29. elokuuta 2020

Paula Hotti - Mustia syntejä. Kahvilaesseitä


Matkakirjailija Paula Hottin pieni esseeteos Mustia syntejä. Kahvilaesseitä vie lukijan hurmaaviin eurooppalaisiin kahviloihin. Käymme hänen kanssaan kahvilla Lontoossa, Dublinissa, Italiassa ja Berliinissä. Saamme kuulla Wienin 1900-luvun alun kahvilakulttuurista ja pariisilaisen kahvilan ideasta - die Idee an sich. Koti-Suomessa kahvittelemme Helsingin Kalliossa ja Kuopiossa sekä istahdamme torilla kahvikojuun. Esseissä on mukavasti kirjallisuusnäkökulma ja kun matkustaminen on taas mahdollista, voi piipahtaa espressolla jossakin Hottin esittelemässä kahvilassa. Helppoa, sillä kirjassa on kahviloiden nimien ohella myös niiden osoitteet. Hotti elävöittää esseitään kahvila-aiheisilla sitaateilla ja muutamalla mustavalkoisella Marcos Corréan piirroskuvalla. Lopussa on vielä viisi sivua vinkkejä teoksista, joihin kahvi jollain lailla liittyy.

Mustaa kuin piru, kuumaa kuin helvetti, 
puhdasta kuin enkeli, makeaa kuin rakkaus. 
- Charles Maurice de Talleyrand-Périgord

Kahvinjuonti ja kahvilakulttuuri ovat tietenkin kaksi eri asiaa, mutta me suomalaiset olemme kahvinkulutustilastoissa maailman kärkimaa vuodesta toiseen: kulutus henkeä kohden on noin 10 kg ja muissa pohjoismaissa 6-7 kg. Itse juon pari isoa kuppia suodatinkahvia aamuisin ja usein yhden vielä iltapäivällä. Matkoilla tilaan espresson tai cappuccinon. Elämä ilman kahvia sujuu huonosti!

Hotti kertoo myös kahvin ja kahviloiden historiasta. Kahvin kotina pidetään Etiopiaa ja Jemenistä muodostui varhainen kahvikaupan ja viljelyn keskus. Sieltä kahvi löysi tiensä Konstantinopoliin eli Istanbuliin ja kaupungin ensimmäinen kahvila perustettiin 1554, selviää historioitsija Ibrahim Peçevin kirjoituksista. Venetsiaan perustettiin Euroopan ensimmäinen kahvila 1645 ja sadassa vuodessa niiden määrä kasvoi yli kahdensadan. Kahvi alkoi valloittaa myös teenjuojien Britteinsaaria, kun ensimmäinen kahvila perustettiin Oxfordiin 1652. Oxfordin katuja tallasivat mm. Wilde, Huxley, Eliot, Auden ja Byron. Oxfordilaisen Samuel Pepysin päiväkirjoissa on lukemattomia mainintoja kahvista ja kahviloista. Hottin kuvitettu juttu The Grand Cafésta blogissaan.

Kahvista riippumattomista syistä jo nimen Oxford 
kuiskaaminen huokuu korviini historiaa, sivistystä, 
nokkeluutta ja terävää kynää. 


Kahvi kohtasi myös vastustusta, olihan se epäilyttävä muslimien ja arabien juoma. Katolinen kirkko oli alkuun sitä mieltä, että kahvi on paholaisen keksintö ja saatanasta. Mutta kahvin suosion kasvua ei estänyt mikään. Amsterdamin kasvitieteellisessä puutarhassa, Hortus Botanicucsessa, Hotti kävi ihastelemassa satoja vuosia vanhaa kahvipensasta. Siirtomaavallat perustivat orjatyövoimalla hoidettuja kahviplantaaseja siirtomaihinsa ja 1800-luvulle tultaessa kahvinviljely oli levinnyt ympäri maapallon. Portugalin entinen siirtomaa Brasilia on edelleen kahvintuottajamaiden kärjessä ja maan kahviplantaaseilla työskenteli tuolloin 5 miljoonaa orjaa.

Italian Triestessä toimii edelleen upea vuonna 1914 perustettu  Antico Caffè San Marco, jonka pöydissä kahvikupposiaan nautiskeli mm. Italiassa maanpaossa elävä James Joyce. Hotti siteeraa otteita triesteläisen nykykirjailijan Claudio Magrisin (s. 1939) teoksista:  

Kahvila on kirjoittamisen paikka. Olla siellä yksikseen kynän 
ja paperin, ehkä muutaman kirjan kanssa. Tarrautua pöytään 
kuin haaksirikkoutunut jonka yli laineet lyövät. 


