Jos sielu vaeltaa, se on vaeltanut
juuri tähän, Sinulle.
Helena Sinervon 12. runokokoelma Merirequiem on aistivoimainen ja kiihkeä runokokoelma, joka yhdistää huolen maailmasta ja rakkauden. Keskeisenä ideana on ollut rakentaa kokoelma ikään kuin katolinen kuolinmessu eri osineen. Kokoelmassa runot on jaettu näiden osioiden alle:
Introitus - Suojelualue
In Purgatorio - Satama-amataS
In Paradiso - Iloisen delfiinitytön inventio
Lacrimosa - Kyyneltinktuuraa
Offertorium - Ilma on tiheänään sinua
Dies irae - Demonien kynsissä
Benedictus - Elpyminen
Communio - Maagiset pilvet
Runonpuhuja tarkkailee merta ja luontoa suojelualueella (= turvassa, paratiisissa) ja antautuu meren kiihkeään syleilyyn kuin kivet ja heittäytyy luonnon pieneksi osaseksi. Sitähän ihminen on: eläinlaji, iso nisäkäs, jolla on eläimen vietit. Kokoelmassa on runsain mitoin erotiikkaa, nuolevaa tuulta ja loiskuvaa merta. Runoissa kieli on anatominen ja eroottinen osa meitä, mutta kielestä alkaa myös runous. Halun ja himon myrskyjen ohella se soittaa kuolinmessua maapallolle ja sen luonnolle, jossa monet lajit ovat hävinneet tai häviämässä sukupuuttoon ja valtameret ovat täynnä muovijätettä, joka vaarantaa sen eliöstön. Orankivauvan kotimetsä itkee meissä. Sotkanpojan puuttuva illallinen itkee meissä ja voimattomat kvartsit itkevät meissä. Runot sanoittavat upeasti runonpuhujan yhteyden, oikeastaan sulautumisen, luontoon, koskettavasti myös ihmisen julmuuden eläimiä kohtaan.
Tiirat putoilevat äkkiä kuin veden imaisemina.
Ehkä vesi ojentelee näkymätontä ilmakouraa, jolla se kiskaisee niitä
yhden kerrallaan varastaakseen suudelman
sille vieraan elementin keveimmiltä taitureilta?
Haluaisin kovasti olla veden pantavana, meren haluvarastossa
edestä ja takaa himojen hämärässsä.
Liikoja ymmärrystäni kyseenalaistamatta antauduin Sinervon kiihkeään ja elinvoimaiseen imuun nauttien hänen oudoista ja omaperäisistä sanoistaan ja vahvasta ilmaisustaan. Ismale, huippo, pörpötin, lootsain, ostelma? En keksinyt, miten nämä lukuisat sanat ovat muotoutuneet tai onko niillä joku merkitys, vai palvelevatko ne vain runoilmaisua. Runoihin Sinervo on saanut innoitusta myös mm. Sylvia Plathilta, Charles Baudelairelta ja Virginia Woolfilta, joilta on sitaatit muutaman runon alussa. Kokoelman lopussa Sinervo sanoo kokeilleensa parissa osiossa ”kolmiäänistä polyfonista satsia mielessäni J. S. Bachin fuugat. Jokaisen typografialtaan samanlaisen äänen voi ikäänkuin lukea perinteiseen tapaan alusta loppuun.” Tämä oli jännittävää ja eri fonteilla painettuja säkeitä lukiessa runojen tunnelma oli eri. Kokoelmassa on paljon huumoria ja villiä ilottelua runonpuhujan leikitellessä ajatuksilla ja sanoilla (iloinen delfiinityttö in paradiso!).
Ikkunan ääressä tuli holotna, kuu irvisteli,
näytti kuin se olisi vahingossa nielaissut etikkasäilykkeen,
vaikka kurotteli suuhunsa taivaallista klitorista,
avaruusvirtauksissa ajelehtivaa suurta kretliiniä pioninumpua.
Olen iloinen, että tutustuin Merirequiemiin, joka löytyy myös äänikirjana Sinervon itsensä lukemana. Moniulotteisia, koskettavia, ilkamoivia ja rempseitä runoja, jotka haluavat uskoa, että me ihmiset opimme lopulta kunnioittamaan luontoa ja että uhanalaiset lajit voivat elpyä. Jokainen lukija löytää tietysti itseä puhuttelevat runot. Minulle yksi niistä oli tämä arkisen rakkauden kuvaus:
Kun istun basilikantaimien vieressä ikkunalaudalla,
huomaan että suolasirotin on tyhjenemässä,
elämän eittämätön sunnuntaisuus kallistumassa
mäntyjen ja merenlahden yli iltaa kohti
//
suuhun kielen lävitse tunkeutuu
viilenevän maaston hätyyttämä
maaginen pilvi.
Helena Sinervo - Merirequiem Kansi Piia Aho
Otava 2022
____________________
Helena Sinervon runokokoelma on aistikas sielunmessu merelle ja riepotteleville tunteille. Runojen meri on sekä suojelukohde että eroottisen rakkauden elementti. Runoteos rakentuu klassisen sielunmessun, requiemin, eri osastoille, mutta Sinervo leikkii rakenteella. Musiikki tuntuu fyysisesti runoissa: vesi eri muodoissaan nuolee ja hyväilee, liikuttelee tavuja ja luo uutta. Kihelmöivän kaunis kokoelma katsoo rohkeasti kohti rakastumista, se kuljettaa ihmistä luonnossa, puiden ja veden syissä.
Helena Sinervo (s. 1961) on runoilija, kirjailija ja suomentaja. Sinervo on voittanut muun muassa Finlandia-palkinnon, arvostetun Tanssiva karhu -runopalkinnon kahdesti ja hänelle on myönnetty Aleksis Kiven rahaston elämäntyöpalkinto. Sinervon runoja on käännetty yli 30 kielelle.
Hyvä kirjoitus kiinnostavasta kirjasta, kiitos.
VastaaPoistaKiitos Piki! Minulla on kommenttien valvonta käytössä, siksi ne ilmestyvät sitten kun olen hyväksynyt.
PoistaVaikuttaa todella hienolta, tämä myös sopisi mainiosti Helmet-haasteeseen.
VastaaPoistaMinä olen runoja lukiessa aina vähän ’pihalla’, mutta otan sen mitä ymmärrän ja nautin. Tämä oli vahva ja todella kiinnostava.
Poista