Juuri ilmestynyt Surmanpolku on kolmas Hanna Vainio -dekkari. Aiemmat osat ovat Kasvot pinnan alla (2015) & Jäätyneet kasvot (2016). Lohjan Sammatissa asuva Tiina Martikainen on sijoittanut rikoksen kotikulmilleen. Minä kiinnostuin tästä dekkarista poliisikoira Riinan ansiosta, sillä ei muistu mieleen yhtään dekkaria, jossa poliisikoiran tärkeää työtä olisi kuvattu. Poliisikoiranohjaaja Hanna Vainio on Lohjan poliisin rikosylitarkastaja, joka asuu kaksin teini-ikäisen tyttärensä Miran kanssa Sammatin puolella, noin parinkymmenen kilometrin päässä Lohjan poliisilaitokselta.
Taas kerran työpäivä on venynyt, vaikka on lauantai, ja Hanna on ajelemassa iltamyöhällä Riinan kanssa kotiinsa. Kotiaan lähestyessä siniset hälytysajoneuvojen valot kertovat, että jotain on aivan kotikulmilla tapahtunut. Pian selviää, että Sammatin pururadalta on löytynyt paikallinen lämpöpumppuyrittäjä Kimmo Jalkanen puukko rinnassaan. Hanna lähtee rikospaikalle koiransa kanssa. Riina saakin heti vainun, mutta jäljet loppuvat läheiselle metsätielle. Vaikuttaa siltä, että tekijä on paennut joko autolla tai polkupyörällä.
Sammatti ja Lohja on pieniä paikkakuntia, joissa kaikki tuntevat toisensa. Miltä tuntuu epäillä näin vakavasta rikoksesta niitä, jotka näkee joka päivä arkisilla ruokaostoksilla? Ensi tuntumalta puukotetussa Kimmossa ja hänen vaimossaan Kristassa ei ole mitään outoa tai kummallista: kunniallinen yrittäjä ja sopuisa pari. Onpa Kimmo palkannut avukseen nuoren Markuksenkin, antanut tälle villihkön nuoruuden viettäneelle miehelle mahdollisuuden ankkuroitua yhteiskuntaan. Markus tekee pomonsa apuna asennuksia ja elelee vaimonsa Sannan ja pienen vauvansa kanssa lähistöllä.
Tutkimusten edetessä käy ilmi, että murhailtaa edeltävänä yönä kummassakin perheessä riideltiin rajusti, mikä tuntuu oudolta yhteensattumalta. Kimmon puhelintiedoista käy myös ilmi, että joistakin numeroista oli tullut runsaasti puheluita, kävipä yksi kimpaantunut asiakas riehumassa pihallakin. Entä mitä tarkoittavat vainajan kalenterin merkinnät palokärki, satakieli ja haukka? Lintubongaustako?
Hanna tiimeineen kuulustelee ja pitää palavereitaan. Aikamoisia käänteitäkin juttuun ilmaantuu. Päivät venyvät tutkinnan tiimellyksessä, mikä aiheuttaa pientä ristiriitaa Hannan ja tämän miesystävän Erkin välille sekä huonoa omatuntoa tyttären jäädessä vähälle huomiolle. Mutta lopulta syyllinen tietysti saadaan selville ja uhkaava kidnappaustilannekin ratkeaa parhain päin. Huojentuneella Hannalla ja tiimillään on taas enemmän aikaa normaalille elämälleen.
Surmanpolku on lempeä ja leppoisa dekkari - jos dekkarista niin voi sanoa. Toki murha tapahtuu ja uhkaavia tilanteitakin syntyy, mutta tämä sopii mielestäni hyvin myös nuoremmalle ja erityisesti eläinrakkaalle lukijalle - itse olisin lukenut Riinasta enemmänkin. Innostuin myös ottamaan selkoa poliisikoirista. Kun kirja herättää tiedonjanon, se on aina hyvä merkki.
