuden. Haasteita aiheutti kuitenkin se, etteivät taiteilijoiden näkemykset oikeanlaisesta henkisyydestä aina vastanneet teosten tilaajien käsityksiä.

Asetelma oli varsin jännittävä: Gallen-Kallela, Halonen ja Simberg loivat taidetta uskonnollisiin ympäristöihin, vaikka esoteerinen symboliikka hankasi perinteistä kirkollista kristillisyyttä vastaan. Kirjassa esitellään tarkoin Gallen-Kallelan ideoita, luonnoksia ja näkemyksiä Juseliuksen mausoleumiin. Mielenkiintoista oli, että hän oli luonnostellut itsensä moniin luonnoksiin munkinkaapuisena totuudenetsijänä, jota ei sitten lopullisessa teoksessa näkynyt. Erittäin kiinnostavaa oli myös lukea Pekka Halosen ajatuksia uskonnosta. Hän kannatti vaatimatonta kristillisyyttä erossa kirkon pönäkkyydestä, ollen hyvin lähellä tolstoilaisuutta ja kuvasi alttaritauluissaan Jeesuksen kirkkotaiteen traditioista poikkeavasti. Simbergin Halla ja Syksy osoittavat, että hän koki luonnon elolliseksi ja muistamme sen hurjan polemiikin, jonka Tampereen tuomiokirkon alastomat pikkuapostolit saivat aikaan.


Sielut kukkivat kuoleman puutarhassa / Hugo Simberg: Kuoleman puutarha, fresko 1906 
Kuoleman puutarha avaa katsojansa eteen swedenborgilaisesti värittyneen ilmestyksen, jossa henkimaailmaan siirtyneiden sielujen todellinen, sisäinen olemus näyttäytyy eri tavoin kasvavien kukkien muodossa. Jokainen kasvi vastaa elettyä ihmiselämää ja sielua, jotka ovat matkalla omaa sisäistä tilaansa vastaavaan tuonpuoleiseen. Voimakaskasvuisten yksilöiden rinnalla huojuvat hentovartiset, nupullaan olevat kukkaset. Kuolema hoitaa sieluja eräänlaisessa välitilassa, josta matka jatkuu puutarhan takana avautuvaa polkua myöten eteenpäin. s. 130



Maailmat syntyvät, kuolevat ja syntyvät uudelleen / Akseli Gallen-Kallela: Kosmos, 1902
Kosmos avaa katsojansa eteen avaruudellisen näyn, jota hallitsee kultaisena hehkuva planeetta. Planeetan ylle sijoittuvat urkupillit viittaavat ”sfäärien sinfoniaan” - kosmiseen harmoniaan. // Gallen-Kallelan muistiinpanot ja luonnokset vihjaavat, että teoksen alalaitaa hallitseva, hohtavanvalkoisena kieppuva on nebulaa eli tähtisumua. s. 204


”Tosisuomalaisen” kansan henkisyys / Pekka Halonen: Kirkkoväkeä, 1902
Hiekkatie rapisee hiljaa, kun ihmiset vaeltavat rauhallisesti kohti kirkkoa. Valtaosa heistä on kansanomaisesti pukeutuneita - miehiä lippalakeissaan ja pitkissä saappaissaan, naisia huivit päässään. Monet kulkevat hiljaisuudessa yksin, katseet nöyrästi alas laskettuina. Teoksessa kuvattu Ulvilan kirkko on yksi Suomen merkittävistä keskiaikaisista rakennuksista. Halosen valinta on tässä kohdin ymmärrettävä, sillä aikalaisten mielikuvissa juuri tuon ajan kirkot kytkeytyivät käsityksiin menneen ajan puhtaammasta uskonnollisuudesta. s. 166

Kirjan luettuani ymmärrän paremmin näiden taiteilijoiden luontokuvia. Heille luonto oli elollinen ja maaginen; sieltä kumpuavat Simbergin hellyttävät pirutkin kenties - uskoivathan muinaissuomalaiset tonttuihin, haltioihin ja muihin metsän olentoihin. Kirjaan kannattaa ehdottomasti tutustua. Lukijalle, jolle ao. esoteeriset liikkeet ovat tutumpia, Kokkisen Totuudenetsijät avaa aivan uusia näköaloja. Teoksessa on runsas selitetty kuvitus ja tutkijan tapaan hienot lähdeluettelot, viitteet ym.

Nina Kokkinen - Totuudenetsijät
- Esoteerinen henkisyys Akseli Gallen-Kallelan, Pekka Halosen ja Hugo Simbergin taiteessa
Vastapaino 2019
Omasta hyllystä
_______________

Nina Kokkisen nettisivu, jossa mielenkiintoisia artikkeleita. 
Mm. Hugo Simbergin ja Mascha von Heirothin rakkaus?
Juttu Kokkisen väitöstilaisuudesta

Suomen Taideyhdistys myöntää vuosittain Edvard Richter -palkinnon laadukkaasta taidekirjoittamisesta. Palkintosumma on 10 000 euroa.


