Tuire Malmstedt - Lumihauta, Metso & Vauramo #2

Jos kuolemalla olisi tunteet, sekin olisi kavahtanut näkyä. Se kulki mitään tuntematta huoneesta toiseen ja pysähtyi pinnasängyn luo. Tutti lojui patjalla kuin olisi pudonnut uneen vaipuneen lapsen suusta. Lapsi näytti nukkuvan. Kuolema valui pieneen ruumiiseen, otti sen mukaansa ja jatkoi sitten toiseen huoneeseen.

Näin hyytävästi ja upeasti alkaa Tuire Malmstedtin Metso & Vauramo -dekkarisarjan toisen osan Lumihaudan prologi. Jyväskyläläisessä kerrostalossa asuvan nelilapsisen Savolaisen perheen isä, äiti ja kolme lasta on surmattu raa’asti. Yksi tyttäristä, pieni Senja, löytyy pyykkikorista veriroiskeita kasvoillaan, mutta vahingoittumattomana. Näky asunnossa on hirvittävä ja se järkyttää kaikkia paikalle hälytettyjä poliiseja, mutta Matilda Metso menee täysin tolaltaan. Hän ryntää ulos, jää sairaslomalle ja pakenee suin päin lapsuuskotiinsa Angeliin.  Kasvatusvanhempiensa Kertun ja Paavon hoivissa Matilda kokee olevansa turvassa, mutta rauha ei sielläkään kauaa kestä.

Hyvin pian käy ilmi, ettei kyse ole ns. tavallisesta perhesurmasta, jossa tekijä on perheen isä tai äiti. Rikospaikan jäljet osoittavat nimittäin selvästi, että asialla on ollut joku ulkopuolinen. Mutta kuka ja miksi? Elmoa ja muuta tiimiä huolettaa Matildan vointi, mutta nainen ei avaa tarkemmin mielensä myllerrystä eikä äkillisen psykoosinomaisen tilansa syitä. Yksi vahvistuksesta on poissa ja Elmo huomaa kaipaavansa terävää, vaikkakin vähäpuheista pariaan.

Matilda ei tiedä paljoakaan biologisesta suvustaan, vain sen että Angelin erämaassa erakkona elelevä Mikko-setä on hänen biologisen isänsä veli. Käydessään setää katsomassa tältä lipsahtaa, että Matildan isällä on / oli lehtolapsi, mutta sitten setä vaikenee kuin muuri - kuten kaikki kylän muutkin vanhukset, jotka saattaisivat tietää asiasta jotain. Matilda näkee painajaisia ja hänen mieleensä tulvii varhaislapsuuden torjuttuja muistoja: äidin laulamat joululaulut, lumilinnaleikit ja sisarukset, mutta isää hän ei muista.

Matildaa kouraisi syvältä, kun hän tunsi sen saman yksinäisyyden, joka lapsena oli kulkenut hänen mukanaan. Hän tunsi sen voimakkaampana kuin vuosikausiin. Se kosketti häntä ja pakotti katsomaan jotain kauan sitten unohdettua. Ei, ei unohdettua, vaan piiloon painettua. 

Takaumat kertovat myyttisestä saamelaisnaisesta nimeltä Ebbá, jonka elämää suurempi rakkaus norjalaiseen Madsiin aiheuttaa tragedian 1970-luvulla. Onneksi Ebbálla on sisko, joka tukee häntä surussa, mutta Ebbá ei saa rauhaa, vaan pakenee mieleltään järkkyneenä erämaahan.  Pohjoiseen kehittyy hänen nimeään kantava kultti, jolla on paljon seuraajia. Ovatko metsästä löytyvät lumilapset ja veriroiskeet kultin riittejä vai pojankoltiaisten tekosia?

Jo ensimmäisessä osassa Lasitarha tuli selväksi, että Matilda Metsoa hiertää joku lapsuuden trauma, mutta tarkemmin sitä ei avattu. Lukija tietää, että hän on kasvanut rakastavien ottovanhempiensa Kertun ja Paavon hoivissa.  Tässä toisessa osassa lukija saa haukkoa henkeään ja kauhistella sitä hirvittävää tragediaa, jonka nainen joutui pienenä kokemaan. Ei ole ihme, että Matildasta kehittyi vaitelias ja autistisen oloinen, valikoivaa mutismia harrastava nuori ja aikuinen. Ihme sen sijaan on, että Matilda on kaiken kokemansa jälkeen järjissään ja vieläpä pätevä poliisin ammatissaan. Nyt hän on kuitenkin järkkynyt niin pahasti, että pelkää, ettei kykene palaamaan poliisin ammattiinsa.

Matilda yrittää pohjoisessa selvittää sukunsa salaisuuksia, Elmo Jyväskylässä hirvittävää perhesurmaa. Matildan toiminta on hyvin epäilyttävää, niinpä epäilykset kohdistuvat myös häneen ja Elmon lojaalius pariaan kohtaan on koetuksella. Jutussa on muutama muukin epäilty ja kerran näyttää jopa siltä, että tapaus on selvitetty, mutta ei sittenkään.

Lumihauta äityy jäätävän hurjaksi loppua kohden ja dekkarin juoni osoittautuu karmivaksi, mutta vallan nerokkaaksi - tosin eihän sitä tietenkään voi spoilaamatta avata. Tuire Malmstedtin kerronnassa on imua ja tyyliä! Itse kiinnitin päähuomion Matildan sukuselvityksiin Angelissa ja siihen, mitä hänen mielessään liikkui. Pidin myös Lapin talvisen luonnon kuvauksista ja sopivasta määrästä saamelaista mystiikkaa ja vanhoja uskomuksia. Dekkarissa nähdään, miten sairas lapsuus rikkoo ihmisen ja miten mielettömiä tekoja rakkaus panee tekemään. Vakuuttava ja vavahduttava taidonnäyte taas Malmstedtilta - kiitos!

Metso & Vauramo:

#1 Lasitarha

Isa Karos:
#1 Pimeä jää
#2 Mykkä taivas
#3 Enkelimetsä

Tuire Malmstedt - Lumihauta
Kansi Tuomo Parikka
Aula & Co  2022
_____________________

Tuire Malmstedt on Pieksämäellä asuva kirjailija ja opettaja, jonka esikoisteos Pimeä jää palkittiin Suomen dekkariseuran Vuoden esikoisdekkari -palkinnolla.