Taas kerran työpäivä on venynyt, vaikka on lauantai, ja Hanna on ajelemassa iltamyöhällä Riinan kanssa kotiinsa. Kotiaan lähestyessä siniset hälytysajoneuvojen valot kertovat, että jotain on aivan kotikulmilla tapahtunut. Pian selviää, että Sammatin pururadalta on löytynyt paikallinen lämpöpumppuyrittäjä Kimmo Jalkanen puukko rinnassaan. Hanna lähtee rikospaikalle koiransa kanssa. Riina saakin heti vainun, mutta jäljet loppuvat läheiselle metsätielle. Vaikuttaa siltä, että tekijä on paennut joko autolla tai polkupyörällä.
Sammatti ja Lohja on pieniä paikkakuntia, joissa kaikki tuntevat toisensa. Miltä tuntuu epäillä näin vakavasta rikoksesta niitä, jotka näkee joka päivä arkisilla ruokaostoksilla? Ensi tuntumalta puukotetussa Kimmossa ja hänen vaimossaan Kristassa ei ole mitään outoa tai kummallista: kunniallinen yrittäjä ja sopuisa pari. Onpa Kimmo palkannut avukseen nuoren Markuksenkin, antanut tälle villihkön nuoruuden viettäneelle miehelle mahdollisuuden ankkuroitua yhteiskuntaan. Markus tekee pomonsa apuna asennuksia ja elelee vaimonsa Sannan ja pienen vauvansa kanssa lähistöllä.
Tutkimusten edetessä käy ilmi, että murhailtaa edeltävänä yönä kummassakin perheessä riideltiin rajusti, mikä tuntuu oudolta yhteensattumalta. Kimmon puhelintiedoista käy myös ilmi, että joistakin numeroista oli tullut runsaasti puheluita, kävipä yksi kimpaantunut asiakas riehumassa pihallakin. Entä mitä tarkoittavat vainajan kalenterin merkinnät palokärki, satakieli ja haukka? Lintubongaustako?
Hanna tiimeineen kuulustelee ja pitää palavereitaan. Aikamoisia käänteitäkin juttuun ilmaantuu. Päivät venyvät tutkinnan tiimellyksessä, mikä aiheuttaa pientä ristiriitaa Hannan ja tämän miesystävän Erkin välille sekä huonoa omatuntoa tyttären jäädessä vähälle huomiolle. Mutta lopulta syyllinen tietysti saadaan selville ja uhkaava kidnappaustilannekin ratkeaa parhain päin. Huojentuneella Hannalla ja tiimillään on taas enemmän aikaa normaalille elämälleen.
Surmanpolku on lempeä ja leppoisa dekkari - jos dekkarista niin voi sanoa. Toki murha tapahtuu ja uhkaavia tilanteitakin syntyy, mutta tämä sopii mielestäni hyvin myös nuoremmalle ja erityisesti eläinrakkaalle lukijalle - itse olisin lukenut Riinasta enemmänkin. Innostuin myös ottamaan selkoa poliisikoirista. Kun kirja herättää tiedonjanon, se on aina hyvä merkki.
Tiina Martikainen - SurmanpolkuKannen valokuva Hannele Hänninen
Myllylahti 2019
***
Lukukappale kustantajalta - kiitän
_______________
Helmet-haaste: 35 (yrittäjä), 37 (pienkustantamo), 39 (ihmisen ja eläimen suhde), 49 (2019 julkaistu)
Tiina Martikaisen kotisivu
Kuva: Riikka Byckling
Suomen poliisilla on lähes 300 koiraa. Yleisimmät poliisin käyttämät koirarodut ovat saksanpaimenkoira ja belgianpaimenkoira malinois. Saksanpaimenkoira on käyttökoirarotuna monipuolinen työ-ja harrastuskoira. Rodunomaisella saksanpaimenkoiralla on työkoiralle vaadittuja ominaisuuksia mm. luontainen miellyttämisen halu, joka on helposti aktivoitavissa erilaisiin työtehtäviin. Lisätietoa: Saksanpaimenkoiraliitto / Poliisikoirista / POLAMK.
Sait ylipuhuttua minut lukemaan tämän dekkarin heti, kun sen meidän kirjastosta saa. Myyntipuheeksi riitti mainintasi dekkarin sopivuudesta eläinrakkaalle. Muuten hamstraan dekkareita pokkareina matkalukemisiksi.
VastaaPoistaDekkarit ovatkin hyvää matkalukemista. Surmanpolku sopii illallakin luettavaksi, ei aiheuta painajaisia!
Poista