Tero Somppi - Jengit

# dekkariviikko

Oikeiston väite Suomen ajautumisesta Ruotsin tielle ei yksinkertaisesti pidä paikkaansa. Puoluejohtaja Valolla on rasistinen logiikka. // Poliisi näkee työssään selviä merkkejä siitä, että ongelmalähiöitä ja -jengejä on jo syntynyt Suomeen, etenkin pääkaupunkiseudulle. // Jengiongelmaa ei ole olemassa. Sellaista ajatusta on turha lietsoa.

Tero Sompin uusin dekkari Jengit pureutuu nimensä mukaisesti pääkaupunkiseudun pahenevaan jengiväkivaltaan ja -ongelmaan. Mielipiteet käyvät kuumina, kuten yllä olevat eri tahojen tviitit osoittavat. Luin viime vuonna Sompin dekkarin Kaapattu, jossa Helsingin rikospoliisin Mikko Vuori koki todella kovia. Tuon kaappauksen jälkimainingit tuntuvat vielä miehessä, sillä Mikko kärsii monista posttraumaattisen stressin oireista: hän on väsynyt, muistamaton ja keskittymiskyvytön; hän on ahdistunut ja näkee painajaisia. Kotirintamallekin putkahtaa yllättävä ongelma, joka vaatii Mikolta ja Nina-vaimolta vaikeaa päätöstä. 

Helsingin poliisi on siis huolestunut kaupungin lisääntyneestä väkivallasta ja jengilevottomuuksista, vaikka sisäministeri ja poliisiylijohto kiistävät ongelman olemassaolon. Tuntuu kuin jengiväkivalta pyyhkäisisi aallon lailla kaupungin yli ja siinä on jotain omituista: ikään kuin joku ohjailisi jengejä kulisseissa. Lehdistössä polemiikki kiihtyy, sillä vaalit ovat tulossa ja poliittiset ääripäät ovat tukkanuottasilla.

Kesäinen lauantai jatkui levottomana. Työvuoron poliisit saivat ajaa keikkaa jatkuvalla syötöllä. Humalaista nujakointia kaduilla, baareissa, nakkikioskeilla ja ihmisten kodeissa. Lämmin ilma ja alkoholi olivat pettämätön parivaljakko kaikissa ikä- ja yhteiskuntaluokissa.

Viisijäseninen maahanmuuttajataustainen nuorisojengi pahoinpitelee kantasuomalaisia ympäri kaupunkia ja tekee pikkurötöksiään. Heillä on mustat vaatteet ja hupparit, joten tarkkoja silmännäkijähavaintoja on mahdoton saada. Somppi valottaa näiden viiden nuoren taustoja ja elämäntilannetta. He ovat taustoiltaan somalialaisia, irakilaisia ja syyrialaisia: Zakk, Fatima, Sayed, Mahmoud, mukana myös kantasuomalainen Mikko. Pahoinpitely Kivikossa, R-kioskin ryöstö Ruoholahdessa, urheilijapojan mukilointi Sokoksen kulmalla, pahoinpitely Hietaniemessä… Mikon tytärtä Jennaakin häiritään salaisen poikaystävänsä kanssa Kontulan metron lähellä.

Hullua. Aivan saatanan sekopäistä. Ja mielettömän huumaavaa. He olivat marssineet keskustaan ja tehneet mitä tykänneet. Eikä kukaan estänyt heitä, noussut heitä vastaan. He hallitsivat katuja ja olivat kingejä. Kaiken nielemänsä paskan jälkeen he olivat ykkösiä. Määräsivät.

Laitoksen toimintaa kuohuttaa se, että pidetty pomo Fagerlund siirretään syrjään muka tulostavoitteista jäämisen vuoksi ja hänen paikalleen istutetaan Sami Savolainen, joka ei hiostavalla tyylillään todellakaan nostata yhteishenkeä. Uusi pomo on poliisiylijohdon linjoilla, ettei jengiväkivaltaa ole, vaikka poliisit näkevät työssään asioiden todellisen laidan.

Jengit ei ollut minusta mitenkään erityisen jännittävä, mutta se oli erittäin asiantunteva ja silmiä avaava tietopaketti maahanmuuttajataustaisten jengien toiminnasta ja jengiväkivallan syistä. Kerronta on dialogipainoitteista, arkista ja selkeää. Dekkarin lopulla Somppi järjestää lukijalle mojovan yllätyksen: Supo tulee mukaan juttuun. Miksi, jääköön dekkarin tuleville lukijoille yllätykseksi. Jos haluaa perehtyä syrjäytyneiden  maahanmuuttajanuorten elämään ja jengiytymisen syihin, Sompin Jengit on erinomainen dekkari siihen tarkoitukseen. Minulle Mikon yksityiselämän pohdintaa oli turhan paljon, mutta hänen työparinsa Ari Mannerin basistiunelma oli aikasten liikuttava. Toki poliisit ovat samanlaisia ihmisiä kuin me siviilit: on unelmia ja yksityiselämän koukeroita, jotka heijastuvat työpanokseen.

Tero Somppi - Jengit

Myllylahti 2022

____________________________________________________________

Kirsin kirjanurkan vetämään Dekkariviikkoon osallistuu melkein 30 blogia.

Itse postaan näistä dekkareista:

MA: Veronica Sjöstrand - Althea Molin #1 Kuolleet enkelit & #2 Sisäpiiri 

TI: Kim Faber, Janni Pedersen - Tierra de invierno / Juncker #1

KE: Pauli Jokinen - Jääleinikin kuolema

TO: Xulio Ricardo Trigo - El objetivo del crimen

PE: Tero Somppi - Jengit

LA: Anna Ihrén - Manttelinperijä. Smögenin murhat #3

SU: Tove Alsterdal - Juurakko, Ådalen #1

Pauli Jokinen - Jääleinikin kuolema

1930-luvun Helsinki oli väkivaltainen paikka. Kieltolaki oli juuri päättynyt, mutta poliisia työllistivät edelleen pirtutrokarit, tappelupukarit, ilotytöt ja talousrikolliset. Maailmanlaajuinen lama kohteli kaupunkia kaltoin. Työttömyys oli räjähtänyt, yrityksiä kaatui. //  Maa oli edelleen jakautunut kahtia sisällissodan jäljiltä. Lapuan liikkeestä tuli IKL, Etsivä keskuspoliisi jahtasi kommunisteja. Helsingissä oli vakoilijoita idästä ja lännestä, ja suomalainen vastavakoilu otti ensiaskeleitaan.

Tuohon 30-luvun pimeään ja pahaenteiseen Helsinkiin vie tietokirjailija Pauli Jokisen (s. 1974) esikoisdekkari Jääleinikin kuolema. Jokinen on perehtynyt Helsingin lähihistorian pimeäänkin puoleen ja järjestää Helsingissä mm. murhakävelyjä ja tässä hänen paikallishistorian tuntemuksensa pääsee esiin. Dekkarin inspiraationa on toiminut selvittämättä jäänyt nuoren naisen murhatapaus vuodelta 1932: 23-vuotias luksusprostituoituna toiminut kampaaja Laina Yli-Rautalammi löytyi murhattuna Sepänkadun pienen asuntonsa kylpyammeesta. Muita johtolankoja ei asunnosta löytynyt kuin verinen miesten paita.

Helsingin rikospoliisi alkaa tutkia murhaa. Helsinki kipuilee sisällissodan jälkeen poliittisesti kahtia jakautuneena, mikä näkyy myös poliisikunnan asenteissa. Nuori Arpia Haahti on poliisivoimien ainoa punikki, mikä aiheuttaa kahnausta työtovereiden kesken. Erityisen paljon skismaa syntyy äärioikeistolaisen ja kovaotteisen Nestori Frantsilan kanssa. Poliisipulan takia näistä kahdesta täysin yhteensopimattomasta tulee työpari. Frantsilalla on sisällissodan ajoilta periytyvät painavat syyt vihata punikkeja ja hän pelottelee Haahtia sanomalla, että hänen dobermanninsa Ada syö punikkeja välipalaksi.