Mainittava on vielä upea venetsialaiskahvila Caffè Florian, jossa Casanovakin kuuluu käyneen. Linkki vie Hottin kuvitettuun blogijuttuun, josta myös Casanovan aamiaisen kuva. Itselleni Wienistä tulee aina mieleen Sacher-kakku ja Mozartkugelit, jotka oikeastaan ovat peräisin säveltäjän synnyinkaupungista Salzburgista. Kaupungissa on tusinan verran historiallisia kahviloita kahvilakulttuurin kulta-ajalta, esimerkiksi Café Sacher (jonne Hotti väsyi jonottamaan!) ja Café Landtmann, joka on perustettu 1873 ja jonka asiakkaita olivat mm. Sigmund Freud ja Marlene Dietrich.


Olisin kaivannut kirjaan kuvia näistä upeista kahviloista, mutta toki ne googlaamalla löytää. Löysin tämmöisen yhdistyksen - European Historic Cafés Association, jonka nettisivuilla kerrotaan kuvin ja tekstein jäsenkahviloista. Sivulla kerrotaan mm. kuvan Caffè al Bicerinistä Torinossa. Suklaakahvin / bicerinin ohjeita löytyy netistä. Kahvilaesseitä lukiessa nousi matkakuume. Jospa ensi kesänä matkustaminen ulkomaille olisi jo mahdollista! Sitä ennen kahvitellaan kotimaan kahviloissa ja matkaillaan kirjallisuuden siivin vaikka Hottin kivoja kahvilaesseitä lukemalla.

Paula Hotti - Mustia syntejä. Kahvilaesseitä
Kansi Marcos Corréa
Avain 2020
Kirjastosta
______________
Eniten minua kiinnostaa tie, Kirja ja keittiöKirjavinkit
Paula Hotti on opiskellut englantilaista filologiaa Helsingissä ja kirjallisuutta Jyväskylässä; kokkaillut Michelin-tähden ravintolassa Skotlannissa. Tällä hetkellä hän kääntää, kirjoittaa, juo kahvia ja pitää Sateenmuruja-blogia Lontoossa. 

4 kommenttia:

  1. Minullekin tuli tästä matkakuume! Ja olo, että olisi ihanaa vain luuhailla kahviloissa. Jotain sellaista olin ajatellut elämän vauvan kanssa olevan - mutta sitten tulikin korona. Nyt en ole oikein sitten saanut lähdettyä, vaikka periaatteessa voisi. Ehkä sen aika vielä on.

    Ja todellakin tekee mieli kahvia tätä lukiessa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se vauvaelämä pikkuhiljaa helpottaa Suketus! Melkein kaikki kirjassa esitellyt kahvilat kiehtoivat, googlasin kaikki :)) Minunhan oli määrä matkusta keväällä Roomaan, mutta korona sotki kaiken. Ehkä vielä joskus, ja kahviloitakin tulee varmaan katseltua vähän toisella silmällä. Ihanaa alkavaa syksyä.

      Poista
  2. Tällainen kahvilakirja kuulostaa aivan ihanalta! Rakastan niin kahviloita ja kahvilakulttuuria, josta tosin täällä maalla ei niin pääse nauttimaan. Mutta aina kun käyn jossain, missä on kunnollisia kahviloita, silloin tietää mistä minut löytää! Totta kyllä, että kuvia tällaisessa kirjassa kuuluisi ehdottomasti olla. Toivottavasti joku kirjoittaa kuvitetunkin kahvilakirjan - ellei sellaisia ole jo olemassakin. Ja onhan niitäkin varmaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kahvilat on ihania! Viime syksynä kävin usein majoituspaikkani lähellä olevassa modernissa kahvilassa Firenzessä, mutta en tietystikään ottanut yleiskuvaa. Palvelu oli erinomaista. Barcelonassa kävin aivan varta vasten katsomassa Els Quatre Gatsia - Neljää kissaa, jolla on upea historiallinen menneisyys Picassoineen.

      https://en.wikipedia.org/wiki/Els_Quatre_Gats

      Poista

Thank you for your comment ♥ All comments containing an advertising link shall be removed.

Kommentoimalla HYVÄKSYT, että Google kerää sinusta määrättyjä tietoja. Mitä ne ovat, löytyy sivulta Yksityisyydensuoja ja Googlen sivulta.