10. elokuuta 2016

Liebster Award -palkinto


Kiitokset Takkutukalle, kun muistit minua tällä palkinnolla! Yritänpä vastailla kysymyksiisi.

NÄITÄ TAKKUTUKKA KYSELI


1. Näet kiinnostavan kirjan; astutko ohi vai avaatko?
Avaan, luen laidasta laitaan. Otan kirjavinkit blogeista ja kustantajien esittelyistä. Varaan kirjat lähikirjastooni, poikkean hakemassa ja sitten vaan lukemaan. Toimii hurjan hyvin eikä vie paljon aikaa. Vain se ärsyttää, että suosittuja joutuu jonottamaan viikkoja ja kuukausia.


2. Kirjaostoksilla: homma hanskassa vai lipsuuko creditille?
Homma pysyy loistavasti hanskassa. Olen pannut itseni kirjaostokieltoon, mikä pätee pääsääntöisesti. Tänä vuonna olen ostanut vain Latinaa puutarhureille, joskin Patti Smithin M Train - Elämäni tiekartta oli niin kaunis, että omakseni teki mieli.


3. Onko nykymaailmassa kasvualustaa klassikkojen synnylle?
Mikä ettei! Olisi ankeaa ajatella, ettei nykyään olisi yhtään kirjailijaa klassikkokyvyillä. Kirjamarkkinat ovat myös hyvin kansainväliset: kirjat leviävät nopeasti ympäri maailmaa eri kulttuureihin ja eri tyyppisten lukijoiden saataville. En kylläkään osaa pohtia kenestä nykykirjailijasta tai mistä nykykirjasta tulee mahdollisesti klassikko...

4. Oman kirjahyllysi aarre?
Tämä on vaikea kysymys. Minulla ei ole suuria tunnesiteitä kirjoihin eikä minulla ole hinkua omistaa lempikirjaani. Vastaan nyt Kjell Westön Missä kuljimme kerran. Hyllystä se löytyy suomeksi ja ruotsiksi - ja olen ne myös lukenut. Kirjaston kirjana luin vielä espanjaksi - ehkä tämä on aarteen merkki!


5. Jos kirjoitat kirjan, sen teema/aihe olisi?
Joskus olen jopa melko vakavissani aikonut kirjoittaa kirjan. Aihe olisi ollut omaelämäkerrallinen ja kertonut sarkastisesti ensimmäisestä epäonnistuneesta avioliitostani. Teksti olisi ollut kovaa luettavaa pojilleni, joten hyllytin aikeeni. Jotain puutarhakirjaakin olen ajatellut, mutta niitä on jo pilvin pimein. Tyydyn siis lukijan osaan!

6. Oletko puhuja vai kirjoittaja / rimpahuttelija vai tekstaaja/wappaaja?
Kyllä minä kirjoittaja olen, se on helpompaa kuin puhuminen. Olen monimuotoisen työurani aikana vääntänyt mainostekstejä ja esitteitä. 


7. Oma syysherkkusi: keräten, poimien vai torilta ja marketeista?
Kantarellit - torilta tai marketista. Aivan lähellä ei ole hyviä sienimaastoja.


8. Mistä ammennat voimaa?
Ulkoilusta ja luonnosta. Kesäisin olen intohimoinen puutarhani hoitaja, siellä hurahtaa useampi tunti tuosta vaan - kunnes kroppa sanoo stop. Syksyisin ja talvisin pyrin kävelemään joka päivä. Pakko - muuten jäykistyy ja sammaloituu.


9. Kuinka nollaat nuppisi?
Katsomalla elokuvia. Nupin tilanteesta riippuen draamaa tai komediaa. Nauramme puolison kanssa elokuvia katsoessa, ja ai että nauru tekee hyvää!


10. Mikä on näkemyksesi kirjastojen tulevaisuudesta?
Kyllä menee Suomenmaa huonoksi jos kirjastoverkostoa säästösyistä liikaa typistetään. Helkkari, jotain ihmisten pitää saada maksamillaan veroilla!


11. Mietteesi lukutaidon kehityksestä/uuslukutaidottomuudesta
Minulla ei ole kontakteja laajemmalti nuorisoon. Omat lastenlapseni lukevat, mikä on hieno juttu. Jääräpäisesti olen antanut heille aina lahjaksi kirjoja, vaikka varmaan jotain vempaimia olisivat enemmän arvostaneet.