Niin punikki kuin onkin, Haahti kampaa hiuksensa särmälle jakaukselle ja pukeutuu aina äärimmäisen huolellisesti ja muistuttaa ulkonäöltään Ramon Novarroa, meksikolaissyntyistä filmitähteä, joka on vielä komeampi kuin Rudolph Valentino. Haahdin isä katosi punaisten vankileirillä, eikä isän myöhemmistä vaiheista tiedetä mitään. On miehellä vaimo ja poikakin, mutta he ovat muuttaneet vaimon lapsuudenkotiin yhden virheliikkeen takia eikä Haahti saa tavata poikaansa.

Vihjeet johdattavat kaksikon Vallilan Voiman nyrkkeilysalille, jossa harjoittelee Lainan kampaajatyötoveri, kaunis ja puoleensavetävä Raita Harmonen. Naisella on henkivartijanaan iso korsto, Möykky, joka ajelee brittiläisen työnantajansa Helena Hollin upealla autolla. Juttuun liittyy poliittisesti arkaluontoisia aspekteja, minkä vuoksi Etsivä keskuspoliisikin (Supon edeltäjä) kiinnostuu jutusta. Johtolangat osoittavat puolustusvoimien vastavakoilun osastoon ja Neuvostoliiton suurlähetystöön. Lukijalle väläytetään juonenkulun väleissä pöytäkirjoja Puolustusvoimien yleisesikunnan tiedustelujohtajan ja Etsivän keskuspoliisin johtajan Esko Riekin välisistä keskusteluista, joissa miehet puivat Yli-Rautalammin tapausta. Keskustelut viittaavat siihen, että Etsivä keskuspoliisi vedättää rikospoliisia.

Juoneen sekaantuu Neuvostoliiton hyväksi toimivia sekä suomalaisia että ulkomaisia agentteja, yleisesikunnan kapteeni ja Haahdin vasikka. Monet jäljet johtavat Vallilan Voiman nyrkkeilysalille ja neiti Yli-Rautalammin makuuhuoneeseen. Naisen unelmana oli ollut tulla kuuluisaksi valokuvaajaksi ja hän ikuisti seksiakteja kotonaan. Jokinen kehittää monimutkaisen vakoilun ympärille keskittyvän juonen ja tarjoaa lopussa muutamankin yllätyksen lukijalle. Kuka on Neuvostoliiton suurlähetystössä piileskelevä Mäyrä? Entä mikä Haahdin lumonnut Raita Harmonen on oikein naisiaan?

Löysin paljon huumoria ja pilkettä kirjailijan silmänurkasta. Jääleinikin kuoleman ajankuva tuntuu todelta, sillä Jokinen herättää 30-luvun Helsingin henkiin ja kuljettaa lukijaa kantakaupungin pimeillä kujilla ja kaduilla. Helsingissä oli paljon matalia puutaloja, alivuokralaishuoneita, pieniä siirtomaatavarakauppoja ja talonmiehiä... Ja oli yksi miekkailua, oikeistopiirien lajia, harrastava punikki! Aikamoinen sokkelohan juonesta kehkeytyi, mutta viihdyin hyvin Jokisen elävän, seikkailullisen ja vauhdikkaan kerronnan parissa. Toivottavasti saamme jatkossa lukea lisää Arpia Haahdin tutkimuksista ja kuulla miten hänen yksityiselämänsä kehittyy.

Muissa blogeissa: Kirsin kirjanurkka

 

Pauli Jokinen - Jääleinikin kuolema

Kansi Kaisu Sandberg

Myllylahti 2022

_____________________ 

Jääleinikin kuolema on Pauli Jokisen esikoisdekkari. Jokinen työskentelee toimittajana, tietokirjailijana ja kävelyoppaana. Häneltä on aikaisemmin julkaistu useita tietokirjoja, kuten Helsingin murhahistoria (2020) sekä Verikoirat (2021). Jokinen vetää Helsingissä suosittuja Murhakävelyjä, joissa tutustutaan kaupungin värikkääseen rikoshistoriaan Punavuoressa, Töölössä ja Kalliossa. 

 ____________________________________________________________

Kirsin kirjanurkan vetämään Dekkariviikkoon osallistuu melkein 30 blogia.

Itse postaan näistä dekkareista:

MA: Veronica Sjöstrand - Althea Molin #1 Kuolleet enkelit & #2 Sisäpiiri 

TI: Kim Faber, Janni Pedersen - Tierra de invierno / Juncker #1

KE: Pauli Jokinen - Jääleinikin kuolema

TO: Xulio Ricardo Trigo - El objetivo del crimen

PE: Tero Somppi - Jengit

LA: Anna Ihrén - Manttelinperijä. Smögenin murhat #3

SU: Tove Alsterdal - Juurakko, Ådalen #1

Tommi Laiho - Uhanalaiset

Myllylahden dekkariviikko jatkuu. Tänään vuorossa helsinkiläisen mainosmiehen Tommi Laihon (s.1973) Uhanalaiset, joka sijoittui kolmanneksi Rikos 2019 -jännitysromaanikilpailussa. Tässä raadin perustelut:

Uhanalaiset-käsikirjoituksessa jo alkutilanne on dramaattinen: nuori poika raahautuu verissäpäin terveyskeskuksen päivystykseen kertoen, että tuntematon mies on kannustanut häntä tekemään itsemurhan. Toisaalla lapsensa kohtalon piinaama naispoliisi ja työttömäksi jäänyt tilastotieteilijä päätyvät tutkimaan selvittämättömiksi jääneiden kuolemien sarjaa Itä-Helsingissä. Onko tapahtumien välillä yhteys? Käsikirjoitus sytyttää omaperäisillä henkilöhahmoillaan ja monitasoisella, herkullisen mutkikkaalla juonenkuljetuksellaan. Voittajakolmikosta Dionysos Films päätyi valitsemaan tämän käsikirjoituksen optioitavaksi: teksti tarjoaa mahdollisuudet sarjamuotoisen teoksen käsikirjoitukseen ja koukuttavaan rikosdraamaan.

Raadin perusteluihin on helppo yhtyä: jännittävä juoni, hyvät henkilöhahmot ja hienoa nykypäivän kuvausta. Dekkarin tapahtumat liikkuvat itäisessä Helsingissä: Herttoniemen siirtolapuutarhassa, Roihuvuoressa (jossa on niitä kauniita kirsikkapuitakin), Myllypurossa ja rikkaiden Kulosaaressa, sekä maahanmuuttajanuorten kansoittamassa Itäkeskuksessa.

Alkukuva on shokeeraava: Myllypuron terveyskeskuksen päivystykseen raahautuu verinen ja sekava maahanmuuttajapoika. Toipuessaan sairaalassa Ganja paljastaa psykologi Aminalle, että häntä on painostettu itsemurhaan. Laiha ja huonokuntoinen poika on elänyt itsekseen jossain ulkorakennuksessa ja on lujasti huumekoukussa. Ganja kertoo Hylätyt-nimisestä jengistä, joka pitää huolta syrjäytyneistä jäsenistään. Amina höristää korviaan, sillä hänen kummipoikansa Viljami pyörii myös Hylätyissä.

Viljamin äiti, Helsingin poliisin rikostutkija Karita Haapakorpi on kokenut kovia ja se näkyy hänen olemuksestaan. Nainen on laiha ja harmaa, ja saa massiivisia paniikkikohtauksia. Karitan puoliso menehtyi pari vuotta aiemmin moottoripyöräonnettomuudessa ja poika pitää äitiään syyllisenä, sillä tämä painosti väsynyttä isää moottoripyörämatkaan tuhoisin seurauksin. Äidin ja pojan välit ovat tyystin poikki ja Viljami elelee itsekseen Puotilassa.

