Kuin kuumaa vettä valuisi selkää pitkin. Miten pääsin tänne veneen perätuhdolle asti? Konttaamalla kai, mutta en sitä muista. Istun ja pidän kaksin käsin kiinni istuinlaudasta, etten kaatuisi. Polvea vihloo. On vaikea hengittää. Aurinko sattuu silmiin, mutta jos suljen ne, näen Sallin ojentuneen kouran vaatimassa talon lämmitykseen rahaa, jota minulla ei ole. Yritän katsoa varjopaikkoihin: vettä, vastarantaa ja rinteen takana nousevia uusien talojen kattoja. Ajatukset harhailevat. Sinä nouset mieleeni Niilo, vaikka en tahtoisi.
Uudessa romaanissaan Pimeät kuut Tommi Kinnunen eläytyy ansiokkaasti opettajatar Elna Suorajärven nahkoihin. Sodan jälkeen opettajista on kova pula, koska paljon miesopettajia kaatui sodassa tai menetti järkensä. Kuusikymppinen Elna saa lukuvuodeksi 1947-48 paikan syrjäiseltä Niemen koululta, läheltä Neuvostoliiton rajaa. Tietä ei perille ole, vaan koululle on matkattava venekyydllä.
Romaani alkaa hurjalla kohtauksella, jossa siskopuoli Salli heittää Elnan ulos yhteisestä talosta kirkonkylällä. Elna on fyysisesti hyvin huonossa kunnossa, sillä hän sairastaa oirekuvaltaan aaltoilevaa sairautta, joka vie lihasvoimat. Perillä ns. koulu on saksalaisilta jäänyt homehtunut parakki keskellä metsää: yksi luokkahuone plus pienempi hatara huone opettajalle.
Kun koulun pitäisi alkaa, mitkään koulutarvikkeet eivät ole saapuneet, eivät kirjat, kynät eikä vihkot. Koululautakunnan herrat ovat uutta opettajatarta kohtaan nyreitä, sillä he haluaisivat vaikeana pidetystä naisesta eroon. Sisukas Elna tarttuu kuitenkin toimeen ja tekee kolmenkymmenen vuoden kokemuksellaan tuntisuunnitelmia olemattomin varustein. Hänen kuntonsa on niin huono, että hänen on vietävä hetekansa luokkahuoneeseen ja opetettava makuultaan. Koululautakunnan paikalle pyytämä koulutarkastaja ei kuitenkaan löydä Elnan toiminnasta moitittavaa, koululautakunta sen sijaan saa paljonkin nuhteita.
Kinnunen piirtää todentuntuisen ajankuvan sodanjälkeisestä köyhästä Suomesta, naisopettajien olemattomasta arvostuksesta ja maan olemattomasta sosiaaliturvasta. Elnan elämäntarina keriytyy vähitellen auki tarinan edetessä. Kirjailija luo Elnasta opettajan kutsumukseensa vihkiytyneen ja peräänantamattoman naisen, joka puree hammasta ja menee eteensä paiskattujen harmaiden kivien läpi. Etukäteen Elna kavahti Niemen koulun syrjäisyyttä ja tulevan talven yksinäisyyttä, mutta lukuvuoden edetessä hän tottuu ja rauhoittuu. Pitkinä talvi-iltoina nainen miettii mennyttä elämäänsä: arvostettuja opettajanvirkojaan isoissa kouluissa lännempänä, äitiä, kiivasta Sallia, Niiloa. Oman osansa elämän ja sodan tragedioista hänkin on saanut.
Nykylukija voi samastua eläkeikää lähestyvän Elnan epätoivoiseen tilanteeseen: vaikea sairaus, ei kotia, ei säästöjä. Hän yrittää päästä eläkkeelle nojaten kolmenkymmenen vuoden työuraansa, mutta turhaan. Hän yrittää järjestää itselleen uuden viran tulevaksi lukuvuodeksi, mutta turhaan. Tulevaisuus tuntuu umpikujalta. Kevään tullen aaltoileva sairaus on kuitenkin paremmassa vaiheessa ja Elna saa järjestettyä oppilailleen hienon kevätjuhlan. Hän on tyytyväinen työhönsä ja löytänyt sisimmästään uutta puhtia ja sekä henkisiä että fyysisiä voimavaroja.
Romaanin tapahtumat rajataan Niemen koululle ja kerronta keskittyy Elnan elämän ja ajatusten sekä päivittäisen koulutoiminnan kuvaukseen. Jostain luin, että Elnan hahmo perustuu löyhästi kirjailijan omaan isotätiin. Kinnunen on kirjoittanut syväluotaavan naiskuvan ja vakuuttavan aikalaiskuvauksen sodanjälkeisen opettajantyön haasteista ja naisopettajien asemasta.
