Poissaolo levittäytyy kaikkialle, läpitiheä.
Ihastuin Kristiina Wallinin ilmaisuun lukiessani vastikään hänen Hannimari Heinon kanssa julkaisemansa teoksen Puutarhakirjeitä. Valon paino kertoo herkästi ja tuoreella tavalla surutyöstä kirjailijan isän kuoleman jälkeen. Hän palaa lapsuuden kesähuvilaan selvittelemään isänsä jäämistöä.
Olen se, joka jäi viimeiseksi: pojantytär, veljentytär, tytär. Täällä olen lapsi enemmän kuin muualla, siksi tarina ei ole pelkästään surullinen. Minussa on yhä joku kirkas kohta, keskeneräisyyden ulottuvuus.
Jos saisi valita runominä varmasti jättäisi lapsuuden huvilan silleen, koska ei millään jaksaisi. Mutta hänen on läpikäytävä tavarat ja siivottava niin isän kuin aiempien sukupolvien elämän jäljet. Syvän surun keskellä, niin tutussa ja rakkaassa ympäristössä, mieleen nousee myös onnellisia ja nostalgisia lapsuusmuistoja. Mielen valtaa haikeus elämän rajallisuuden ja katoavaisuuden edessä. Paikkoja läpikäydessä löytyy kaikkea riipaisevaa kuten isän saappaat ja punaraitaiset villasukat; löytyy valokuva-albumeita joissa Andres, Lempi ja Aurora hymyilevät elävinä ja nuorina.
Jos saisi valita runominä varmasti jättäisi lapsuuden huvilan silleen, koska ei millään jaksaisi. Mutta hänen on läpikäytävä tavarat ja siivottava niin isän kuin aiempien sukupolvien elämän jäljet. Syvän surun keskellä, niin tutussa ja rakkaassa ympäristössä, mieleen nousee myös onnellisia ja nostalgisia lapsuusmuistoja. Mielen valtaa haikeus elämän rajallisuuden ja katoavaisuuden edessä. Paikkoja läpikäydessä löytyy kaikkea riipaisevaa kuten isän saappaat ja punaraitaiset villasukat; löytyy valokuva-albumeita joissa Andres, Lempi ja Aurora hymyilevät elävinä ja nuorina.
Runominä taiteilee muistamisen ja unohtamisen rajapinnalla. Mieli tuntuu tekevän tepposiaan: välillä hän näkee itsensä lapsena, pienenä pikkulikkarimppakinttuna; surrealistisissa painajaisissa isä keinuu omenapuun oksilla, joita tuuli heiluttaa; välillä on kesä ja lintuja, välillä maiseman peittää lumi. Kun aivot ovat surusta raskaat eikä ajattelu suju, fragmentaariset muisti- ja mielikuvat seuraavat toisiaan sumuisina, epätodellisina ja hajanaisina.
Wallin tavoitti runoissaan herkän kauniisti sen tyhjyyden, johon läheisen menetettyämme suistumme. Ajatukset pyörivät kuumeisesti, mutta mistään ei oikein saa otetta. Maailma ja ympäristö ovat ennallaan, mutta ne tuntuvat muuttuneen. Itsekin olemme menetyksen jälkeen eri kuin ennen. Suru kuolleesta isästä tai äidistä saa meidät tuntemaan itsemme jälleen lapsiksi. Kaipaamme syliä ja lohdutusta; vakuuttelua siitä että kaikki muuttuu jälleen hyväksi. Runoissa tulee hyvin esiin se, kuinka suru aaltoilee; välillä on helpompi ja keveämpi hengittää, väliin taas tunnemme hukkuvamme.
Wallinin teksti oli raskaasta aiheestaan huolimatta kaunista ja kuulasta. Itse liikutuin ja herkistyin. Mieleeni tulvivat myös muistot ajasta, jolloin oma isäni menehtyi. Muutama irrallinen säe:
...
Kun käsittämätön tulee, tulee maanuumenhiljaisuus
pakkasunisuuden aika
lumi
sataa lakanoille.
...
Etäisyys kasvaa, ja läheisyys
jokin järjestys on, surun ja sen hälvenemisen
outo matematiikka.
...
Kuusten alla lopetan itkemisen koska loputtomiin ei voi.
...
Kun kirjoitan, suru menee jokaisen kirjaimen läpi, tiedäthän.