Karitan sisko viettää perheineen kesät Herttoniemen siirtolapuutarhassa, jossa asukkaiden vaihtuminen on harvinaista. Nyt on kuitenkin saatu kaksi uutta naapuria: viisikymppinen Juha ja tatuointien peittämä Riku. Siskonsa pihajuhlissa Karita tutustuu Juhaan, joka on ’virkavapaalla' oleva tilastotieteilijä. Juhan väittämä, että Itä-Helsingissä tapahtuisi eniten ei-luonnollisia kuolemia suhteessa asukaslukuun, jää Karitan mieleen. Kun Karitan ystävä, Myllypuron päivystyksessä työskentelevä Amina kertoo Ganjan tapauksesta, käynnistyy poikkeuksellinen rikostutkinta, jossa havaitaan kymmenen vuoden ajalta satamäärin epäselviä kuolemantapauksia ja niissä selvä kaava: vanhempi mies, vanhempi nainen, nuori mies. Vastikään on löytynyt hukkuneena alkoholisoitunut Martti, jonka veressä oli myrkkyä ja vanha rouva Saimi on ollut kateissa jo kolme viikkoa. Ovatko epäselvät kuolemantapaukset murhia? Liikkuuko Itä-Helsingissä sarjamurhaaja? Kuka mahtaa olla seuraava nuori miesuhri?

Pidin kovasti Laihon sujuvasta kerronnasta ja vivahteikkaista juonikuvioista. Dekkarijuonen ympärillä on paljon inhimillisen elämän ja nykyajan kuvausta. Itä-Helsingin todellisuus maahanmuuttajineen ja syrjäytyneine nuorineen istuu hienosti kokonaisuuteen. Minusta oli hienoa, että Laiho oli valinnut Aminalle somalitaustan, kuvaahan se sikäläisiä väestöryhmiä. Henkilöhahmoilla oli omat inhimilliset puutteensa ja traumansa, niin Karitalla kuin Juhalla ja Aminalla. Erityisesti ilahdutti Aminan ja Juhan orastava ja herkkä rakkaustarina, kahden siipeensä saaneen aikuisen yllättäen löytynyt onni. Karitan siskon paniikki entisestä linnakundista Rikusta naapurustossa oli myös ymmärrettävää ja humoristista. Digiajan yleisön käyttäytymisestä ja onnettomuuskuvien jakamisesta somessa Laiho löytää kritisoitavaa. Ihmiset jahtaavat tykkäyksiä ja näkyvyyttä aivan kuten skuuppeja etsivä ja klikkiotsikkoja suoltava Iltalehden toimittaja Molander. 

Viihdyin loistavasti Uhanalaisten parissa. Olisi hienoa, jos näiden henkilöiden tarina saisi jatkoa.

Tommi Laiho - Uhanalaiset

Myllylahti 2021

Arvostelukappale kustantajalta - kiitos!

____________________

Tommi Laiho (s. 1973) on helsinkiläinen mainosalan luova johtaja ja kolumnisti. Uhanalaiset on hänen esikoiskirjansa. Kirjan käsikirjoitus palkittiin Rikos 2019 -jännitysromaanikilpailussa. Se on optioitu myös televisiosarjaksi.

VIIKON MURHAMYLLY-DEKKARIT:

Joonas Koskimaa - Särkynyt 2.11.

Tero Somppi - Kaapattu 3.11.

Pertti Laine - Koston oikeutus 4.11.

Tommi Laiho - Uhanalaiset 5.11.

Pertti Laine - Koston oikeutus

Myllylahden dekkariviikko jatkuu. Nyt vuorossa Pertti Laineen Koston oikeutus, joka on jo neljäs Simppa-dekkari, joita on ilmestynyt dekkari per vuosi tahtia vuodesta 2018 alkaen: Pisto sydämeen 2018, Vainotut 2019 & Kohtalokas kutsu 2020. Dekkarissa ei palata liikaa aiempiin osiin, joten ei haitannut vaikka en ollut niitä lukenutkaan. Tampereen poliisin rikostutkijaryhmää vetää omaperäinen Simppa, oikealta nimeltään Simba, leijona. Hän on tummaihoinen toisen polven suomalainen, jonka sukujuuret ovat Amerikassa ja Afrikassa. Liki kaksi metriä pitkällä Simpalla on omalaatuisia ajattelumetodeja: hän kulkee Reinot jalassa ja kävelee silloin tällöin Hatanpään arboretumissa tai ottaa mikrotorkkuja huoneensa sohvalla, sillä ne auttavat jäsentämään ajatuksia.

Tutkinta käynnistyy kun konepajayrittäjä Kari Johansson löytyy ammuttuna työhuoneestaan Ylöjärveltä. Kesälomakauden juuri käynnistyessä helteinen perjantai-ilta on teollisuusalueella hiljainen eikä silminnäkijöistä ole juuri toiveita. Aika nopeaan käy ilmi, että Ylöjärveltä kotoisin oleva Ylläksellä mökkibisneksiään hoitava Mikko Jääskeläinen on myös ammuttu. Tapausta tutkii sekä Lapin poliisi että KRP:n talousrikosryhmä. Ikään kuin kaksi murhattua yrittäjää ei riittäisi, ammuttuna löytyy myös Johanssonin entinen ja Jääskeläisen nykyinen yhtiökumppani Olli Koivunen. Aikamoinen vyyhti siis. Haluaako joku kaunaa kantava listiä yrittäjiä vai löytyvätkö murhien syyt miesten yksityiselämästä?

Tiimin vetäjä Simppa on rakastava perheenisä ja omalaatuinen persoona, mutta niin ovat hänen alaisensakin. Keskinäinen herja lentää, mutta silti hyväntahtoisesti. Minulle henkilöitä oli vähän liikaa, mutta jo Simpan tiimiin aiemmin tutustuneelle lukijalle tuntuu varmaan kuin tapaisi tuttuja! Parhaiten mieleeni jäi isokokoinen lesbonainen Satu Tryykäri, joka ei mielipiteitään säästele.

Kustakin kolmesta murhatusta miehestä paljastuu sekä yksityiselämän että yrittäjyyden alueilta runsaasti mahdollisia murhamotiiveja eivätkä herrojen bisnekset ole todellakaan pysyneet lain puitteissa. Hämäräperäisiin bisneksiin liittyy harmaata taloutta, veronkiertoa, pimeää työvoimaa ja virolaisia prostituoituja. Ylläksen mökeissä on pidetty korkean tason ’seminaareja’, joissa maan silmäätekevät ovat nauttineet kokaiinista ja naisista valtion tai yritystensä piikkiin. Monen ministeriön moni korkea virkamies vapisee jutun paljastuttua. 

Kovin jännittävä ei dekkari alussa ollut, mutta jännitys tiheni loppua kohden kun juonen mutkat tiivistyivät ja aloin tottua Simppaan ja hänen omalaatuiseen, mutta sympaattiseen ja osaavaan tiimiinsä. Kerronta seuraa tarkoin tiimin kokouksia sekä todistajien ja epäiltyjen kuulusteluja. Tuli mukava tunne, että nämä poliisit olivat tavallisia ihmisiä ja että heidän työyhteisönsä oli lämmin ja toinen toistaan arvostava. Rohkeitakin tiimiläiset olivat ja panivat itsensä vaaroille alttiiksi.  Oli takaa-ajoa, väijytyksiä ja vaarallisia tilanteita ja yksi Simpan tiimiläisistä joutui vankilasta päässeen kalavelkojaan maksavan huumediilerin väijytykseen, kun operaatio meni pieleen. Uskon, että Koston oikeutus vetoaa vetävyydellään mieslukijoihin. Poimi vinkki isänpäiväksi.

Pertti Laine - Koston oikeutus

Myllylahti 2021
Arvostelukappale kustantajalta - kiitos!
____________________

Pertti Laine (s. 1949) on Lempäälässä asuva taloustieteen maisteri, joka on tehnyt pitkän työuran liike-elämässä. Talousjohdon ja kehitysjohtajan tehtävien lisäksi hän on toiminut yritysten hallituksissa. 

VIIKON MURHAMYLLY-DEKKARIT:

Joonas Koskimaa - Särkynyt 2.11.

Tero Somppi - Kaapattu 3.11.

Pertti Laine - Koston oikeutus 4.11.

Tommi Laiho - Uhanalaiset 5.11.

Tero Somppi - Kaapattu

Myllylahden dekkariviikko jatkuu. Kaapattu on jo 14. dekkari tuotteliaan Tero Sompin kynästä. Se on itsenäisesti luettavissa, mutta takaumat vievät rikospoliisi Mikko Vuoren hurjiin aikaisempiin seikkailuihin. Aiemmissa jutuissa on mukana ollut FBI:n Joe Rossi, joka on velkaa Mikolle oman henkensä pelastamisesta useampaankin otteeseen. Rossin ja Yhdysvaltojen tiedusteluorganisaatioita tarvitaan nytkin. Aiemmin Mikon vaimo Nina on loukkaantunut vakavasti ja joutunut yhdessä Jenni-tyttären kanssa siepatuksi jonkun uskonlahkon selkkauksessa. Aika paljon yhdelle perheelle, mutta ei se siihen jää.