Richter-palkinnon saa FT Nina Kokkinen (s. 1978) kirjallaan Totuudenetsijät: Esoteerinen henkisyys Akseli Gallen-Kallelan, Pekka Halosen ja Hugo Simbergin taiteessa. Taiteen maisteriksi Lapin yliopistosta valmistunut ja Turun yliopistossa uskontotieteestä aiemmin tänä vuonna väitellyt Kokkinen kirjoittaa erinomaisella kielellä puhkipohdituista taiteilijoista uudesta näkökulmasta ja tarkastelee monipuolisesti ja mukaansatempaavasti tunnettujen taiteilijoiden tuotannon sisältöä. Kirja on piristävä poikkeus henkilöhistoriaan painottuneen taidehistoriallisen taidekirjallisuuden joukossa. Tamperelaisen Vastapaino-kustantamon kirja on kieleltään ja aiheen kuljetukseltaan huolellista työtä. Totuudenetsijöissä laajan lähdeaineiston taitava hallinta yhdistyy näkemykselliseen analyysiin ja rikkaaseen kieleen. Kokkisen teos on erinomainen esimerkki siitä, kuinka taide- ja kulttuurihistoriallinen tutkimus voidaan tuoda elävästi, moniäänisesti ja innostavasti nykylukijaa lähelle. Kokkinen kuratoi tutkimuksensa perusteella myös viime keväänä Gallen-Kallelan Museossa esillä olleen Sielun silmä -näyttelyn.

4 kommenttia:

  1. Tämä teos on löytynyt jo pitkään lukulistaltani, joten kiitos, kun muistutit asiasta tällä postauksella! Oma opintopolkuni sisältää samoja aihepiirejä kuin Kokkisen, joten toivon palkitun kirjan sisällön aukeavan helposti. Kokkinen kirjoittaa hyvin, joten varmasti aiheeseen perehtymätönkin lukija saa tästä teoksesta lukunautinnon.
    Taide on (ainakin minulle) alitajunnan puhetta kuvallisessa muodossa. Uskon näin kyökkipsykologina, että monilla taiteellisilla ihmisillä voi olla jonkinlainen kuudes aisti. Hienoa, että esoteerisuus ja voimakkaita tunteita herättävä aistimaailma yhdistettynä taiteeseen ovat vihdoin päätyneet tieteelliseen julkaisuun. Lisää poikkitieteellisiä, luovuutta ja tiedettä yhdisteleviä tutkimuksia tähän maahan, kiitos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä oli tosi kiinnostava kirja, vaikka minulle esoteerisyys ei ollut ennestään kovin tuttua. Nämä ajatukset / liikkeet olivat hyvin vahvoja 1900-luvun alussa. Minna Canth harrasti myös spiritistisiä istuntoja ja Ellen Thesleffin taiteessa tämä ajattelu näkyy selvästi. Kokkinen on tutkinut tarkoin näiden kirjailijoiden kirjahyllyjä ja referoi lukuisia kansainvälisiä ajattelijoita. Olisi ollut hienoa istua kärpäsenä katossa ja kuunnell Simbergin ja Gallen-Kallelan aamuöihin venyviä keskusteluita!

      Uskon, että saat tästä teoksesta paljon irti!

      Poista
  2. Mielenkiintoinen kirja. Olen ollut kerran teosofian istunnossa. He sekoittavat eri uskontoja, tärkein heille on Intian uskonnot ja sielunvaellus hindulaisuudessa. Myös kristinuskoa sekoitetaan heidän oppiinsa. Oli mielenkiintoista lukea, että meidän suuret taiteilijat henkistivät luonnon. Samoin tekee alkuperäisikansojen uskonnot. Se on animismia termiltään. Mukavaa viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taiteilijoiden henkistyneistä luontokokemuksista oli kiinnostavaa lukea. Kokkinen myös selittää taideteoksia. Mm. Simbergillä on teos Syksy, jota harvemmin näkee kirjoissa. Siinä luurankomainen syksy kiertyy ohueen puunrunkoon ja hänen jalkateränsä ovat muuttumassa sen juuriksi. Vastaavia hienoja selityksiä oli paljon. Halonen selitti lapsilleenkin, miten hän kuuntelee ja ymmärtää luonnon puhetta.
      Viikonloppuja Marja.

      Poista

Thank you for your comment ♥ All comments containing an advertising link shall be removed.

Kommentoimalla HYVÄKSYT, että Google kerää sinusta määrättyjä tietoja. Mitä ne ovat, löytyy sivulta Yksityisyydensuoja ja Googlen sivulta.