Liisa Rauhakoski - Sitä menee Hollantiin ja alkaa puhua hollantia

Keskieurooppalaistunut Liisa Rauhakoski muutti Saksaan vuonna -96 ja sieltä saksalaisen avomiehensä Jonaksen kanssa Hollannin Vaalsiin 2001. Sitä menee Hollantiin ja alkaa puhua hollantia kertoo Liisan kuudesta ensimmäisestä vuodesta uudessa kotimaassa. Bonnin jälkeen pikkuruinen Vaals on bönde tai lande, jossa lehmät laiduntavat ja lanta haisee. Mielenkiintoisen lisän tuo rajaseutu: Vaals sijaitsee Hollannin kaakkoiskulman omituisessa pullistumassa, jossa muutamalla askeleella voi piipahtaa niin Belgian kuin Saksankin puolella. Ensihoitajat voivat tulla mistä kolmesta maasta tahansa!

Mitenhän tätä kirjaa luonnehtisi? Liisan eläväinen persoona ryöppyää ja kirjan sivuilla teksti hyppelehtii asiasta toiseen ja kolmanteen. Kirjassa on kyllä otsikoidut luvut, mutta niistä jokainen sisältää vaikka mitä. Ei voi tietää etukäteen, mihin Liisan ajatus pompsahtaa. Selkeää rakennetta ei ole,  ainakaan asioiden tai teemojen suhteen, kaaos ja kaoottisuus ovat Liisalle ominaista. Saman luvun yhdessä kappaleessa hän ruotii Saksan ja Hollannin eroja työttömän työnhakijan näkökulmasta, seuraavassa analysoi popmusiikkia lempikappaleidensa valossa ja kolmannessa vaikka hollantia ja Limburgin kaameaa murretta. Lukiessa tuli mieleen Harry Salmenniemen novelli fantastisesta salaatista, jonka ainesluettelo on loputon.

Mitä kirjasta sain? Tutustuin päättäväiseen ja eloisaan naiseen, joka luotaa alituisesti sisimpiä tuntojaan, kärsii migreenistä ja yrittää löytää työelämässä vihreää oksaa. Vain pätkätöitä on tarjolla ja toimeentulo sitä myöten epävarmaa, mutta ei Liisa maanrakoon masennu. Itse tunnen Hollantia vain yhden Amsterdamin visiitin verran, eli enpä juuri ollenkaan, joten Liisan vertailut Hollannin, Saksan ja Suomen välillä olivat herkullisia ja hauskoja. En tiennytkään, että sikäläisten vitsien pääosaa näyttelee useimmiten belgialainen. Jos joku törppöilee liikenteessä, se on tietysti belgialainen!

Belgiassa ei ennen ollut autokouluja ja sen näkee. Aina jos joku jarruttelee kesken kaiken tai tukkii vasemman kaistan, se ei ole hollantilainen, saksalainen eikä ranskalainen, vaan belgialainen.

Osaan passiivisesti jonkun verran saksaa, mutta Liisan esimerkit hollanninkielisistä etunimistä ja etenkin Limburgin murteesta saivat pudistelemaan kiivaasti päätä. Kuka ulkomaalainen voi ylipäätään oppia tuota kaamean vaikealta kuulostavaa ja näyttävää kieltä, jossa kuninkaalliset häät ovat koninklijk huweljik.

Nyt on menty niin pitkälle, että alan ajatella Limburgin murteella. Näin talon rauniot keskellä peltoa ja ihmettelin sitä, että häh, talo tuossa kohdassa. Päästäni tuli spontaanisti lause: 'Däär stjond enge huuske' eli 'Tuossa seisoi talo'. Ei tullut saksaksi 'Da stand ein Haus' eikä hollanniksi 'Daar stond een huis.’

’Heb je dat gedaan?' (Oletko tehnyt sen?) on ’Höbse dat jedoan?’ Melkein kaikkiin sanoihin voi laittaa umlautin välittämättä siitä, ettei hollannissa tunneta umlautia. Daar = däär. Over = över. Överheen. Dääröver. Vöör. Ja silloinhan se on oikeastaan ruotsia: över, där, för.

Liisa näkee paljon eroavaisuuksia Suomen ja Hollannin välillä. Yleensä Suomen eduksi: meillä kaupat ovat yömyöhään auki ja joukkoliikenteessä on käytössä matkakortti, tosin tämä tilanne oli 2000-luvun alkuvuosina. Vuokra-asuntojen varustelutasossa on huimat erot. Hollannissa vuokralainen vuokraa likimain pelkät seinät, sisustaa keittiönsä itse ja hankkii eteiseenkin vaatekomerot. Kokkaus tapahtuu pääasiassa kaasulla ja talot ovat huonokuntoisia eivätkä vuokranantajat panosta niiden ylläpitoon. Ison Bonnin jälkeen Vaalsilla on etunsa luontoa rakastavalle naiselle. Laaksot ja maisemat ovat huikean kauniita, linnut laulaa ja kukat kukkii. Kotona on populaatio persoonallisia seeprapeippoja, joiden sielunelämään lukija saa myös tutustua. 

Avomies Jonas on paljolti taustalla, joskin yhdessä käydään lähiseutujen nähtävyyksiä katsomassa ja Suomessa lomilla. Suhdetta varjostaa se, että miehen vanhemmat eivät voi sietää Liisaa, ja tunne on molemminpuolinen. Tässä ensimmäisessä omaelämäkerrallisessa teoksessaan Liisa ei paljon suhteesta puhu, mutta vakoiluoperaationi ansiosta tiedän, että avoliitto päättyy jossain vaiheessa eroon.

Kun totuin Liisan ryöpsähtelevään, vuolaaseen ja kaoottiseen ajatusvirtaan, viihdyin kyllä kirjan parissa. Hauska ja terävä huumori sekä paikallisolojen kuvaus olivat minulle kirjan parasta antia. Popmusiikki ei itselleni ole kovin läheinen asia, mutta opin uutta mm. Liisan pitämistä saamelaisartisteista ja suomenruotsalaisesta etnosta. Muutaman loppupuolen luvun olisi voinut jättää kokonaan pois tai ainakin stilisoida / lyhentää niitä reippaalla kädellä. Kiitän kirjailijaa sivistävästä ja hauskasta keskieurooppalaisuuden oppitunnista!

Liisa Rauhakoski - Sitä menee Hollantiin ja alkaa puhua hollantia
BOD 2020
Kustantajalta
_______________

Hollannissa asuva Liisa Rauhakoski (s. 1974) on koulutukseltaan filosofian maisteri. Hän on kasvanut Hyvinkäällä ja opiskellut Helsingissä. Rauhakoski kirjoittaa omaelämäkerrallisia romaaneja, joiden aiheet ja tyyli elävät elämänvaiheiden mukaan. Ulkomailla oleskelun aspektit ja huumori ovat vahvasti läsnä. Työn alla on muutama käsikirjoitus, niin lapsuuden muistojen paketti kuin avioeroa puiva romaanikin suoraan tunnemyrskyn silmästä kuvattuna. Kirjailijan nettisivu