Helsingin poliisin väkivaltarikosyksikön rikospoliisi Mikko Vuori lähtee kotoaan töihin tavallisena arkiaamuna, mutta katoaa jäljettömiin. Alkuun työkaverit etsivät luonnollista syytä, mutta miehen kännykkä on kummallista kyllä suljettu ja hänen autonsa löytyy Helsinki-Vantaan lentokentältä. Autossa haisee eetteri ja aletaan ymmärtää, että pidetty kollega on huumattu ja kidnapattu. Mitä kaappaaja haluaa? Onko kaappaaja joku Mikon aiempien juttujen kostonhaluinen rikollinen?

Lukijalle, joka haluaa tietää, miten mittava kansainvälisiäkin yhteyksiä hyödyntävä poliisioperaatio käynnistetään ja miten sitä johdetaan, Kaapattu on juuri oikea dekkari! Kaikki Mikon työtoverit Helsingin poliisin väkivaltarikosyksikössä tekevät työtään armottoman paineen alla, työpäivä jatkuu ja jatkuu, itseä ei säästellä. Yhteydet Europoliin, Baltian maiden poliisiin ja FBI:hin pelaavat kuin rasvattu ja tietoja vaihdetaan, kaikki haluavat pelastaa yhden omista.

Oli tavattoman jännittävää ja valaisevaa seurata ammattilaisia työssään. Rikosylikomisario Fagerlund jakoi tehtäviä ja lisävahvistusta saatiin muilta poliisipiireiltä. Monen mutkan kautta selviää, että Mikko on lastattu Vuosaaren satamassa kuljetuslaatikossa M/S Poseidoniin, joka on matkalla Liettuan Klapeidaan. Laatikossa lukee Wild animal. Sedated. ja se on matkalla Kaunasin eläintarhaan. Karhu-ryhmän helikopterit lentävät myrskyssä Liettuaan, Viroon ja Latviaan. Kaapatusta Mikosta saadaan kaappaajan puhelimesta myös live-kuvaa, eikä hyvältä näytä. Löydetäänkö mies ajoissa vai joudutaanko vaimolle viemään suruviesti?

Pimeäkuvaukseen erikoistuneella kameralla otetussa videosyötteessä erottui hämärässä ahdas tila sekä Mikko Vuoren pälyilevät, pelokkaat silmät. Vaikka ääntä ei ollut, kauhun saattoi erottaa poliisin eleistä. Ajoittain Vuori muutti asentoaan ja sätki turhautuneena. Kusipää kärsi viimeinkin. Aivan kuten ansaitsikin.

Dekkarin alussa oli runsaasti poliisin kuumeisen toiminnan yksityiskohtaista kuvausta. Seulottiin tarkoin kaikki Mikon aiemmat jutut, jotta löydettäisiin se taho, joka mahdollisesti haluaa kostaa. Jossain vaiheessa saapuu myös 200 000 euron lunnasvaatimus, jonka vaimo aikoo maksaa. Lunnaista huolimatta pelätään, ettei kaappaaja sittenkään päästä Mikkoa vapaaksi. Kello käy.

Kovin paljoa en voi spoilaamatta kertoa, mutta eittämättä Somppi tuntee kansainväliset poliisin yhteistyökuviot hyvin. Oli hienoa, ja vähän pelottavaakin, lukea, miten esim. amerikkalaiset seuraavat tarkoin monenlaista dataliikennettä vakoilusatelliiteillaan ja puhelimen vakoiluohjelma voi paljastaa ympärillään keskustelutkin, ihan kaiken. Dekkarin lopussa oli pari irrallisempaa Mikon kaappaukseen liittyvää juonikuviota, jotka huvittivat minua suuresti. Kertakaikkiaan mahtava lopetus tälle jännittävälle dekkarille!

Sompin vahvuuksia on asiantunteva ja asiallinen poliisin toiminnan kuvaus ja sujuva juonenkuljetus. Kaapattu on kaikin puolin vakuuttava dekkari niin kerronnaltaan kuin juoneltaan. Hiukan ihmettelin sitä, että Somppi paljasti jo alussa Mikon vuosien takaisesta toiminnasta päivänvaloa kestämättömän seikan. Vai olikohan sekin tullut ilmi jo aiemmissa osissa? Kannen kuva kertoo niistä hyytävistä hetkistä, jolloin rajavartiolaitoksen Super-Puma -helikopteri surraa Itämerellä ja laskee Karhu-ryhmän ja muutaman Helsingin rikospoliisin dekkarin kohteeseen M/S Poseidonille. Uskaliasta ja vaarallista, mutta aivan kaikki resurssit käytetään ja kaikki kivet käännetään, jotta Mikko ehdittäisiin pelastaa. Mitenkähän Mikon käy? Uskon, että Kaapattu kiinnostaa erityisesti mieslukijoita tarkalla poliisityön kuvauksellaan. Poimi vinkki isänpäiväksi.

Tero Somppi - Kaapattu

Myllylahti 2021

Arvostelukapple kustantajalta - kiitos!

__________________ 

Tero Somppi (s.1972) on helsinkiläinen kirjailija, joka päätyökseen toimii turvallisuustehtävissä puolustusvoimissa. Sompin tapa kuvailla poliisitutkintaa on varsin yksityiskohtainen ja sen perusteella on helppo muodostaa mielikuva nykyaikaisesta poliisityöstä.

 

Kuva Dekkariseura, jossa pitkä juttu Sompista. 

Kirjailijan haastattelu Vuosaari-lehdessä

VIIKON MURHAMYLLY-DEKKARIT:

Joonas Koskimaa - Särkynyt 2.11.

Tero Somppi - Kaapattu 3.11.

Pertti Laine - Koston oikeutus 4.11.

Tommi Laiho - Uhanalaiset 5.11.

Joonas Koskimaa - Särkynyt

Miehiä on kolme tai neljä. En ole varma, sillä en erota heitä kunnolla. Minut on huumattu. Oloni on turta ja sekava, mutta ei hyvällä tavalla. Minä tunnen. Minä tunnen ja tiedostan kaiken ympärilläni tapahtuvan, ja sitä he juuri haluavatkin. He haluavat minun tietävän. He haluavat, että tiedän olevani heidän. He tekevät minulle mitä haluavat. He ottavat minut miten haluavat. Olen täysin heidän armoillaan. Ja juuri siitä he nauttivat.

Vietän tällä viikolla blogissa Myllylahden dekkariviikkoa ja tarjoan vinkkejä isänpäiväksi. Toki isät lukevat muutakin kuin dekkareita, mutta jännitys lienee aina oikeaan osuva valinta. Heinolassa asuva Joonas Koskimaa (s. 1987) on aiemmin julkaissut jo neljä rikosromaania, ja Särkynyt aloittaa uuden dekkarisarjan, joka kertoo Helsingin rikospoliisin rikosylikonstaapeli Ella Salosta ja yksityiselämänsä pahasti solmuun saaneesta KRP:n Tuomas Nygrenistä. 

 

Hotelli Tornin VIP-sviitistä löytyy murhattuna entinen ulkoministeri, nykyinen Suomen pankin pääjohtaja Ville Herkko. Myös hänen seurassaan ollut nuori prostituoitu on teloitettu ammattitappajan tyyliin. Korkean tason skandaalimainen murha tuo KRP:n automaattisesti mukaan tutkintaan. Ilmenee, että Tornin kahdeksannessa kerroksessa ei ole valvontakameroita, koska VIP-vieraat ovat itse niin toivoneet. VIP- vieraat voivat varata huoneen anonyymisti ja tuoda sinne vieraitaan kenenkään tietämättä.

