Harry Salmenniemellä on työn alla neliosainen novellikokoelmasarja, jonka ensimmäinen osa Uraanilamppu ilmestyi vuonna 2017; nyt ollaan toisen osan äärellä. Kuuntelin Yle Areenasta kirjailijan haastattelun, mikä avasikin tätä projektia hiukan. Hän sanoi työstäneensä ja työstävänsä suurta novellimäärää rinnakkain, valinta kuhunkin kokoelman osaan tapahtuu sitten myöhemmin. Novellit ovat usean vuoden ajalta.
Salmenniemi vie lukijan väliin sameaan, mutta sirisee kivasti. Kokoelmassa on 16 novellia, joista osa tuntuu vakavalla mielellä - ja aivan mielettömän hienosti! - kirjoitetuilta esseiltä, osa taas edustaa pilke silmäkulmassa kirjoitettua ja överiksi vietyä kakkapilluparodiaa; mahtuupa joukkoon hiukan rakkauden tuntojakin - pehmeissä Crème fraîche -pilvissä pyörivä rakastunut pari. Voi kysyä, ylittyykö joku hyvän maun raja esim. Suomen presidenteistä vouhkatessa, mutta eihän Salmenniemi valehtele. Osansa höykytyksestä saa ensimmäisenä valtiomies J. V. Snellman, jonka tehottomien toimenpiteiden vuoksi 150 000 ihmistä eli 10 % maan väestöstä kuoli nälkään 1800-luvun lopun suurina nälkävuosina. Suitsutusta saa vain nykyinen tasavallan presidentti Niinistö, johon koko kansa luottaa. Kivaa.
Omia suosikkejani olivat kaksi mielenterveyspotilaista kertovaa novellia. Itsekin mieleltään häiriintyneen ihmisvihaajapsykiatrin potilaskertomukset olivat hulvattomia ja todentuntuisia - kunnes. Psykiatri ei häpeillyt yhtään lisätä potilaskertomuksiin omia henkilökohtaisia antipatioitaan kutakin potilasta kohtaan. Leikkauksia tekevän päättäjän paineista kertova Päätöksiä & näitten samaisten päättäjien kapeutunutta elämää surkutteleva Reservatio mentalis olivat myös mieleeni.
Novellit roimivat suomalaista yhteiskuntaa loputtoman globalisaation paineissa. Ihmisten jakaantuminen yhä räikeämmin eliittiin ja kelkasta pudonneisiin tuottaa ahdistusta, unettomuutta, neurooseja ja masennusta. Muistan pari vuotta sitten ihastuneeni Uraanilampussa erityisesti Salmenniemen itsensä oloiseen ahdistuneeseen kirjailijaan, joka tapasi kustannustoimittajansa. Samaisen hahmon hillitön ahdistus ja kyynisyys punkevat nytkin novellista Ihminen on onnellinen eläin.
Salmenniemi on loistava novellisti, mutta omat tunnelmat tätä kokoelmaa lukiessa olivat kaksijakoiset: suosikkinovellit hurmasivat täysin, mutta huumorintajuni ei riittänyt innostumaan kakkapilluosastosta. Niminovelli Delfiinimeditaatio kertoo noista upeista ja älykkäistä ihmisen mieltä niin kovasti kiehtovista nisäkkäistä. Jos novellikokoelman luettuaan tuntee tarvetta rauhoittumiseen, voi kuunnella vaikka oheisesta linkistä delfiinien hypnoottista laulua ja katsella niiden sulavia liikkeitä sinisessä valtameressä.
Harry Salmenniemi - Delfiinimeditaatio ja muita novelleja
Graafinen suunnittelu Markus Pyörälä
Siltala 2019
***
Kirjastosta
_______________
Helmet-haaste: 40 (käsittelee mielenterveysongelmia)
Kuulostaa mielenkiintoiselta. Kirjoitat, että "Novellit roimivat suomalaista yhteiskuntaa loputtoman globalisaation paineissa" ja että ehkäpä myös kirjailijan oma ahdistuneisuus ja kyynisyys punkevat, ainakin joissain teksteissä, tässä teoksessa myös esiin.
VastaaPoistaEhkä se onkin niin, että kirjailijat yleensäkin ja tahtomattaankin tulevat teksteissään myös itse ilmi. Niinhän taidemaalareillakin on punaiset ja mustat kautensa. Maailma näyttäytyy näkijälleen sellaisena, miten sen itse kokee.
Toivottavasti tämä kirja jo odottaa minua kirjaston uutuushyllyssä, ja jos ei vielä, niin heti minä sen sieltä huomaan, kun se sinne ilmestyy, sillä nyt olen Harry Salmenniemen nimen täällä sinun postauksessasi nähnyt ja muistikuvan siitä saanut. Kiitos taas kerran uutukaiskirjan esittelystä, Riitta.
Pitkän pitkä Päättäjä, vai oliko se monikossa oli upeaa tekstiä suomalaisesta yhteiskunnasta; kaikki sanat ja sanonnat kuin jonkun talouselämän ammattilaisen suusta. Mainio oli myös Haastattelu, joka perustuu Cheekistä jossain lehdessä ilmestyneeseen juttuun. Salmenniemi on HYVÄ, mutta minä olin tiukkapipoisella (=huumorintajuttomalla) tuulella lukiessani. Lue Uraanilamppu myös!
Poista