Puheenvuoron saavat hyvin erilaiset henkilöt, mikä juurikin tekee teoksesta varsin koskettavan. Omalla suullaan ja tyylillään näkemyksistään kertovat:
- kuolemaa tekevät lapset
- heidän äitinsä
- vaimot, jotka surevat puolisoitaan
- puoluepomot, jotka selittelevät
- fyysikot, joita ei kuunneltu
- köyhät vanhukset, jotka joutuivat jättämään kotinsa ja koko elämäntyönsä
26.4.1986 aamuyöstä räjähti Tsernobylin ydinvoimalan neljäs reaktori - historian pahin ydinvoimaonnettomuus. Tsernobylin kaupunki sijaitsee Ukrainan puolella lähellä Valkovenäjän rajaa. Tuulista johtuen yli puolet hiukkaslaskeumasta levisi Valkovenäjälle. Monet haastatellut vertaavat Tsernobyliä ydinsotaan, Hiroshimaan ja Nagasakiin. Maailma jakaantui kahteen - aikaan ennen ja jälkeen. Mikään ei koskaan tule entiselleen, liki 10 miljoonaisesta kansasta 2 miljoonaa elää iäksi saastuneella alueella. Vainajat haudataan kirjassa äärimmäisin turvatoimenpitein, lyijyarkuin betonilla vahvistettuihin hautoihin.
Valkovenäjä kuului tuolloin Neuvostoliittoon ja se itsenäistyi vasta Neuvostoliiton romahdettua, vuonna 1992. Järkyttävintä on neuvosto- viranomaisten viivyttely, tiedottamisen puute ja tosiasioiden peittely. Vai eivätkö he tosiaan tienneet? Kansaa rauhoiteltiin. Sanottiin, että tilanne on hallinnassa ja vaaraa ei ole. Väestön evakuoinnissa viivyteltiin, myöskään puhdistustöihin komennetut sotilaat eivät saaneet riittävästi suojavarusteita. Reaktorin päällä oli niin kuumaa, että kaikkien robottien laitteistot sulivat. Ainoastaan nämä omaan kuolemattomuuteensa uskovat ja määräyksiä noudattavat nuoret miehet - vihreät robotit - pystyivät siellä toimimaan. Heitä on kiittäminen siitä, että muiden reaktorien räjähdykseltä vältyttiin. Yli 200.000 sankaria ja paljon mitaleja, mutta iso joukko heistä maksoi ne hengellään.
Räjähdyksen aiheuttama valtava ympäristötuho tulee hyvin esille. Koko luonto saastui ja muuttui radioaktiiviseksi. Pintamaa kuorittiin lapionpiston syvyydeltä ja tilalle tuotiin hiekkaa. Kukoistava ja vehmas alue muuttui tieteiselokuvan miljööksi. Alueen runsaat metsät eristettiin piikkilangoilla, vesissä ei olisi saanut uida, ruoholla ei olisi saanut istua, puutarhatuotteita ei olisi saanut syödä, maitoa ei olisi saanut juoda... Alkuun näitten radioaktiivisuudesta ei tiedotettu, mutta myöhemmin kieltoja rikottiin. Lisäksi kolhoosien piti täyttää tuotantotavoitteet. Niinpä radioaktiivisia elintarvikkeita käytettiin ja niitä vietiin Neuvostoliiton muihin osiin. Hylätyt ja villiintyneet kissat ja koirat olivat liikkuvia ydinjätteitä, ne ammuttiin. Puut kaadettiin, puutarhat tuhottiin, talot haudattiin.
Kirjassa kerrotaan myös paljon hirtehisiä vitsejä. Yksi esimerkki: Vanha mummo myi omenoita torilla. Ostakaa, ostakaa, hyviä omenoita Tsernobylistä. Ohikulkija siihen, ettei kannattaisi Tsernobyliä mainita, eihän niitä kukaan uskalla ostaa. Ostaapa hyvinkin, vastasi mummo. Yhden anopille ja toisen pomolle.
Teos piti otteessaan ja järkytti. Se toi Tsernobylin onnettomuuden hyvin lähelle ja sai myös tuntemaan kiitollisuutta siitä, että itsellä - ja Suomessa yleensäkin - on kaikki hyvin. Ajatuksia herättävä kirja, suosittelen. Mutta sen verran rankka oli lukukokemus, että tilkka viiniä tekisi hyvää... Itse luin espanjaksi juuri ilmestyneen version, Voces de Chernóbil. Hyllyssä odottaa vielä siis Sodalla ei ole naisen kasvoja - La Guerra no Tiene Rostro de Mujer. Tutustuminen Nobel-kirjailijaan siis jatkuu.
Svetlana Aleksijevitš
Tchernobylskaia Molitva 1997
Suomeksi 2000
Korjattu painos espanjaksi 11/2015
Debolsillo
*****
Debolsillo
*****
Omasta hyllystä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Thank you for your comment ♥ All comments containing an advertising link shall be removed.
Kommentoimalla HYVÄKSYT, että Google kerää sinusta määrättyjä tietoja. Mitä ne ovat, löytyy sivulta Yksityisyydensuoja ja Googlen sivulta.