Ella Salo on nuori, ärhäkkä ja itsenäinen rikostutkija, jota ärsyttää KRP:n holhous, etenkin kun hänen ristikseen pantu Tuomas Nygren haisee vanhalta viinalta ja tulee töihin miten sattuu. Mies hukuttaa murheitaan viinaan, koska kipuilee avioeron ja loputtoman huoltajuuskiistan keskellä. Ex-vaimo vaatii yksinhuoltajuutta ja valvottuja tapaamisia vedoten miehen juomiseen. Ellan ja Tuomaksen yhteistyö takkuilee pahasti, mutta ei auta. 

Tapaus johdattaa heidät parituksen ja prostituoituja raiskaavan korkean tason herrapiirin jäljille. Nämä miehet ovat kuvottavia ja julmia sadisteja, joita kiihottaa uhrinsa nöyryyttäminen ja pahoinpitely. Samaan aikaan apulaissyyttäjä Johanna Veitola on kehittelemässä juttua tietolähteenään nuori prostituoitu Vera Ivanova. Juttu on melkein paketissa, mutta sitten tyttö ei saavukaan tapaamiseen. Veitolan kimppuun käydään syyttäjänviraston parkkihallissa ja pelotellaan luopumaan jutusta. Nainen ei kuitenkaan halua luopua jutustaan ja yhtenä päivänä hän katoaa jäljettömiin.

Juonenkulun lomassa on kursiivilla painettuja osuuksia, joissa Vera kertoo elämästään. Hän on serbitaustainen nuori nainen ja asunut Ruotsin Rynkebyssä. Veran osuudet näyttävät, miten helposti nuori tyttö joutuu huumekierteeseen ja rahan tarpeessaan myymään itseään. Vera todistaa Ruotsissa korkeiden poliitikkojen ja näiden seurassa olleen prostituoidun murhan, mutta onnistuu pakenemaan tilanteesta ja päättää aloittaa Suomessa uuden elämän. Mikään ei suju kuitenkaan, kuten tyttö unelmoi, ja pian hän on taas prostituutiokierteessä.

Kirjan alkuosassa on paljon uuden tutkijaparin taustoitusta ja poliisityön kuivahkoa kuvausta, mikä toki on mielenkiintoista sekin. Tutkinnassa tärkeä henkilö on tutkijatiimin nuori hakkeri Jenny Laine, joka tunkeutuu tuosta vaan tiedostoihin, tietokoneisiin ja valvontanauhoihin, mutta hyvästä työstään huolimatta Ella saa pettyä tytön epäluotettavuuteen. Helsingin alamaailma näyttäytyy dekkarissa karuna, pimeänä ja synkkänä: huumekauppaa, paritusta ja hyväksikäyttöä. Arvoitus on myöskin Amiraalina tunnettu palkkatappaja, useista eri maissa tehdyistä murhista Europolin etsimä.

Dekkarissa tapahtuu kolme murhaa ja lukijalle annetaan vinkkejä syyllisistä. Päätekijä tuli minulle yllätyksenä. Tutkittava prostituution ympärille kiertyvä juttu oli kuvottava ja sairas, ei mitään cosy crimea todellakaan. Juttu menee myös Ellan ihon alle ja hän on itsekin päästä hengestään. Tuomaksen nopean toiminnan ansiosta Ellan henki pelastuu, ja kuinka muuten voisi ollakaan: onhan uuden rikostutkijaparin jatkettava sarjan tuleviin osiin. Luulen, että tämä ensimmäinen case aloitti Ellan ja Tuomaksen vähittäisen hitsautumisen toistaan arvostavaksi työpariksi. Jännittävää nähdä, millainen heidän seuraava juttunsa on.

 

Joonas Koskimaa - Särkynyt

Myllylahti 2021

Arvostelukappale kustantajalta - kiitos!

___________________

 

Kirjallisuutta, elokuvia ja musiikkia harrastava Joonas Koskimaa (s. 1987) asuu Heinolassa avovaimon, kahden lapsen ja mäyräkoiran kanssa. Ammatiltaan hän on tehdastyöntekijä, jota ei ole vielä korvattu robotilla.

VIIKON MURHAMYLLY-DEKKARIT:

Joonas Koskimaa - Särkynyt 2.11.

Tero Somppi - Kaapattu 3.11.

Pertti Laine - Koston oikeutus 4.11.

Tommi Laiho - Uhanalaiset 5.11.

Tiina Martikainen - Pahan kintereillä #4

Pahan kintereillä on jo neljäs osa Tiina Martikaisen Hanna Vainio -dekkarisarjaan. Itse olen lukenut vain edellisen, Surmanpolku nimeltään. Sammatissa asuva Hanna toimii Lohjan poliisin rikosylikonstaapelina ja samalla poliisikoiranohjaajana. Edellisessä osassa innostuin poliisikoiratyöstä ja nytkin Hannan saksanpaimenkoira Riina pääsee tosi toimiin. Mukavaa tässä sarjassa on se, että Hanna on aivan tavallinen nainen, joka asuttaa vanhaa omakotitaloa kokiksi opiskelevan 17-vuotiaan tyttärensä Miiran kanssa. Hänellä on lämmin ja toiselle tilaa antava suhde erakkomaisen Erkin kanssa. Lohjan poliisin väkivaltayksikkökin koostuu miehistä, joilla on perheensä ja omat yksityiselämän mutkansa.

Murhatutkinta käynnistyy kun Sammatissa romahtamaisillaan olevasta vajasta löytyy 13-vuotias Sofia kuristettuna. Tyttö oli urheilullinen ja harrasti mm. aikidoa, ja hänen nähtiinkin nousevan edellisenä iltana aikido-opettajansa Mikael Liljan kyytiin. Mikaelia ei tavoiteta kotoaan ja seuraavana päivänä hänet löydetään ammuttuna kesämökiltään. Sieltä löytyy myös kuvottava makuuhuone ja nuorten alaikäisten tyttöjen kuvia, jotka epäilemättä viittaavat alaikäisten hyväksikäyttöön ja valokuvaamiseen. Monet nuoret ja heidän vanhempansa ovat peloissaan. Erityisesti Sofian murha järkyttää hänen parasta ystäväänsä Aadaa. Tapaus kuohuttaa koko Sammattia ja media kärkkyy tietoja ja rustaa lööppejä.

Hannan tiimissä on monta jäsentä ja nimien paljous sekoitti aluksi. Mutta sitten he näyttäytyivät omina persooninaan, joilla kullakin oli omat vahvuutensa. Yhden tiiminjäsenen omituiset heitot tiimipalavereissa ihmetyttivät Hannaa sekä minua lukijana, ja niille saatiinkin selvyys dekkarin edetessä. Pedofiilirinki ulottui vuosien taa ja hyvin Martikainen yhdisti irtonaiset langanpäät. Oli mies, joka oli yrittänyt saada läheisen nuoren miehen irti sairaalloisista taipumuksistaan, suojeli ja auttoi tätä kiperissä tilanteissa. Oli mies, joka tarjosi alibeja ja vanhempi nainen, joka sinisilmäisesti uskoi avomiestään.

Pahan kintereillä ei ollut erityisen jännittävä. Se on ehkä cozy crime -tyyppiin kuuluva dekkari, vaikka aihe onkin kuvottava. Poliisityön ja tutkinnan etenemisen kuvaus oli hyvää ja todentuntuista. Menneisyydestä paljastui nuoriin tyttöihin kohdistuvia seksuaalirikoksia, joissa joskus luovuttiin syytteistä näytön puutteessa. Paatuneen, nuoren tytön murhasta vankilaan päätyneen seksuaalirikollisen mielipiteitä oli kuvottavaa kuunnella. Poliisikoira Riina toimi esimerkillisesti ja vahvisti kirsullaan tekniikan epäilykset. Vain kerran se vauhkoontui ohjaajaansa Hannaa uhkaavassa tilanteessa. Lohjan suunnalla asuville lukijoille dekkari tarjoaa varmasti kiinnostavaa paikallisväriä.

Bloggaukseni Surmanpolusta.

Tiina Martikainen - Pahan kintereillä
Myllylahti 2021
Kustantajalta - kiitos!
__________

Dekkarin on lukenut myös Kirsin kirjanurkka.

Tiina Martikainen (s.1963) on sammattilainen kirjailija, joka vetää myös kirjoituskursseja. Hän on aikaisemmin kirjoittanut yhdeksän teosta, ja ollut mukana antologiassa. Dekkareita edeltävään tuotantoon kuuluu mm. nuortenkirjoja ja elämäkertoja.

