Hannele Mikaela Taivassalo - Lopussa minun pitäisi kuolla

Mitä se on, jos ei voi luvata mitään eikä voi antaa juuri mitään. 

Ei yhtään mitään. Sitä se on.

Hannele Mikaela Taivassalon Lopussa minun pitäisi kuolla on ohut kirja, vain 128 sivua. Päähenkilö on kirjailija ja nainen, niinsanottu toinen nainen, jolla on yli kolme vuotta ollut suhde naimisissa olevaan mieheen. Molemminpuolista rakkautta ei puutu, seksuaalista intohimoa ei puutu, mutta nainen jää aina toiselle sijalle miehen elämässä. Miehellä on perheensä, vaimo jota rakastaa; syntymässä oleva lapsi. Nainen ei voi koskaan viettää koko yötä rakkaansa kanssa, ei voi herätä uuteen päivään tämän viereltä. Naista raastaa yksinäisyys ja kaipuu. Suhde ja tämä epätoivoinen rakkaus tuntuvat määrittävän hänen koko elämäänsä: ilman miestä hän ei usko pystyvänsä elämään, mutta ei myöskään tämän salailun kanssa. Nainen on jättänyt miehen useita kertoja, mutta aina ollut kuolemaisillaan kaipaukseen ja palannut takaisin tämän syliin. Hän vatvoo tätä elämänsä suurinta dilemmaa kuin Vigdis Hjorth Perintötekijöissä omaansa. Kuolema houkuttaa, mutta nainen ryhtyy siihen minkä osaa: hän amputoi miehen ja rakkauden itsestään kirjoittamalla.

Sanon että sitä mikä on salaista ei ole olemassakaan. 

Sanon että salainen rakkaus on rakkautta jota ei ole. 

Rakkaus tai minä. Toisen täytyy kuolla.

Teos on traaginen, yksinäisen ja onnettoman naisen monologi, joka sopisi loistavasti näyttämölle. Nainen ruotii suhdettaan monelta kantilta ja aina on vastassa pysty seinä. Järki sanoo, ettei tällä suhteella ole tulevaisuutta, mutta onko tulevaisuutta ilmankaan? Nainen tuntee rajojensa liuenneen ja hämärtyneen, hän on viallinen ja samea, hän ei kelpaa. Omanarvontunto, mitä se on? Vain yhden ainoan kerran kolmivuotisen suhteensa aikana mies ja nainen ovat tehneet yhteisen matkan. Se oli onnen täyttymys: ei salailua, ei piileskelyä ja yhteiset aamut. Mutta matkan jälkeen paluu todellisuuteen ja yksinäiseen elämään oli entistä karvaampaa.

Taivassalo kirjoittaa upeasti. Romaani on proosavetoinen ja perustuu päähenkilön mielen sisältöön ja tarkkaan mietittyihin, kirkkaisiin lauseisiin. Minua viehätti tapa jolla nainen väitteli itsensä kanssa: esitti ensin vahvantuntuisesti jonkun mielipiteen jonka kumosi heti perään. Niin uskottelu toimii eikä nainen enää halunnut mennä uskottelun halpaan. Olen lukenut kirjailijalta aiemmin teoksen In transit, josta pidin myös paljon. Lopussa minun pitäisi kuolla on aiheeltaan rajattu ja keskittyy elämää suurempaan rakkauteen ja toisen naisen osaan. Itseasiassa teoksessa on jotain proosarunomaista: lyhyet lauseet ja tekstin asemointi. Oikeastaan kirja pitäisi lukea heti perään toisen kerran ja makustella tarkemmin sen lauseita ja ajatuksia. Vaikuttava ja koskettava toisen naisen puheenvuoro.

Hannele Mikaela Taivassalo - Lopussa minun pitäisi kuolla
Alkuteos I slutet borde jag dö 2020
Suomentanut Raija Rintamäki
Kansi Sanna Mander
Teos 2020
Kirjastosta
_______________

Hannele Mikaela Taivassalo (s. 1974) on on palkittu suomenruotsalainen kirjailija. Kahdeksan teosta kirjoittaneen Taivassalon esikoiskirja Kärlek, kärlek – hurra, hurra julkaistiin 2005 (Söderströms). Romaanistaan Viisi veistä Andrej Kraplilla (2008, Fem knivar hade Andrej Krapl, Söderströms 2007) Taivassalo sai Runeberg-palkinnon vuonna 2008. Viimeisimmästä romaanistaan In transit (Teos & Förlaget, 2016) Taivassalo sai Längmanska kulturfondenin Suomi-palkinnon. Scandorama on Taivassalon ensimmäinen sarjakuvaromaani. Vuonna 1997 Taivassalo oli mukana perustamassa taannoista Skunkteateria, jolle hän kirjoitti myös näytelmiä. Hän on filosofian maisteri, mutta opintoihin kuuluu niin ikään mm. draaman kirjoittamista Teatterikorkeakoulussa.