Leena Parkkinen - Neiti Steinin keittäjätär

Minun tehtäväni on olla nero. Alice hoitaa kaiken muun. 

- Gertrude Stein

Leena Parkkisen uunituore romaani Neiti Steinin keittäjätär vie 1900-luvun alun Paraisille ja 1930-luvun Pariisiin. Parkkinen kertoo kontrastisesti kahdesta naisesta, joiden sosiaaliset lähtökohdat ovat hyvin erilaiset, mutta jotka kumpikin päätyvät palvelemaan Gertrude Steinia. Kyllä, Alice B. Toklas oli Steinille monta - rakastettu, emännöitsijä, kokki, puhtaaksikirjoittaja, kustannustoimittaja ja kustantaja, mutta palkaton palvelija myös, sillä kaikki omaisuus oli Steinin nimissä, mikä oli ongelma Steinin kuoltua. Alice löysi Steinissa elämänsä rakkauden ja intohimon, mutta myös uhrautuvan tarkoituksen. 

Mutta ehkä tärkeintä Gertrudessa on, että hän lahjoitti minulle tarkoituksen. Roolin, jota palvella elämässä. Gertrude tarvitsee minua. Hänen kirjoittamisensa tarvitsee minua. Minä en ole ehkä nero, mutta minunkaltaiseni voivat mahdollistaa nerouden.

Pari on asunut vuokralla Rue de Fleurus'n hurmaavassa talossa jo kolmekymmentä vuotta, mutta keittäjättäret tulevat ja menevät, ja taas on pestattava uusi. Alice vastaa suomalaisen Margitin lehti-ilmoitukseen ja pestaa tämän Steinin keittäjättäreksi. Alicea kiehtoo Margitin arvoitus. Miten ja miksi ranskaa paremmin kuin hän puhuva, paljon lukeva ja sivistyneen oloinen suomalaisnainen on päätynyt Ranskaan? Neron vaimona Alice on yksinäinen ja jää parisuhteessaan taustalle. Steinin ja Alicen vuorokausirytmit ovat aivan erilaiset eikä 1000 sivua vuodessa (pääasiassa öisin) kirjoittavaa Steinia voi häiritä. Margit ja Alice lähentyvät ja juttelevat, suunnittelevat suurenmoisia päivällisiä Pariisin avantgarden kermalle ja kokkaavat yhdessä. He ovat kaksi eri-ikäistä maahanmuuttajaa - toinen juutalainen, toinenkin ei-arjalainen - 30-luvun Pariisissa, jonka ilmapiiriä alkaa kiristää Euroopassa nouseva fasismi.

Alice B. Toklas kertoo osuuksissaan nuoruudestaan varakkaan juutalaisperheen tyttärenä San Franciscossa. Äidin kuolema oli keskeyttänyt hänen pianonsoiton opiskelunsa, ja tyttö palasi kotiin ja hoiti vuosikausia isänsä ja pikkuveljensä  Clarencen taloutta. Köyhän Margitin menneisyyttä Paraisilla valottaa tohtori Martinlaaksolle osoitetuissa pitkissä kirjeissä Gröndahlin kartanon iäkäs puutarhuri Ulriikka. Margitin osuuksissa tulee korostetusti esiin köyhän luokan ja säätyläisten syvä juopa. Espanjantaudin jälkimaingeissa vuonna 1919 Margit ja sisarensa Astrid saapuvat piioiksi kartanoon. Ulriikan kirjeet ovat pitkiä ja runsaasti kartanon elämää kuvailevia, mutta mysteeri säilyy aivan romaanin lopulle. Vasta silloin selviää, mikä oli Margitin Suomesta pois ajanut tragedia. Mainittakoon, että Steinilla oli oikeastikin Margit-niminen suomalainen keittäjätär, sillä Alice mainitsee hänet monesti keittokirjassaan. Paitsi nimi, kaikki muu Margitiin liittyvä on Parkkisen mielikuvitusta.

