Merete Mazzarella - Elämän tarkoitus

Elämän tarkoitus. Mikä valtava aihe pohdittavaksi, kyllä siinä sormi suuhun menee antiikin jumalattareltakin. Johdannossaan Mazzarella toteaa myös, että on hiukan noloa ja puberteettista ruotia elämän tarkoitusta - sehän on maailmantuskaa potevien nuorten juttu. Kuitenkin hänen mielestään asiaa kannattaa silloin tällöin tuumailla, ja toisaalta hänen iässään Mazzarella ei viitsi enää nolostella. Kirjan seitsemässä esseessä Mazzarella pohtii ihmiselämän tarkoitusta sekä yleisellä että yksilön tasolla, tuoden esiin mitä moninaisimpia ajatuksia historian, maailmankirjallisuuden ja tutkimusten valossa. Kahdeksannessa esseessä hän kertoo mihin itse elämässään uskoo.

Esseitten otsikot on kirjoitettu pienellä alkukirjaimella ja laitettu sulkuihin - ehkä nöyrästi tunnustaen aiheitten valtavuuden? (maailmankuvasta) / (sattumasta, kohtalosta ja valinnasta) / (pahuudesta) / (anteeksiannosta) / (surusta) / (myötätunnosta) / (hyvästä elämästä) / (credo).  Mazzarella käsittelee aiheitaan laajasti, mielenkiintoisesti ja ikäänkuin lukijan kanssa jutustellen. Hän siteeraa lukuisia kirjailijoita. Teksti polveili ja puikkelehti, se imaisi mukaansa, vaikka välillä tuntui että elämän tarkoituksen etsimisestä eksyttiin johonkin muuhun.

(maailmankuvasta)

Jumala on kuollut, Marx on kuollut, enkä minäkään voi kovin hyvin. (...) Mikä maailmankuva on ollut maailmanhistorian onnellisin? Arvelisin, että onnellisin maailmankuva vallitsi Euroopassa 1800-luvun loppupuoliskolla. Jumala oli tosin menettänyt merkitystään mutta ei ollut vielä kuollut, ja Marx oli olemassa mutta ei ollut vielä käynyt vaaralliseksi. Individualismi oli demokratisoitunut, toisin sanoen tullut yhä useamman ulottuville. (...) tulevaisuusoptimismi oli suurta.

Tämä oli Euroopan tilanne. Samaan aikaan Belgian Kongossa siirtomaavalta pani toimeen alkuperäisväestön kansanmurhan. Tästä olen lukenut Mario Vargas Llosan karmaisevassa kirjassa Keltin uni... Tilanteet ovat erilaiset eri puolilla tätä meidän pyöreää palloa. Kaikkihan me tiedämme esim. mitä Aleppossa tapahtuu. Suurimmat syyt maailmankuvamme köyhtymiseen ovat Mazzarellan mukaan uusi ihmiskuva, individualismi ja globalisaatio. Individualismi etäännyttää meitä toisistaan, globalisaatio taas lähentää meitä toisiimme. Essee antoi paljon ajattelemisen aihetta.

(sattumasta, kohtalosta ja valinnasta)

Tämä oli myös mielenkiintoista pohdiskelua. Joku menehtyy jossain katastrofissa, toinen pelastuu koska muutti suunnitelmiaan viime hetkellä. Sattumaako vai kohtalon kolkko koura? Mazzarella valottaa asiaa monin, myös omakohtaisesti koetuin esimerkein. Nykyään pyrimme kaikin ajateltavissa olevin keinoin kesyttämään sattumaa, olemme jatkuvasti tietoisia riskeistä. Jotkut ovat jo varmasti jollain matemaattisella mallilla laskeneet, mikä on uusien terrori-iskujen riski Pariisissa ja Brysselissä. Tai Tukholmassa tai Helsingissä.

