3. toukokuuta 2019

Betoniviidakon kakarat




Kasvihörhöily tuo mukanaan joskus huimia yllätyksiä. Joka vuosi vierailen Viherpajassa Vantaalla ihailemassa Japanilaista puutarhaa, ja muutenkin. Eilen oli sellainen visiitti - ja törmäsin upeaan graffititaiteeseen! Otin summamutikassa kuvia töistä, ehkä otanta ei ole edustavin, sillä vasta kotiin tultuani ryhdyin etsimään lisätietoa näyttelystä. 

Työt oli ripustettu käsittelemättömille vaneriseinille, vettä satoi ja vähän pisaroi sisällekin. Miljöövalinta oli minusta nappi ja huiman yllättävä! Betoniviidakon kakarat -näyttelyn avajaiset ovat lauantaina 4.5. klo 12-14 ja näyttely on avoinna heinäkuun loppuun, Viherpaja, Meiramitie 1, Vantaa. Lisätietoja antaa graffititaiteilija Jouni Väänänen.


Betoniviidakon kakarat tuo yli 50 kappaletta katutaide- ja graffitivaikutteisia teoksia niille epätyypilliseen ympäristöön: Viherpaja Oy:n kasvihuoneeseen. Näyttelyssä on mukana 17 taiteilijaa pitkän linjan ammattilaisista ensi kertaa teoksiaan julkisesti esittäviin harrastajiin. Näyttely on tarkoituksellisen kokeellinen ja teosten tyylien kirjo laaja – ainoaksi rajoitteeksi etukäteen asetettiin se, että tekijöiden on itse miellettävä tuotantonsa tavalla tai toisella katu- tai graffititaiteen piiriin kuuluviksi. Suurin osa näyttelyn teoksista on myytävinä. Tämän lisäksi osa taiteilijoista ottaa myös tilauksia vastaan. Kunkin taiteilijan tai hänen edustajansa yhteystiedot löytää teosten vierestä.


TAITEILIJAT
<3alone, Acton, Ansela Bruun, Eore, Hende, Jimmy Kivi, Joonas Koponen, Jouni ”Psyke” Väänänen, Jr., Mion, Niko ”Neon” Moisas, Nina Kuukari, Rives, Round, Salla Ikonen, Sellekhanks, Skie







Mietitkö mennä vai ei? 
Suotta - kasveja ja taidetta - loistava kombinaatio!


1 kommentti:

  1. Loistavia kuvia hauskoistakin teoksista.
    Yllättävä yhdistelmä, mutta miksei?

    VastaaPoista

Thank you for your comment ♥ All comments containing an advertising link shall be removed.

Kommentoimalla HYVÄKSYT, että Google kerää sinusta määrättyjä tietoja. Mitä ne ovat, löytyy sivulta Yksityisyydensuoja ja Googlen sivulta.