17. helmikuuta 2017

Juhani Karila - Omenakrokotiilin kuolema



Tänä Suomen juhlavuonna luetaan myös novelleja. Ompun novellihaaste kestää 7.5. asti. Jossakin blogissa törmäsin mainintaan Juhani Karilasta, ja päätin kokeilla. En tiennyt yhtään mitä tuleman pitää, ja kokeellista huh-proosaa tuli - huh-huh! Karilalla on rajaton mielikuvitus ja hän vääntää sekä juonet että lauseet mutkalle. Lukija on välillä aivan hukassa, sillä ei tiedä yhtään, mihin suuntaan tarina kääntyy.

Kokoelmassa on 10 varsin mielikuvituksellista novellia. Genre ei ollut omimpaani ja siksi on pakko tunnustaa, että oikeastaan vain kahdesta sain otteen, ja niistä pidinkin sitten aika paljon. Karila on sanavirtuoosi, epäilemättä. Mutta tuntui että kikkailu oli turhan itsetarkoituksellista. Mieluisimmista novelleista hiukan enemmän.

Tämä sattu Marttiinin kaverin pojalle
Aivan ihanaa pohjoisen murretta! Tarinassa on myös joku tolkku. Lasse oli matkustanut kotoaan Pohjoisesta Tampereelle pyrkiäkseen yliopistoon ja yöpyi tätinsä luona. Aamu alkoi kovin huonosti, kahviin tuli vahingossa kaadettua piimää ja syy oli Lassen mielestä tädin. Lasse päätyy kirkkopuistoon: No se meni ja kun se näki sen vanhan äijän siellä niin kai se näki siinä tätinsä ja kaikki maaliman vanahukset ja niitten virheet ja kilahti ihan kokonaan.

Lasse ryhtyy haastamaan riitaa ukon kanssa: Se katto äijää silimiin ja sano, että sen päässä hermoradat sammu yksitellen niinko katulyhyt. Tsup. Tsup. Tsup. Sitten Lasse ryhtyy elvistelemään mm. Valtran taskuparkkeerauksella, seuraa lisää rähinää: Se sano nostelleensa heinäpaaleja koko ikänsä ja oli riski ja joutu menemään ovistaki sivuttain ku muuten hartiat otti karmeihin.

Lasse mesoaa selostaen ukolle elämänfilosofiaansa: Pittää uskaltaa ihimetellä, Lasse kiteytti ja valitti, että käppänöitten pittää aina tietää kaikki ja mitä ne ei tiiä ne pelekää sitä tai keksii itte vastaukset. Niin koita nyt olla semmosten kanssa normaalissa kanssakäymisessä. Lasse paasaa ja paasaa, minkä jälkeen Karila järjestää tarinaan käänteen. Mutta sitäpä en tässä kerrokaan!

Omenakrokotiilin kuolema
Tämä novelli kertoo abiturienttipojasta, joka on äärettömän koukussa sokeriin. Pojan huoneessa on käynnissä irtokarkkilaatikoitten ja eltaantuneitten Kinder-munien ja suklaapupujen järjestämä oikeudenkäynti, ja poika tietysti syytettyjen penkillä. Ajattelin kakkua. Se oli keittiössä. Siinä oli strösseliä ja amerikanpastilliupotuksia. Se oli erinomainen kakku, enkä ollut varma, pystyisinkö syömään sitä kuin ylioppilas; kauniisti ja nopeasti, olinhan nuori ja tarvitsin ravintoa. Silti hillitysti kuin kohtelias kyky.

Abiturienttiparka kärsii kauheista sokerin vieroitusoireista ylioppilasjuhlissaan - kädet vapisevat ja hikoilua pukkaa. Karkkioikeudenkäynnissä tapahtuu hullun hulvattomia käänteitä ja pojan fasadi romahtaa kun hän keskellä ylioppilasjuhliaan julistaa suureen ääreen vieraille: Olen sokerinarkkari! (...) Äiti siihen: Mutta poikakulta, eihän se ole mikään ongelma! Silloin kävelin täytekakun luo ja näytin heille. Novelli päättyy aikasten railakkaasti, mikä huvitti ja nauratti.

Karila on eittämättä taitava kielimies, jonka mielikuvitus on rajaton. Hän on erittäin luovasti ajatteleva ja täynnä nuoruuden intoa. Kuitenkin hänen tyylinsä oli tässä Omenakrokotiilin kuolemassa minulle liian yltiöpäistä. Onko genre spefiä, maagista realismia, niitten sekoitusta vai Karilan omaa - en osaa sanoa. Villimmän mielen omaavalle ehkäpä hunajata.

Juhani Karila
Omenakrokotiilin kuolema
Siltala 2016
**
Kirjastosta

Juhani Karila (s. 1985) on kotoisin Lapista Pelkosenniemeltä Kairalan kylästä. Hän on valmistunut tiedotusopin maisteriksi Tampereen yliopistosta ja työskennellyt toimittajana. Karila voitti J. H. Erkon kirjoituskilpailun vuonna 2010. Raati kutsui hänen tekstiään huh-proosaksi. Karila jatkoi nopeatempoisen tyylinsä soveltamista esikoisnovellikokoelmassaan Gorilla (Otava 2013). Kirja sai kiittävän vastaanoton ja sijoittui toiseksi Helsingin Sanomien esikoiskirjakilpailussa.

Tätä mieltä olivat Tuija ja Takkutukka
Novellihaasteeseen lisää 10 novellia, total 138.


PS - Hyvä kirjailija Karila,

Viimeaikoina on keskusteltu kirjabloggareiden vastuusta. Lähinnä niistä vastuista ja vahingollisista vaikutuksista, jotka syntyvät heidän antaessaan kirjalle vähemmän ylistävää palautetta. Haluan tähdentää, että blogini on mielipideblogi, ei ammattimainen kritiikkisivusto. Kuitenkin tuntuisi hölmöltä suodattaa negatiiviset ajatukset ja vain ylistää. Kuka siitä hyötyisi, kuka jaksaisi lukea? Vaikka en nyt kuulunutkan tämän nimenomaisen teoksesi, Omenakrokotiilin kuoleman, kohderyhmään en ollenkaan epäile kirjoittajankykyjäsi. Enkä sitäpaittsi itsetuntoasi! 

Luin juuri aivan maanmainion Satu Grünthalin toimittaman kirjan: Säkeilyvaara - Runouden käyttöopas / Wsoy 2016. Olet siinä yksi seitsemästä pienosesseitten kirjoittajasta ja haluan sanoa, että esseesi - ja koko kirja - ilahduttivat suuresti. So, no hard feelings. Otaksun että tyylissäsi on jotain samaa kuin runoissa, ehkä tämä oma em. kirjasta lainattu lausahduksesi sopii tähän loppuun. 

Toisinaan runoilija rakentaa riveistä häkin itselleen ja sitten se pimahtaa. 
Runoilija on söpöimmillään silloin, kun se mesoaa omassa runossaan.

Sinä olet kyllä mielestäni söpöimmilläsi aina
 - jatka vaan mesomista!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiva kun kävit & kiitos kommentista!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...