Tuire Malmstedt - Enkelimetsä / Isa Karos #3

Mustat laskokset ottivat ihmishahmojen muodon.

Astuivat alas seinältä. Yksi kerrallaan, kevyesti kuin tanssijat.

Enkelimetsä on Tuire Malmstedtin Isa Karos -dekkarisarjan kolmas osa. Olen lukenut molemmat loistavat edelliset osat, Pimeä jää & Mykkä taivas. Aivan tarkkaan en edellisten osien kaikkia tapahtumia muista eivätkä ympäripyöreät bloggauksenikaan valaisseet kunnolla asiaa. Sen muistin, että Isa Karos on kokenut ytksityiselämässään todella kovia: rakas tytär Edith on ollut pitkään kadoksissa,  ja myös avioliitto tyttären isän Samuelin kanssa on päättynyt eroon. Nyt tuntuu, että Isalla on edessään elämässä onnellisempi vaihe, sillä hän suunnittelee työparinsa Niiles Aarnikosken kanssa kesähäitä. Mies ja tämän pieni pirtsakka Aida-tytär ovat muuttaneet Isan taloon. Opetellaan uusperheenä elämistä ja Isa vanhemmuutta.

Tammikuun pakkasten paukkuessa tykkylumisesta metsästä löytynyt kuollut ’enkeli' rikkoo talviuneen vaipuneen kaupungin rauhan; seuraa ehkä Isan elämän rankin pyöritys. Pieni poika löytää nimittäin puun oksalle hirttäytyneen nuoren Vernan, yllään kaunis morsiuspuku. Tapausta pidetään itsemurhana, olihan tytön seurustelu vastikään päättynyt. Mutta parin päivän päästä löytyy viereisestä puusta toinen hirtetty tyttö, myös morsiuspuvussa, ja tapauksia aletaan tutkia henkirikoksina. Isa alkaa nähdä todentuntuisia painajaisia mustista morsiamista, itsekin kun morsian on. Niiles on suojeleva ja huolissaan, ja pelkää Isan psyyken taas romahtavan. Isan häävalmistelut eivät edisty, morsiuspukuakaan hän ei saa hankituksi. Nainen epäilee koko aviohanketta; epäilee kadottaneensa kyvyn olla onnellinen.

Savonlinnan poliisi jututtaa kuolleiden tyttöjen vanhempia ja tutkii tyttöjen taustat, some-tilit ja tekstiviestit. Avuksi saadaan myös keskusrikospoliisin profiloija, mutta juttu ei edisty, mistään ei löydy johtolankaa. Käy ilmi, että paikallisen mahtimiehen poika, ylimielinen Kristian Grönroos on seurustellut molempien tyttöjen kanssa ja vankat epäilyt kohdistuvat häneen. Mutta sitten tapahtuu vielä yksi veriteko, joka kääntää kaiken päälaelleen ja Isan mieli menee täysin sekasortoon, kun postilaatikosta löytyy jotain hyvin sairasta.

Valuin Niileksen käsistä lattialle. En saanut miestäni ymmärtämään tätä. Vapisin, yritin saada vapinan loppumaan keinuttamalla itseäni edestakaisin. Niiles yritti ottaa minusta kiinni, minä riuhdoin itseni irti, konttasin keittiön nurkkaan enkä suostunut tulemaan sieltä pois, kasvoni pidin tiukasti seinässä kiinni. Se tuntui ihanan viileältä. Viileys toi mieleeni lumisateen, lumisateen, joka putoili pehmeänä.

Malmstedt kuvaa hienolla psykologisella taidolla Isan järkytystä ja mielenliikkeitä. Sama eläytyminen toistuu kahdessa nykytason kerronnan välissä kulkevassa koskettavassa tarinassa. Toinen niistä kertoo surullisenkauniin rakkaustarinan Marinmaalta 1600-luvun lopulta. Sikäläinen kyläyhteisö oli hyvin taikauskoinen eikä uskaltanut sietää erilaisuutta. Erilaisuus tiesi hyljeksintää ja karkotusta yhteisöstä. Toista tarinaa kertoo pieni lapsi, joka rakastaa juovaa isäänsä yli kaiken. Hän rakastaa isän varvasteatteria, odottaa isän kotiintuloa ja yrittää auttaa isää monin tavoin. Perhekuvion muuttuessa lapsi muuttuu isälleen näkymättömäksi ja menee täysin rikki.

Minusta on tullut aika hyvä auttaja. Osaan laittaa ulko-oven kiinni, jos isäni ei ole pystynyt kun on tullut ulkoa, osaan laskea vettä hanasta ja viedä lasin isälleni, osaan riisua isältäni kengät ja ulkotakin. Mutta kaikkea en osaa. Enkä jaksa, koska olen aika pieni. En jaksa vetää isääni eteisen lattialta sänkyyn enkä herättää isääni syvästä unesta. Isäni on aika usein syvässä unessa. Eteisen lattialla.

Juonesta ei voi enempää spoilaamatta kertoakaan, vain sen että Malmstedt nostaa jännityksen aivan huippuunsa kirjan loppupuolella. Hienon psykologisen otteen ohella juoni on punottu taidokkaasti ja kaikki palaset loksahtavat jämptisti paikoilleen. Tarina näyttää, että vaikka luulee tuntevansa jonkun läheisen ihmisen läpikotaisin, on ehkä sittenkin väärässä. Turhautuneiden viikkojen ja umpikujien jälkeen monimutkainen rikosvyyhti ratkeaa ja Isa Karoksen kotona eletään ainakin jonkin aikaa hyvin onnellisissa ja rauhallisissa tunnelmissa. Kestäköön onni Isan ja Niileksen uusperheessä, hiljaisuus ei tule sitä tekemään.

Tuire Malmstedt - Enkelimetsä

Myllylahti 2020
Kustantajalta
______________

Kirjojen kuisketta   /   Kirjarikas elämäni

Tuire Malmstedt (s. 1974) toimii kieltenopettajana ja on aiemmin työskennellyt kääntäjänä ja teknisenä kirjoittajana. Psykologisen trillerin taidonnäyte, Isa Karos -sarjan avausosa Pimeä jää ilmestyi 2018 ja sai Vuoden esikoisdekkari -kunniakirjan. Sitä seurasi vuonna 2019 Mykkä taivas, joka samoin sai erinomaisen vastaanoton.

Tuire Malmstedt - Mykkä taivas / Isa Karos #2

Musta vesi seisoi hiljaisena, ja taivas, taivas oli mykkä.

Vuosi sitten ilmestynyt Tuire Malmstedtin Pimeä jää hurmasi minut ja koko dekkareita ja trillereitä rakastavan yleisön: se valittiin myös vuoden 2018 parhaaksi esikoisdekkariksi. 30.9. ilmestyvä Mykkä taivas on minusta vielä vahvempi ja jännittävämpi. Syksyinen Saimaa velloo uhkaavana ja pelottavana; paha vaanii ihmisiä - ja tappaa joutsenia. Uusi hurja henkirikos liippaa kovin läheltä Savonlinnan poliisikuntaa ja uuvuttaa Isa Karoksen ja Niiles Aarnikosken koko tiimin.

Isa on kuormitettu nainen; ihmetyttää, että hän ylipäätään jaksaa poliisityössään. Tyttären kohtalo ei ole selvinnyt ja miessuhteet ovat sotkussa. Isa on virallisesti eronnut miehestään Samuelista, mutta taitaa heilastella hänen sekä työparinsa Niileksen kanssa. Samaan rytäkkään jumpsahtaa myös äidin hautajaisia ja lapsuuskodin myyntiä. Isan on pakko käydä selvittämässä päätään psykiatrin vastaanotolla.