Annan palkinnon seuraaville blogeille - toistoa voi olla, muttei hämmennytä... En tutkinut onko näillä blogeilla alle 200 lukijaa vai alle. Saanko anteeksi?
1. Marjatta / Marjatan kirjaelämyksiä ja ajatuksia
2. Ulla / Ullan luetut kirjat
3. Kaisa Reetta
4. Katriina / Unelmien aika kirjablogi
5. Elegia / Kartanon kruunaamaton lukija - Jaa nyt minulla on taas porttikielto Kartanolle! Yritän myöhemmin...

Kysymykseni palkinnon saajille
Alitan hiukan aitaa - käytän sekä omia että Main ja Takkutukan kysymyksiä:
1. Mistä maasta löytyy lempikirjailijasi? Mainitse 1-5 kirjailijaa, mutta tietysti eri maista. 
2. Mainitse edellisen kysymyksen kirjailijan/kirjailijoiden kirja, josta olet postannut ja linkki olisi myös kiva.
3. Kuinka monta kirjaa on kotikirjastossasi - suunnilleen?
4. Kirjahyllysi aarre?
5. Mitä harrastat lukemisen ja bloggaamisen lisäksi?
6. Luetko yhtä kirjaa kerrallaan vai montaa samanaikaisesti?
7. Missä ja mihin aikaan vuorokaudesta luet pääsääntöisesti?
8. Jos kirjoittaisit kirjan, mikä olisi sen aihe?
9. Syksyn hyvät ja huonot puolet?
10. Hullaannutko joulusta?  
11. Kuinka nollaat nuppisi?

Haasteen säännöt:
1. Kiitä palkinnon antajaa ja linkkaa hänen bloginsa postaukseesi.
2. Laita palkinto (ylläoleva kuva) esille blogiisi.
3. Vastaa palkinnon antajan esittämään 11 kysymykseen.
4. Nimeä 5-11 blogia, jotka mielestäsi ansaitsevat palkinnon ja joilla on alle 200 lukijaa.
5. Laadi 11 kysymystä, joihin palkitsemasi bloggaajat puolestaan vastaavat.
6. Lisää palkinnon säännöt postaukseen.
7. Ilmoita palkitsemillesi bloggaajille palkinnosta ja linkkaa oma postauksesi heille, jotta he tietävät mistä on kyse

17 kommenttia:

  1. Kiitos Riitta! Olen minä kerran vastannut tähän, mutta eri kysymyksiin. Vastaan mielelläni, kun ehdin, voi mennä vähän aikaa.

    Minulla on tuo Patti Smith odottamassa. Se pääsee matkalukemiseksi syyskuun alussa.

    Elokuvien katsominen on hyvää rentoutusta. Enköhän taas tänä iltana saunan päälle katso jotain ellen sittn innostu bloggaamaan rästiin jääneistä kirjoista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ulla suositteli katsomaan Patti Smithistä kertovan dokumentin Dream of life myös. Oli hieno & erikoinen, kirjastosta löytyi.

      Mukavaa sauna- ja elokuvailtaa Marjatta!

      Poista
    2. Mäkin olen katsonut tuon Dream of Lifen ja todellakin on tunnelmallinen ja erikoinen dokkari, katsomisen arvoinen. :)

      Poista
    3. Aikamoinen nainen! Kiitos kommentista Henni.

      Poista
  2. Mukavia ja kiintoisia mietteitä sanoiksi puit! Taitaa meitä olla koko joukko tylysti asettanut itsensä kirjaostokieltoon tahi kuten Rita A totesi takaperoistoimintoon asian suhteen.
    "Missä kuljimme kerran" on hieno teos ja nyt kiinnostaa mielipiteesi tästä ilman muuta aarteesn nimityksen ansaitsevasta, jotta poikkesivatko/erosivatko erikieliset lukukokemukset toisistaaan ja jos niin kuinka?
    Kirjastoverkoston säilyttämisen puolesta liputan vahvasti samasta syystä ja monelle se mahdollistaa lukemisen ja tukee harrastusta plus toimii eräänlaisena olohuoneena tässä individualismin riemuvoittoa tavoittelevassa maailmassa...
    Ja juu: lapsenlapsille kirjoja; mitäs me jääräpäät:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Halusin lukea tämän Westön ruotsiksi, kun sanotaan, että hän kirjoittaa tuon ajan aitoa suomenruotsia. Valitettavasti en osaa ruotsia niin hyvin, että olisin pystynyt erottamaan nämä nyanssit. Espanjaksi löysin kirjan kirjastosta sattumalta ja luin kieliharjoituksen takia. Kaikilla kielillä Missä kuljimme kerran on ollut mahtava lukuelämys. Olen asunut vuosia Helsingissä, siksikin kirja kiinnostaa. Ehkä muutaman vuoden kuluttua taas sen luen :)

      Suomen kirjastolaitos on loistava ja varaussysteemi meillä Vantaalla ilmainen. Mahtava asia. Kaikilla ei ole varaa (tai halua) ostaa itselleen kirjoja. Ja sitten on meitä jotka haluavat vähentää. Mieheni ei suostu luopumaan yhdestäkään koinsyömästä kirjastaan :) Sanoo että hänen elämäntyönsä menisi hukkaan... Siedän niitä muutoin, mutta muutoissa ovat rassanneet aika lailla!

