25. maaliskuuta 2021

Lyhyesti: Sydänmuuri, Piti vielä sanoa & Luostarien hiljaisuus


Sanna Puutonen - Sydänmuuri **** Otava 2021
Kansi Jussi Karjalainen
Äänikirjan lukija Johanna Kokko

Sanna Puutosen (s. 1989) esikoisteos Sydänmuuri on mielikuvituksellinen lyhytproosakokoelma, jonka teksteissä arkkitehtuuri ja sen termit näyttelevät suurta osaa. Tämä oli hulvaton ja riehakas arkkitehtuuria tuntevan kirjoittajan ilotulittelu! Pidin kovasti, joskin maallikkoa oudot termit jonkun verran rasittivat. Tunnistin teksteistä mm. Aino S:n (Puiden synty) ja Tapio R:n (Kuolemattomat), joiden elämästä Puutonen kertoo aivan omalla tavallaan. Kaikkein hulvattomin oli ehkä teksti Aukion lait, jossa erään aukion laidoilla matit, timot, annat ja liisat kenties kohtasivat ja asettuivat omiin asemiinsa - mikä pitelemätön mielikuvitus! Avaruuden prinssin pilleritalo riemastutti myös. Se oli kuin Matti Suurosen Futuro, jota voi ihailla WeeGeen pihalla.

Keskimääräinen matti kykenee vaivatta muodostamaan käsityksen aukiosta, jonka levein mitta on enintään sata metriä. Kun matti kulkee tällaisen aukion poikki, sijaitsevat kiveyksellä loikkivat timot siitä keskimäärin noin kahdenkymmenenviiden metrin päässä. Tältä etäisyydeltä matti voi nähdä ovatko timot kiireisiä, väsyneitä, ahdistuneita, hyväntuulisia, kyllästyneitä, odottavaisia vai täysin omissa ajatuksissaan. Jos käy niin että matin ja timon välillä on kolme metriä, ne tervehtivät toisiaan ja aloittavat keskustelun.
...


Jukka Behm, Katariina Hakaniemi - Piti vielä sanoa *** Docendo 2021
Äänikirjan lukijat Leena Nuora, Ilkka Villi

Mies ja nainen ovat tuttuja opiskeluvuosilta, olipa heillä jonkun verran sutinaakin tuolloin. Nyt 20 vuotta myöhemmin nainen on terapeutti, eronnut lapsettomasta liitosta ja uudessa pitkäaikaisessa parisuhteessa. Kirjailijamies eli pitkään kahden naisen loukussa, mutta jätti lopulta vaimonsa ja lapsensa. Ex vaimo kuoli syöpään puoli vuotta sitten, poika on jo omillaan, mutta aikuistuva tytär kaipaa isän tukea. Uusi nainen ei ymmärrä miehen omistautumista tyttärelle eikä mies voi avautua tälle syyllisyydentunteistaan.

Rauha, Sakari, rauha. Olet sekaisin. Yhtä sekaisin kuin kirjeenvaihtomme alussa. Luulin jo, että olit päässyt jonkinlaiseen balanssiin entisten ja nykyisten naistesi kanssa.

Asetelma on kutkuttava: jättäjä ja jätetty, mies ja nainen. Kirjeenvaihto on aluksi korrektia ja pinnallista, mutta muuttuu ajan myötä teräväksi ja yhä syvällisemmäksi. Kumpikin paljastaa hyvin raadollisia puolia itsestään ja kirjeenvaihtoa kuunnellessa voi miettiä omia parisuhteitaan ja erojaan. Mies on ollut naisten perään koko ikänsä. Minua huvitti se, miten hämmästynyt mies oli siitä, ettei uusi naisystävä hihkunut ilosta hänen tarjotessaan tälle kuolleen ex vaimonsa vaatteita!
...
 

Alicia Giménez Bartlett - El silencio de los claustros *** Planeta audio 2021
Äänikirjan lukija Rosa Guillén

Romaani olisi suomennettuna Luostarien hiljaisuus. Olen kuunnellut nyt monta Petra Delicado -dekkaria, koska pidän työparista Petra & Fermín. Joku osa on jäänyt välistä, sillä yllätyksekseni tässä molemmat ovat solmineet avioliiton. Fermínin vaimo Beatrice pitää hyvää huolta miehestään: yrittää saada tätä syömään terveellisemmin ja pukeutumaan nuorekkaammin. Petran uusperhe on paljon esillä kirjassa. Arkkitehti Marcoksella on neljä lasta kahdesta aiemmasta liitostaan. Vanhin Federico opiskelee ulkomailla, mutta 12-vuotiaat kaksospojat Theo ja Hugo sekä 6-vuotias Marina asuvat osin myös Petran ja Marcoksen luona. Lapset ovat erittäin kiinnostuneita äitipuolensa poliisintyöstä ja perhe-elämän kuvaus on pirteää ja riemastuttavaa. 

Tutkittava rikos on monimutkainen ja visainen: naisluostarissa pyhää muumiota tutkiva munkki kalautetaan kuoliaaksi ja myöhemmin myös koditon Eulalia, joka näki kahden miehen lastaavan ao. muumion kuorma-autoon. Vaikuttaa, että murhaaja on joku uskonnollinen fanaatikko, joka kenties kostaa vuoden 1909 Semana Trágican tapauksia (ks. Wikipedia). Tuolloin, ja myös sisällissodan aikana, useita luostareita poltettiin maan tasalle. Petralla on työtä ympäri vuorokauden, uusperheen elämä kärsii ja Petra on aikasten suivaantunut katoliseen Espanjaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Thank you for your comment ♥ All comments containing an advertising link shall be removed.

Kommentoimalla HYVÄKSYT, että Google kerää sinusta määrättyjä tietoja. Mitä ne ovat, löytyy sivulta Yksityisyydensuoja ja Googlen sivulta.