Kerron juonesta vain lähtökohdat. Nimettömän vinkkipuhelun ansiosta metsästä löytyy ihmisen pää, ei muita ruumiinosia. Pää on groteski näky: takaraivo tohjona, hampaat vedetty pois ja se on osaksi kärventynyt tulessa. Tapauksen tutkimista hidastaa se, että tiimin teknisistä tutkijoista toinen, Janne Ikonen, on kalastusmatkalla Lapissa eikä hänen kännykkäänsä saada yhteyttä. Ei myöskään Jannen kalakaveriin, eläkkeellä olevan poliisiin Heikkiin. Karmiva totuus paljastuu aivokuvien perusteella: uhri, josta siis vain pää on löydetty, on tiimin Janne. Koko Savonlinnan poliisilaitos on järkyttynyt ja shokissa.

Mykän taivaan rakenne noudattelee jo esikoisesta tuttuja linjoja. Lähimenneisyydestä, 2000-luvulta kertoo Suomeen päätyneen Syyrian pakolaisen Ayashan dramaattinen tarina ja kauemmas kovaan historiaamme kurkistetaan karjalaisen, sodan tieltä toistamiseen evakkoon joutuvan Nadeshdan silmin. Malmstedtilla on kerronnan lahja. Sen lisäksi, että hän osaa punoa kihelmöivää jännitystä tihkuvan tarinan ja pitää napakasti käsisään monet henkilöt ja sivupolut, hänen tekstinsä tekee eläviksi sekä tutun nykymiljöön että vieraammat ja kaukaisemmat tapahtumat.

Nadeshdan nuoruus rajantakaisessa Karjalassa liikutti minua kovin. Oli hienoa lukea ortodoksisista perinteistä, ruuista ja praasniekoista. Nadeshdan perhe oli palannut takaisin Salmiin, rakentanut uuden talon poltetun tilalle ja kylvänyt viljan. Elämän uusi toivo lakoontui kuitenkin pommikoneitten jylyyn juhannuksena 1944. Taas oli lähdettävä evakkoon, nuoriso Nadeshdan tavoin kävellen ja arvokasta lehmää taluttaen. Traagiset koettelemukset leimasivat naisen nuoruutta ja myöhempääkin elämää.

Ayasha kertoo rakkaasta isästään sekä ihanasta ja kauniista kotikaupungistaan Alepposta, jossa moskeijoiden kupolit satavat kivimurskana maahan. Hänen pakomatkansa Välimeren kautta Turkkiin on meille kaikille tuttu tiedotusvälineistä. Pieni serkku katoaa tyrskyihin eikä 70 000 pakolaisen leiri Turkissa parempaa tarjoa, päinvastoin: se on helvetti. Nuori Ayasha luottaa sinisilmäisesti väärään henkilöön, dramaattisin seurauksin.

Sellojen sointi vahvistui toiseen säkeistöön, tummat hahmot liikuskelivat kanavan varrella ja sytyttelivät lyhtyjä. Etäämpää sillan alta soutivat esiin veneet, jotka oli täytetty lyhdyillä. Tuskin pystyin hengittämään. Se oli kaunista. Se oli kauheaa. Soutuveneet, tummat hahmot ja lyhdyt toivat mieleeni elävän kuvan Mustasta joutsenesta mökin edustalla. Kylmät väreet hiipivät selässäni, alas jalkoihin asti. Minua heikotti, en saanut henkeä.

Mykkä taivas on hyvin visuaalinen teos. Lukija uppoaa silmittömän pahan pimeisiin näkymiin. Tuntui myös erittäin vastenmieliseltä, että joku tappaa kansallislintujamme, mytologian pyhinä pitämiä joutsenia. Visuaaliset, upeat näyt karmivat selkäpiitä ja tulevat iholle. Tuntui kuin itsekin olisin nähnyt Mustan Joutsenen kuunsillan valossa synkällä Saimaalla tai kokenut Oravin kanavan Valon juhlan uhkaavuuden. Tunnelmat olivat tiheitä ja pelottavia. Korvillani olin kuulevinani kaikuja Sibeliuksen Tuonelan joutsenesta.

Mykkä taivas oli jännärinä äärimmäisen jännittävä, otteessaan pitävä eikä se paljastanut syyllistä ennen kuin aivan lopussa. Puolivälissä tuli vinkki, mutta en osunut arveluissani oikeaan kaikessa karmivuudessaan. Erityisesti pidin siitä, että trillerijuonen ohessa Malmstedt kertoi asiantuntevasti ja eläytyvästi niin meidän karjalaisten kuin maahanmuuttajien kohtaloista. Isa Karos on kovia kokenut nainen, mutta silti jääräpäinen, uhkarohkeakin. Kun nyt yksi hänen elämäänsä varjostanut tragedia on saanut jonkinlaisen päätöksen, toivon sydämestäni, että naiselle koittavat hiukan onnellisemmat ja tervehdyttävät ajat. Mutta senhän me saamme lähivuosina nähdä, sillä sarjan kolmas osa on kuulemma hyvässä vauhdissa ja idea valmiina neljänteenkin (Länsiväylä). Täydet viisi tähteä!

Tuire Malmstedt - Mykkä taivas
Kansi J. T. Lindroos
Myllylahti 2019
Kustantajalta - kiitos
_______________

Oravissa on oikeastikin Valon juhla, tänä vuonna se on lauantaina 28.9. Sain luvan käyttää Iltakanavan kuvaa heidän nettisivultaan - kiitoksia paljon.

Kirjarakkautta ehti tämän myös jo lukea.

Tuire Malmstedt (s.1974) toimii kieltenopettajana, ja on aiemmin työskennellyt kääntäjänä ja teknisenä kirjoittajana. Psykologisen trillerin taidonnäyte, Isa Karos -sarjan avausosa Pimeä jää ilmestyi 2018 ja sai Vuoden esikoisdekkari -kunniakirjan.

Tuire Malmstedt tavattavissa Helsingin kirjamessuilla

perjantaina klo 11.30, Punavuori

Tiina Martikainen - Surmanpolku #3

Juuri ilmestynyt Surmanpolku on kolmas Hanna Vainio -dekkari. Aiemmat osat ovat Kasvot pinnan alla (2015) & Jäätyneet kasvot (2016). Lohjan Sammatissa asuva Tiina Martikainen on sijoittanut rikoksen kotikulmilleen. Minä kiinnostuin tästä dekkarista poliisikoira Riinan ansiosta, sillä ei muistu mieleen yhtään dekkaria, jossa poliisikoiran tärkeää työtä olisi kuvattu. Poliisikoiranohjaaja Hanna Vainio on Lohjan poliisin rikosylitarkastaja, joka asuu kaksin teini-ikäisen tyttärensä Miran kanssa Sammatin puolella, noin parinkymmenen kilometrin päässä Lohjan poliisilaitokselta.

Taas kerran työpäivä on venynyt, vaikka on lauantai, ja Hanna on ajelemassa iltamyöhällä Riinan kanssa kotiinsa. Kotiaan lähestyessä siniset hälytysajoneuvojen valot kertovat, että jotain on aivan kotikulmilla tapahtunut. Pian selviää, että Sammatin pururadalta on löytynyt paikallinen lämpöpumppuyrittäjä Kimmo Jalkanen puukko rinnassaan. Hanna lähtee rikospaikalle koiransa kanssa. Riina saakin heti vainun, mutta jäljet loppuvat läheiselle metsätielle. Vaikuttaa siltä, että tekijä on paennut joko autolla tai polkupyörällä.

Sammatti ja Lohja on pieniä paikkakuntia, joissa kaikki tuntevat toisensa. Miltä tuntuu epäillä näin vakavasta rikoksesta niitä, jotka näkee joka päivä arkisilla ruokaostoksilla? Ensi tuntumalta puukotetussa Kimmossa ja hänen vaimossaan Kristassa ei ole mitään outoa tai kummallista: kunniallinen yrittäjä ja sopuisa pari. Onpa Kimmo palkannut avukseen nuoren Markuksenkin, antanut tälle villihkön nuoruuden viettäneelle miehelle mahdollisuuden ankkuroitua yhteiskuntaan. Markus tekee pomonsa apuna asennuksia ja elelee vaimonsa Sannan ja pienen vauvansa kanssa lähistöllä.

Tutkimusten edetessä käy ilmi, että murhailtaa edeltävänä yönä kummassakin perheessä riideltiin rajusti, mikä tuntuu oudolta yhteensattumalta. Kimmon puhelintiedoista käy myös ilmi, että joistakin numeroista oli tullut runsaasti puheluita, kävipä yksi kimpaantunut asiakas riehumassa pihallakin. Entä mitä tarkoittavat vainajan kalenterin merkinnät palokärki, satakieli ja haukka? Lintubongaustako?