...
Jokaisessa kuvassa on: olipa kerran.
Tulee koskaan väistymätön imperfekti.
Kun käsittämätön tulee, tulee maanuumenhiljaisuus
pakkasunisuuden aika
lumi
sataa lakanoille.
...
Etäisyys kasvaa, ja läheisyys
jokin järjestys on, surun ja sen hälvenemisen
outo matematiikka.
...
Kuusten alla lopetan itkemisen koska loputtomiin ei voi.
...
Kun kirjoitan, suru menee jokaisen kirjaimen läpi, tiedäthän.
...
Jokaisessa kuvassa on: olipa kerran.
Tulee koskaan väistymätön imperfekti.
Valon paino tuo lohtua ja toivoa läheisensä menettäneelle, suosittelen lämpimästi surutyötä tekeville. Aiemmin lukemiani surutyörunoja ovat mm. Tomi Kontion hieno Saattaa, olla (sisaren kuoleman jälkeen), Esther Helmiän koskettava Surun tie (äidin ikävästä) ja Sanna Karlströmin minimalistinen Saatesanat (isän kuoleman jälkeen). Ehkä lähimmäksi Valon paino tulee Johanna Venhon kokoelmaa Saaren runot, jossa kuollut läheinen on myös isä. Yhteistä Wallinille ja Venholle on lapsuuden muistoja tihkuva kesäpaikka. Mielenkiintoista on ollut nähdä, miten persoonallisesti kukin runoilija raskasta teemaansa lähestyi.
PS
Vaikka suru hyökyy ylle, mieleen voi nousta myös koomisia muistoja - mieli ei valikoi sitä mikä on muka sopivaa tässä tilanteessa, mikä ei. Tämä muisto huvitti minua, olihan se tulvillaan huumoria:
Vuosia sitten rakastelin nojatuolissa kanttorin kanssa. Jälkeenpäin hän hymyili kiitollisena. Minä poltin tupakkaa ja olin nuori.
Kristiina Wallin
Valon paino
Tammi 2016
****
Kirjastosta
_______________
Vuonna 1971 syntynyt Kristiina Wallin on julkaissut runokokoelmia, kuunnelmia ja taiteilijakirjoja. Wallinin esikoisrunokokoelma Kengitetyn eläimen jäljet (2005) oli ehdolla Tanssiva karhu -runopalkinnon saajaksi. Toinen kokoelma Murtuneista luista (2007) oli ehdolla Runeberg-palkinnon ja Einari Vuorela -runopalkinnon saajaksi. Valon paino oli ehdolla Einari Vuorela -runopalkinnon saajaksi.
Kiitos Riitta. Kerroit kauniisti tästä runokirjasta.
VastaaPoistaKyllähän ne lapsuuden kesäpaikat ovat sellaisia paikkoja, jotka tulevat usein uniini ja joita muistelen lämmöllä, varsinkin kesämökkiä.
❤︎❤︎❤︎
Tämä oli kaunis. Kun omat vanhemmat ja kaikki muutkin läheiset ihmiset ovat poissa, tyhjyys ja haikeus iskevät voimalla lapsuuden rakkaissa paikoissa. En ole vuosiin käynyt lapsuuden kotipaikkakunnalla enkä appivanhempien huvilallakaan. Sen kauniin puutarhan on luonto vallannut, kaikki valtava työ tehtiin - turhaanko? No ei, mutta katoavaista tässä elämässä kaikki :(
PoistaKiitos esittelystä, uskon, että runot koskettavat jokaista, jokainen joutuu luopumaan ja kohtaamaan oman kuolevaisuutensa.
VastaaPoistaOma sunnuntairunoni nimen linkissä tuttuun tapaan.
Helteistä sunnuntaita!
Kiitos mainiosta runosta Susu! Vähempikin lämpö riittäisi - mutta kerrankin kunnon kesää <3
PoistaTämä tuo mieleeni omia kokemuskia ja myös vie katseeni tulevaisuuteen, mitä onkaan edessä, kokemaa,surua ja elämää. Mukana minäkin runollani :)Mukavaa sunnuntaita!
VastaaPoistaJuu, elämä ei päästä helpolla - ketään.
PoistaOnpas teillä kummallakin kivat runot tänään - sinulla ja Susulla <3 Mun runoilevat ystävät - miten siistii :))) ❤︎