Margitin osuuden runsaus ja jännärimäisyys hieman hämmensivät minua ja lähtökohtaisesti olinkin kiinnostuneempi kuulemaan Alicen ja Steinin suhteesta ja heidän elämästään Pariisissa. Romaani on fiktiota, mutta Parkkinen sanoo lukeneensa massiiviset määrät parista kertovaa kirjallisuutta ja että lopullisen inspiraation toi Alice B. Toklasin keittokirja (1954, suom. 2004). Stein piti itseään nerona, mutta ei ollut saanut julkaistua juuri mitään ja elettiin kädestä suuhun. Ironista oli, että vasta Steinin Alicen äänellä kirjoittamat Alice B. Toklasin muistelmat (1933, suom. 1980) osoittautui huimaksi menestykseksi, toi paljon rahaa ja poiki heille tuottoisan luennointikiertueen Yhdysvaltoihin. Alice rakastaa ja uhrautuu, mutta tuumii romaanissa kuitenkin näin:

Hän kirjoitti muotokuvia kaikista ystävistämme. Ja lopulta hän kirjoitti kirjan minusta. Hän otti sen mikä oli minussa yksityisintä ja kipeintä, minun äidinikäväni, ja teki siitä kokonaisia kappaleita Adaan. Hän kertoi miten me nauroimme ja teimme sanapelejä puutarhassa. Hän kirjoitti minun lapsuudestani niin kuin se olisi ollut hänen omansa.

//

Kaikki yhteiset ystävämme sanoivat, että minun pitäisi olla imarreltu. Että minä olin Gertruden muusa. Hän halusi kirjoittaa minusta, koska välitti minusta niin paljon. Ja että se oli kirja. Kirjojen vuoksi sai tehdä mitä hyvänsä. Taide oikeutti kaiken. Mutta mitä vanhemmaksi minä tulen, sitä enemmän minä ajattelen, että taide ei oikeuta kaikkea. Se ei oikeuta sitä, että käyttäytyy huonosti. Taide ei ole kaikki.

Steinin ja Alicen elämästä oli tavattoman mielenkiintoista lukea ja romaani sai taas kerran miettimään rakkauden olemusta ja rakkauden nimissä uhrautumista. Romaani on myös keittotaidon ja kulinarismin ylistystä. Alice oli jo San Franciscon aikoinaan ollut taitava kokki ja jalosti taitojaan Pariisin vuosinaan.

Stein suhtautui yllättävän huolettomasti Hitlerin ja natsismin nousuun eikä uskonut sodan mahdollisuuteen. Suureksi järkytyksekseen hän ei kuitenkaan saanut uusittua Rue de Fleurus'n vuorasopimusta juutalaisuutensa vuoksi, mutta ei silti noudattanut monen kehoitusta paeta Yhdysvaltoihin. Stein kuoli sodan jälkeen, vuonna 1946, Alice 89-vuotiaana vasta vuonna 1967. Onhan heidän rakkaustarinansa huikea, aikana jolloin homous oli salattua, vaiettua ja rikos. Parkkinen sanoo Ylen Areenan haastattelussa haluavansa tuoda romaaneissaan esiin myös homoseksuaalista rakkautta, sillä se oli 1900-luvun alkuvuosikymmenilläkin luultua yleisempää.

Bloggaukseni Parkkisen kirjoista:

Sinun jälkeesi, Max

Säädyllinen ainesosa

Leena Parkkinen - Neiti Steinin keittäjätär

Kansi Jussi Karjalainen
Otava 2022
____________________

Leena Parkkinen (s. 1979) on palkittu kirjailija, jonka historiaa ja monisyisiä ihmissuhteita upeasti käsittelevät romaanit ovat keränneet ylistystä niin lukijoilta kuin kriitikoilta. Parkkinen on julkaissut sekä aikuisten romaaneja että lastenkirjoja. Hänen kirjojaan on julkaistu 12 maassa.