Hanna tiimeineen kuulustelee ja pitää palavereitaan. Aikamoisia käänteitäkin juttuun ilmaantuu. Päivät venyvät tutkinnan tiimellyksessä, mikä aiheuttaa pientä ristiriitaa Hannan ja tämän miesystävän Erkin välille sekä huonoa omatuntoa tyttären jäädessä vähälle huomiolle. Mutta lopulta syyllinen tietysti saadaan selville ja uhkaava kidnappaustilannekin ratkeaa parhain päin. Huojentuneella Hannalla ja tiimillään on taas enemmän aikaa normaalille elämälleen.

Surmanpolku on lempeä ja leppoisa dekkari - jos dekkarista niin voi sanoa. Toki murha tapahtuu ja uhkaavia tilanteitakin syntyy, mutta tämä sopii mielestäni hyvin myös nuoremmalle ja erityisesti eläinrakkaalle lukijalle - itse olisin lukenut Riinasta enemmänkin. Innostuin myös ottamaan selkoa poliisikoirista. Kun kirja herättää tiedonjanon, se on aina hyvä merkki.

Tiina Martikainen - Surmanpolku
Kannen valokuva Hannele Hänninen
Myllylahti 2019
***
Lukukappale kustantajalta - kiitän
_______________
Helmet-haaste: 35 (yrittäjä), 37 (pienkustantamo), 39 (ihmisen ja eläimen suhde), 49 (2019 julkaistu)

Tiina Martikaisen kotisivu

Kuva: Riikka Byckling

Suomen poliisilla on lähes 300 koiraa. Yleisimmät poliisin käyttämät koirarodut ovat saksanpaimenkoira ja belgianpaimenkoira malinois. Saksanpaimenkoira on käyttökoirarotuna monipuolinen työ-ja harrastuskoira. Rodunomaisella saksanpaimenkoiralla on työkoiralle vaadittuja ominaisuuksia mm. luontainen miellyttämisen halu, joka on helposti aktivoitavissa erilaisiin työtehtäviin. Lisätietoa: Saksanpaimenkoiraliitto / Poliisikoirista / POLAMK.

Tuire Malmstedt - Pimeä jää

Unien kuvissa pimeä jää. Kun kaikki on mennyt, pimeä jää.

Tuire Malmstedtin upea esikoistrilleri Pimeä jää vie Savon sydämeen Savonlinnaan ja piskuiseen sadan asukkaan kalastajakylään Oraviin. Ei noissa idyllisissä ja rauhallisissa maisemissa juuri henkirikoksia tapahdu, mutta nyt poliisin kujanjuoksu alkaa varhain keväällä koivujen ollessa hiirenkorvalla. Oravissa Saimaan rantavededestä löytyy katiska, johon on sullottu pieni Sofia. Koko pikkukylää kuohuttavaa tapausta alkavat selvittää Savonlinnan poliisin rikostarkastajat Isa Karos ja hänen uusi parinsa Niiles Aarnikoski. Haravoidaan, tutkitaan ja johtokankoja etsitään, mutta mitään mainittavaa ei löydy.

Isa Karokselle tämä murhatutkimus on lähes ylivoimainen henkilökohtaisen tragedian vuoksi. Avioliitossakin menee huonosti ja Isa on siirtynyt nukkumaan tyttärensä Elisabethin sänkyyn. Hienoa oli se, että Isan kokeman tragedian koko karmeus selvisi vasta lukemisen edetessä. Lukija saattoi vain ounastella, mutta työkaverit olivat herkällä kuulolla naisen jaksamisen suhteen. Niiles on hänkin jättänyt rankan jutun kotipaikkakunnalleen Kemijärvelle ja tavallaan paennut syyllisyyttään etelään, mutta etelässäkin miehellä on oma raskas ristinsä kestettävänä. Pidin siitä, että tutkijakaksikolla oli kummallakin elämässään rosoa ja draamaa, mikä toisaalta herätti heissä keskinäisiä epäilyjä siitä, voiko tuohon pariin ylipäätään luottaa.

Nykypäivän Oravin tapahtumien ohella siirrytään ajassa 1800-luvun lopun Alaskaan pienen Tlingit-heimoon kuuluvan intiaanipojan elämän kuvauksissa sekä toisaalta sodanaikaisiin ja -jälkeisiin julmiin tapahtumiin Naarajärvellä. Pidin erityisesti pienen intiaanipojan Naanlishin liikuttavista osuuksista. Kirjailija oli tavoittanut siskoaan Mayaa rakastavan ja suojelevan pienen pojan äänen ihastuttavalla tavalla.

Ensimmäisen pienen katiskatytön tapauksen tutkinta uhkaa päätyä hyllytetyksi, kunnes syksyllä ilmaantuu toinen. Ollaan siis sarjamurhaajan kanssa tekemisissä. Keskusrikospoliisin profiloijasta, loputtomista tutkimuksista, kuulusteluista tai yleisövihjeistä ei ole yhtikäs mitään apua. Tutkimukset junnaavat. Tyttöjen kaulassa roikkuneiden puukorujen kirjainarvoitusta selvitetään ja merkit KAH ja SHU tuntuvat viittaavan Tlingit-intiaanien Kah-shu-gooh-yah jumalhahmoon. 

Isan avioliitto on päätynyt tutkinnan kuluessa eroon ja hänen kotiinsa ilmaantuu outoja ja raskauttavia esineitä, ja joku hiippailee hänen talonsa ympärillä. Isan öiset painajaiset jatkuvat ja pahenevat; naisen uusi romahtaminen psykoosiin tuntuu olevan lähellä - sisäistä tutkintaakin väläytellään naisen oudon käyttäytymisen vuoksi. Lopulta monen selvitetyn mutkan kautta syyllisen jäljille vihdoin päästään,  ja syyllinen löytyy kylmäävän läheltä.

Persoonallinen  esikoistrilleri. Juoni- ja henkilökuviot ovat monimutkaiset ja lukijaa eksyttävät. Välillä iski epäilys mitenkä kirjailija pärjää kaiken tämän runsauden kanssa, mutta epäilykset olivat turhia. Juonikudelman monimutkainen ja jännittävä verkko piti loistavasti kutinsa. Pidin myös pienestä maagisesta vivahteesta ja intiaanien uskomuksista, joihin  sairastuneet psyyket lisäsivät tosin sairaita piirteitä. Kaikki se paha, kaikki se julmuus, jota pienet lapset joutuivat liian varhain kokemaan ja näkemään oli kylmäävää. Lasten psyyke meni rikki, mikä ulotti varjonsa ja käyttäytymismallinsa seuraaviin sukupolviin. 

Erityiskiitoksena haluan mainita tarkan oikoluvun: silmiin ei sattunut yhtään oikeinkirjoitusvirhettä, mikä on harvinaista. Malmstedtin kieli on kauttaaltaan sujuvaa ja selkeää - kuten kielen ammattilaiselta sopii odottaakin. Pikkukylän tunnelmat olivat aidon pelon- ja kyräilyntäyteisiä ja henkilökuvat eläviä ja todentuntuisia. Pimeä jää on Isa Karos - sarjan aloitusosa. On hienoa että jatkoa on tulossa, odotan innostuneesti! Äärimmäisen koukuttava, jännittävä ja vakuuttava esikoistrilleri - onnittelut kirjailijalle!

Tuire Malmstedt

Pimeä jää

Myllylahti 2018

*****

Lukukappale kustantajalta - lämmin kiitos

_______________

Muissa blogeissa: Kirjarikas elämäni, Kirjojen kuisketta, Luetut.net

Kuva kirjailijan Facebook-sivulta

Tuire Malmstedt (s. 1974) on esikoiskirjailija, joka toimii kieltenopettajana, ja on aiemmin työskennellyt kääntäjänä ja teknisenä kirjoittajana.

Dekkarilauantai - Lapsi uhrina:
Tuire Malmstedt & Liina Putkonen
Helsingin kirjamessuilla 

lauantaina 27.10. Klo 13.00-13.30 Punavuori