(pahuudesta)

Onko ihminen luonnostaan hyvä vai paha? Pahuuden olemus kiinnosti minua kovin, sillä esseessä puhuttiin paljon natsismista. Vastikään luin Laurent Binetin loistavan HHhH:n. Myös nykypäivän pahuuden ilmenemismuodot tuotiin esiin. Mitä tuovat mieleen esim. Vilja Erikan kohtalo Helsingissä, Breivikin uhrit Utøyalla, kouluampumiset Yhdysvalloissa, teinityttöjen tekemä murha Englannissa? Se että pahuus saa niin suuren sijan maailmassa, ei riipu niinkään pahojen ihmisten paljoudesta kuin passiivisten, välinpitämättömien, itsekeskeisten ihmisten määrästä. Rakkauden vastakohta ei ole viha vaan nimenomaan välinpitämättömyys.

Essee surusta on hyvin henkilökohtainen. Kirjailija puhuu isänsä ja äitinsä kuolemista ja hautajaisista, siitä että meillä on niin vähän surun rituaaleja yksilötasolla. Toisaalta terrori-iskujen tai luonnonkatastrofien surusta on tullut julkista ja kansainvälistä. Medioitten keskiössä eivät ole uhrit vaan elävät todistajat. Näinhän se on. Terrori-iskua seuraava suru on pitkälti kansainvälistä. Ihmiset maalaavat Facebook-profiilikuvansa kyseisen maan lipun värein, kokoontuvat julkisille paikoille osoittamaan kollektiivisesti suuttumustaan ja solidaarisuuttaan uhreille, sytyttävät kynttilöitä. Ja jälleen koetaan sama erikoinen sekoitus aitoa murhetta, tirkistelynhalua, helpotusta, jälleen kerran sama kertosäe: "Meillekin olisi voinut käydä noin."

Mikä on myötätunnon ja säälin ero? Myötätuntoa tunnetaan samalla tasolla, sääli on tunne, joka suuntautuu ylhäältä alaspäin. Säälin kohteeksi joutuessaan on surkuteltava, ja surkuteltava ihminen on - surkea. Entäs sitten empatian ja sympatian ero? Mazzarella selvittää senkin. Hän puhuu myös hyveistä ja hyvästä elämästä, arvoista ja arvopohjista, kirkon viestintäohjelmista, sosiaalisesta pääomasta ja muista nyky-yhteiskunnan suosikkitermeistä ja ilmiöistä.

Mihin Mazzarella sitten itse uskoo? Mielekkääseen elämään. Sitä vastoin haluan enemmän kuin mielelläni olla amatööri ja diletantti, sillä amatööriys tarkoittaa rakkautta siihen mitä tekee ja diletantti-sana liittyy nautintoon. Mazzarella uskoo avoimena pysyttelyyn elämän moninaisuuden edessä, keskusteluun ja ajatustenvaihtoon, ystävyyteen, toivoon ja siihen ettei pidä katkeroitua. Ja arkeen, sillä sitä on eniten. Mazzarella päättää kirjansa Rilken sitaattiin 

Suhtautukaa kärsivällisesti kaikkeen ratkaisemattomaan 

ja pyrkikää rakastamaan kysymyksiä sinänsä.

Elämän tarkoitus on ajatusten ja pohdiskelujen rönsyilevä runsaudensarvi, jonka Mazzarella toteuttaa viehättävällä, selkeällä ja persoonallisella tyylillään. Ihmisen muisti on onneksi armelias, pahuudet ja onnettomuudet unohtuvat - mutta silloin tällöin niitä on hyvä palautella mieliin. Ja pohdiskella ylipäätään tätä monimutkaista kiehuvaa ja kuohuvaa mieletöntä maailmaamme, jossa yritämme kukin elää ja selvitä parhaan kykymme mukaan.

Muissa blogeissa: Ulla, Levoton lukija, 

Merete Mazzarella

Om livets mening

Elämän tarkoitus

Suomentanut Raija Rintamäki

Tammi 2017

****

Arvostelukappale - Kiitokseni kustantajalle