Ei kertonut katuvansa blogissa.
Tommi Kinnunen - Pimeät kuut
Kansi Martti Ruokonen
Wsoy 2022
Äänikirjan lukija Krista Putkonen-Örn
____________________
Wsoy 2022
Äänikirjan lukija Krista Putkonen-Örn
____________________
Kiintoisa aihe, jonka vuoksi tätä voisi ainakin vilkaista.
VastaaPoistaHieno kuvaus kouluelämästä syrjäisellä seudulla heti sotien jälkeen Aino.
PoistaElnan elämä tuo mieleeni vanhemmmat opettajat Kuhmossa. Itse aloitin opettajan työni siellä 1976 yli tuhannen oppilaan yläasteella. Kuulin aivan erilaisista kouluista, kun tapasin maalaiskouluissa työskenteleviä ja usein myös koulurakennuksessa asuvia vanhoja opettajapariskuntia. He olivat tulleet nuorina pioneerihenkisesti etelän isoista kaupungeista, kantaneet kapsäkkinsä pitkospuita pitkin ja asettuneet taloksi. Paitsi lasten opettamista nämä opettajat järjestivät myös aikuisille kaikenlaista kultuuritoimintaa, kuoroa, näytelmäryhmää jne ja myös keskustassa, koska tietkin oli saatu rakennetuksi ja autot hankituksi. Asuinympäristö oli ihanteellinen, koulurakennukset kuin pieniä kartanoita usein kauniin järven rannalla, isot puutarhat ja pihat. Opettajat olivat itse tehneet hyötypuutarhan ja usein opettivat uusien kasvien viljelyä kyläläisille - kansankynttilöitä sanan positivisessa sävyssä ilmaistuna.
VastaaPoistaMinun naimaton tätini toimi tuommoisen maalaiskoulun opettajana ja aloitti ilmeisesti sotien aikana. Täti kertoi että he olivat lasten kanssa keränneet viljanrippeitä pelloilta, joista saivat sitten leivottua pullaa. Täti myös asui koulurakennuksen yläkerrassa, mummon kanssa, evakkoja kun olivat. Koulu oli todella kaunis puurakennus, kauniilla mäellä, ympärillä puutarha. Myöhemmin kunta rakennutti erillisen saunarakennuksen. Täti toimi aktiivisesti eri yhdistyksissä, taiteen ja kulttuurin parissa. Alakerrassa asui johtajaopettaja vaimoineen. Häntä piti jnkv pokkuroida. Yksinäisen naisopettajan ei ollut helppoa.
PoistaPienenä minusta oli ihana vierailla tädin ja mummon luona. Kun koulutoimintaa ei ollut, kuljeskelin tutkimassa tädin luokkaa ja täti innosti minua piirtämään. Ilmeisesti en itse vielä ollut koulussa, sillä muistan yhden ihanan kevätjuhlan. Oli perhosia ja kaikkea.
Oi näitä muistoja!
Neljäntien risteys kun Kinnuselta aikoinaan ilmestyi, niin paikallinen historianopettaja selosti sitten paikallisessa Koillissanomat lehdessä, kuka kukin on ollut oikeassa elämässä Kinnusen suvussa ja muut henkilöt. Eli sen jutun mukaan ei pohjautunut löysästi Neljäntien risteys sukuun vaan oli ottanut paljon suvustaan tapahtumia. Apteekkarikin oli Kuusamosta kirjassa ja kätilö ja ties ketä.
VastaaPoistaMinä en ole Neljäntien risteystä lukenut. Tästä isotätiasiasta tiedän vain sen, mitä jostain lukaisin. Hyvä kirja tämä oli, vaikka miljöö oli hyvin rajattu.
PoistaPidän tästä kirjasta valtavasti, ja sitä lukiessani kävin välillä etsimässä kirjablogeja, joissa sitä käsitellään, päästäkseni jakamaan tätä ihanaa lukukokemusta. Kun sitten löysin tämän, siinä spoilataan koko tarina, eli paljastetaan mikä on kirjan lopputilanne. Onko tämä jokin yleinen käytäntö teillä bloggaajilla? Onko niin, että blogien ei ole tarkoituskaan toimia suosittelittelijoina, vaan niitä kuuluu lukea vasta kun on itse lukenut koko kirjan? Nyt täytyy sanoa, että oli ikävä kokemus päätyä tänne, loppuratkaisun kokemisen ilo meni.
VastaaPoistaKiitos kommentistasi. Olen pahoillani, että pilasin ilosi. Toki kirjassa tapahtuu paljon, jota en referoinut ollenkaan. Poistin toiseksi viimeisen lauseen. Nyt ei kai paljastuksia ole liikaa.
Poista