      En muista tarkkaan missä iässä pojantyttäreni luki monta Potteria englanniksi :) Superia minusta. Jääräpäisyys kannattaa!

      Poista
    2. Takkutukalle vielä... Tuon Westön on kääntänyt espanjaksi Caterine Pascual Söderbaum, löytyy googlaamalla - Por donde una vez caminamos. Espanjaksikin tunnelma ja lumo olivat samat. Jos löydät, suositan lukemaan.

      Poista
  3. Helmet-systeemi on loistava, kaikille ilmainen ja sitten tuo kinkkinen oma tilanne, kun ei hyllyihin mahdu ainuttakaan uutta teosta, vain lahjaksi antaen voi ostaa, ilo sekin. Sympatiani miehellesi, minullakin on vielä lukioaikaiset kieliopit vahvasti alleviivattuina tallessa...

    Kiitos tuosta Westön espanjosnimestä, tarkoitus on aloittaa laiskamadon häätö ja aktivoitua kielen virittelyn suhteen, joten nimi tuli pantua muistiin ja tuonnempana kokeilemaan, josko taito riittää:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama täällä. Olen lukenut nyt enimmäkseen suomeksi, espanjaksi pitää kohta ottaa joku - en halua unohtaa hankittua taitoa.

      Poista
  4. Oi, kiitos palkinnosta ja haastamsesta - otan ilolla sen vastaan! :)) Mutta ihme juttu, kun blogini portit eivät taaskaan aukea sinulle :O En ole kuullut, että muilla olisi ollut ongelmia. Tosi outo juttu, höh.

    Oli kiva lukea sinun vastauksiasi. Niiden myötä aina vähän tutustuu henkilöön blogin takana. Itse olen tänä kesänä hullaantunut Suomen kirjastopalveluista, joten todella toivon että palvelut säilytetään eikä liikoja leikellä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Portit avautuivat kiltisti äsken iPadilla :)) Haasteet ovat kivoja juurikin tuosta syystä, etenkin minulle uutena kirjabloggarina. Tutustuminen ottaa aikansa.

      Tosi kiva kuulla että kotimaan kirjastot ovat olleet mieleesi!



      Poista
  5. Kiitos haasteesta! Vastaukset löytyvät nyt blogistani.

    VastaaPoista
  6. Lämmin kiitos haasteesta, Riitta! <3 Vastaan tähän mahdollisimman nopsaan <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Kareta. Nyt en tunnista sinua, mutta ei se mitään. Kiva kun olet löytänyt blogiini.

      Poista
  7. Olipa kivat vastaukset.
    Minulla on muuten tuo Kivipäiväkirja kesäpaikan yöpöydällä (tuoli) ja on ollut siinä koko kesän. Ei mitään kiirusta, koska se on oma kirja, jonka ostin kirjaston poistolaarista eurolla.
    Just luin, että valtio alkaa maksamaan enemmän kirjastomaksuja kirjailijoille, mikä minusta kuulostaa hyvältä.
    Minun lähikirjastoni on yhdistetty monitoimitila, jossa on kaikenlaisia juttuja ja kirjastonhoitaja on puoli päivää viikossa. Lainaus/palautusautomaatilla hoituu ne tärkeimmät jutut. Annoin palautetta, että maksut voisi maksaa itse päätteeltä, mutta ei se vielä toimi. Nostivat vain 9 eurosta 15 euroon. Lisäksi sain palautuslaatikon ulkopuolelle, kun pyysin sitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kivipäiväkirjat oli minusta todella hieno, muihin Shieldsin kirjoihin en samalla lailla innostunut. Ehkä luin ne liian perä perään.
      Kirjailijat ovat (kirjasto)palkkionsakin ansainneet! Kovin harva tienaa huikeita summia. Palautuslaatikko ulkona on hieno juttu... Kirjastoille 💕

      Poista

Kiva kun kävit & kiitos kommentista!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...