31. elokuuta 2016

Emma Cline - Tytöt


The Girls - Tytöt ilmestyi englanniksi vasta tänä vuonna suuren kohun saattelemana ja on saapunut suomennettuna supernopeasti suomalaisten lukijoitten hyppysiin. Nuoren 27-vuotiaan Emma Clinen esikoisromaani vei hänet raketin lailla tähteyteen, sillä käännösoikeudet on myyty jo yli 30 maahan ja elokuvakin on suunnitteilla.

Siirrymme kuumaan ja kuohuvaan Kalifornian kesään 1969. Kesään joka jäi historiaan Neil Amstrongin kuukävelyn ja Woodstockin kesänä. Hippiaate oli vielä voimissaan ja Vietnamin sota vammautti edelleen amerikkalaispoikia. Tuo kesä jäi mieleen niinikään Charles Mansonin kultin raaoista rituaalimurhista. Ymmärrän hyvin, että kirjan teema kiinnostaa Yhdysvalloissa, onhan Mansonin tapauksesta kirjoitettu paljon ja hän on ollut nimellään esikuvana joillekin populaariartisteille. 

Keski-ikäistynyt Evie Boyd muistelee kesän 69 järisyttäviä tapahtumia ja on hyvillään siitä, että häntä ei kultin tekemiin murhiin yhdistetä. Toisaalta hän on tästä pettynyt,  koska 'jokainen haluaa tulla nähdyksi'. Siis mitä ihmettä? Evien elämä on juossut ohi, yhtään hyvää ja kestävää ihmissuhdetta ei ole ollut. Koko elämää on sävyttänyt miesviha.

Hyvän perheen tyttö Evie oli tuolloin arka ja yksinäinen 14-vuotias, joka oli aina käyttäytynyt odotusten mukaan. Vanhemmat erosivat, äiti hyppäsi yhtenään vaihtoehtoryhmissä, etsi itseään ja uutta miestä. Teiniangsti hyökkäsi ja oma tylsä elämä kyllästytti Evietä. Kadulla maleksiessaan hän näkee tumman Suzannen ja tämä vetää häntä puoleensa kuin hunaja. Evie karkaa kotoaan Suzannen kulttiin, jota johtaa karismaattinen, puolijumalana pidetty Russell.

Kultin elämä ranchilla oli elävästi kuvattu. Saasta ja rappio tulivat liki. Likaiset hoitamattomat lapset. Ja huumeet. Minä en vain näe mitään ihannoitavaa huumeiden käytössä. Piste. Ei ihme että huumekoukussa olevat, oman tahtonsa kadottaneet tytöt suostuivat hyväksikäytetyiksi ja aivopestäviksi, gurunsa hulluja ideoita toteuttaviksi kostonenkeleiksi.

Tytöt oli hyvin kirjoitettu, mutta tarinassa oli jotain syvästi vastenmielistä. Minun oli vaikea ymmärtää sitä, että Evie uhrasi kaiken Suzannen takia. Eihän hän ollut mitenkään marginalisoitunut entuudestaan... Myös tämä ajatus tökki pahasti: 'minä tiesin, että jo tyttönä eläminen tässä maailmassa vammauttaa kyvyn uskoa itseensä.' Se mitä luulen tämän mieleni myllerryksen viestivän, on se että Evie ei mielestäni ollut uskottava hahmo. Ei teininä eikä keski-ikäisenä.

En osaa luetella mistä kaikista tekijöistä antipatiani johtui. Ehkä syynä olivat fiktion perustana olleet kuvottavat faktat? Ehkä minua ärsytti näitten tyttöjen tahdottomuus ja nopea ajautuminen kulttinsa pauloihin. Ei, en minä elä missään kuplassa. Tiedän, että Uskontojen uhrien tuki -yhdistys on tarpeellinen tämänpäivän Suomessakin.

Vastenmielinen tarina. Hyvin kirjoitettu, joskin jotkut kielikuvat helisivät tyhjää. Verbittömät lauseet haittasivat lukemista, etenkin alussa. Ajatuksia herättävä kirja, joka sai muistelemaan vuotta 69. Esikoiskirjaksi oiva avaus - Cline on hyvin nuori ja ehtii paljon.

Bloggauksia Lumiomena ja Kaisa Reetta

Emma Cline
The Girls 2016
Tytöt
Suomentanut Kaijamari Sivill
Otava 2016
★★✩
Arvostelukappale - Kiitokseni kustantajalle

5 kommenttia:

  1. Great review, Riitta! Have a wonderful day!

    VastaaPoista
  2. Mielenkiintoinen kirjoitus, kiitos! Itse olen vähän kiikunkaakun sen suhteen viitsinkö tätä kirjaa lukea. Aihe periaatteessa kiinnostaa, mutta jokin tökkii ja tämä arviosi vahvisti intuitiotani. Ehkä luen tämän joskus, mutta en ihan lähitulevaisuudessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Clinella on paljonkin ansioita kirjoittajana, myönnän auliisti. Teksti oli paikoin hyvinkin mukaansatempaavaa. Mutta joku tässä ontui, lähinnä juonen ja henkilöiden kehittelyssä. Silvia Avallonen Teräksessäkin nuoret tytöt tekivät myös päättömiä asioita, siinä kirjassa oli kuitenkin 'sitä jotain' - pidin. Tästä se puuttui.

      Poista
  3. En ihmettele ollenkaan kirjan suosiota. Kyllähän tämä olisi myynyt, vaikka Mansonista ei olisi puhuttu mitään.
    Tämän vuoden Runeberg-palkinto meni Unissasaarnaajalle, jossa on myös lahko.
    Inhottaviahan ne ovat nuo kultit ja lahkot ja johtajat, jotka saavat jäsenet tekemään mitä vain.
    Huikea kirja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lukutilaanteessa pelaavat aina omat elämänkokemukset. Huumenuoria ei onneksi lähipiirissäni ole, mutta olen seurannut yhden nuoren rimpuilemista eroon manipuloivasta uskonlahkosta. Tarina harasi siis kovasti vastaan, Cline kirjoittaa hyvin.

      Poista

Kiva kun kävit & kiitos kommentista!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...