18. elokuuta 2016

Care Santos - Suklaan maku


Care Santos on vuonna 1970 syntynyt barcelonalainen kirjailija. Hän on julkaissut useita romaaneja, joista Suklaan maku on ensimmäinen suomennettu. Pääsemme kurkistamaan kolmen eri vuosisadan Barcelonaan ja suklaanvalmistuksen historiaan. Intohimo ja rakkaus, mutta myös yhteiskunnan säännöt ja normit pyörittävät sekä naisia että miehiä vuosisadasta toiseen. Tällä aikamatkalla meitä ohjaa antiikkinen Sèvresin valkoposliininen kaakaokannu, joka kuiskii tarinoita naisista, joille se kerran kuului.

Sara, Max ja Oriol - intohimoa, rakkautta ja ystävyyttä  - 1900-luku
Kolmikko tutustuu toisiinsa hyvin nuorina suklaanvalmistuskurssilla. Kiltti ja uskollinen Max rakastuu intohimoisesti Saraan, tämä puolestaan pahaan poikaan, Orioliin, tämä taas himoitsee kiihkeästi Saraa. Sara on itsenäinen ja menestyvä konditoriaansa pyörittävä liikenainen. Hän kunnioittaa ja arvostaa suklaanvalmistuksessa perinteitä. Kokeileva ja uutta luova Oriol on levittänyt menestyneen suklaabisneksensä koko maailmaan Japania myöten.

Minulla oli vaikeuksia päätellä olivatko jotkut tämän kolmiodraaman kohtauksista vakavissaan vai parodioiden kirjoitettuja. Jos olivat parodiaa - kerrassaan loistavaa, jos ei, voi taivas! Otetaanpa näyte:

Oriol sulki oven, painoi Saran sitä vasten ja suuteli tuskallisen kiihkeästi. Mies oli niin paljon pitempi että joutui kumartumaan vaikka Saralla oli korkokengät. Kuin jokin hyönteinen joka valmistautuu syömään uhrinsa. Sara potkaisi kengät jalastaan, pudotti laukun lattialle ja huokaisi syvään. Kuten aina kohdatessaan Oriolin, hän tunsi kaivanneensa tätä hirvittävästi, ja siksi hän halusi tehdä kaikkensa tyydyttääkseen tuon kaipauksen mahdollisimman nopeasti. Irrottamatta huuliaan rakastajansa huulista hän antoi leninkinsä valahtaa lattialle. Hänellä oli tangat, jotka hän oli ostanut pari päivää aiemmin Oriolia ajatellen, ja olkaimettomat rintaliivit, jotka jättivät hänen edelleen viettelevät olkapäänsä paljaiksi. Oriol kävi kimppuun raivokkaasti kuin peto tai vampyyri. Olkapäät, kaula, leuka ja taas huulet. Sara Roviran tuhannesti kaivatut huulet. Sara kiersi kädet hänen kaulaansa kuin olisi halunnut kuristaa, painoi peukalot aina yhtä houkuttelevalle aataminomenalle, jota ympäröi kalpea, yhtä aikaa karhea ja sileä iho, joka toi mieleen jonkin matelijan mahan.

Càndida ja Aurora - eri maailmoista & oopperaa Liceussa - 1800-luku
Càndida syntyy rikkaan miehen tyttärenä, Aurora äpäränä samassa talossa äidin kuollessa synnytykseen. Tytöt kasvavat yhdessä ja Aurorasta tulee Càndidan palvelija ja uskottu. Tässä tarinassa oopperat ja Barcelonan oopperatalo Liceu lumoavat Rigoletollaan, Wagnereillaan, säihkeellä, kullalla ja sametilla. Càndida nai nuoren innovoivan suklaatehtailijan, mutta karkaa sitten italialaisen tenorin matkaan. Mikä shokki ja skandaali seurapiireissä! Aurora menee minne käsketään, itseään 30 vuotta vanhemman tohtorin palvelukseen, joka on hyvä ja lempeä isäntä, ja kosii palvelijatartaan 19 vuoden jälkeen.

Tämä tarina vetosi minuun paremmin liikuttavine piirteineen ja Liceun säihkeineen - olenhan itsekin siellä pariin otteeseen istunut. Runsaassa sadassa vuodessa olemme - ainakin länsimaissa - onneksi jättäneet taaksemme ajan, jolloin aviorikos ja avioero pöyristyttivät ja tuhosivat kaikkien läheisten elämän.

Koleraepidemiaa, kiltojen puristusta & prostituutiota - 1700-luku
Madame Adélaïden lähettämä valtuuskunta joutuu Barcelonassa monimutkaisiin seikkailuihin. Suklaamestari Fernandesin suklaantekokonetta himoitsevat sekä englantilaiset että ranskalaiset. Fernandesin vaimo Marianne yrittää pitää puoliaan suklaakauppiaitten kiltaa vastaan, mutta naisena kädet ovat sidotut.

Etkö sinä käsitä? Olet nainen. Naiset eivät voi olla minkään alan mestareita. Sinä et voi omistaa konetta. Tarvitset miehen.

Suklaan maun matkassa kurkistamme rakkauden hulluuteen ja naisen asemaan eri vuosisadoilla. Sensuelli suklaa ja huumaavasti tuoksuva kaakao sulostuttavat aromeineen matkaamme. Barcelona lumoaa, oopperan sävelet soivat. Kirjan ulkoasu on tavattoman kaunis houkutellen romantiikannälkäistä lukijaa. Valitettavasti itse en kuulunut kohderyhmään, mutta mielenkiintoista oli toki tietää, että Madame de Pompadourilla oli sievät sormensa pelissä Sèvresiä perustettaessa.

Kirjasta ovat bloganneet mm. Takkutukka ja Mai

Care Santos
Desig de xocolata 2014
Suklaan maku
Suomentanut Anu Partanen
Schildts & Söderströms 2016
★★
Arvostelukappale - Kiitokseni S&S!

10 kommenttia:

  1. Voi hurja, minkä hervottoman naurunpyrskähdyksen aiheutit näppärästi poimitulla sitaatillasi; Oriol & Sarahan kilpailevat tuossa täpöillä espanjalais-katalonialaisittain fifty-shades sarjassa:) Pannaan parodian piikkiin, mutta makeista nauruista suurkiitos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nauru tekee hyvää :DDD Myönnän että sitaatti oli aika paha, mutta luin sitä silmät ymmyrkäisinä... Barcelonaan tekisi mieli...

      Poista
  2. Oi että! Tämä kirja odottaa hyllyssä ja vielä enemmän nyt alkoi kiinnostaa, monestakin syystä. Eikä vähiten tuon yhden lainauksesi takia :D Tämän hetki tulee varmasti ihan pian, kiitos innostuksesta Riitta! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivon että pidät Krista! Paljon hyvää tässä on, vaikka ei ollut omaa genreäni.

      Poista
  3. Jahas, mitenkähän minun käy tämän kirjan kanssa... suklainen soppa odottaa lukupinossa ja varausjono hönkii kohta niskaan. Pitänee alkaa makustelemaan, luenko vai annanko seuraavalle. Kaunis kansi ja espanjalaisuus vetosivat minuun, kun tein tästä kirjastovarauksen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikki luettu ei voi kolahtaa täysillä. Tässä oli paljon kivaa ja mielenkiintoista: Barcelonaa, oopperaa, historiaa, suklaata... Kuitenkin tarinat olivat minusta turhan pitkiä ja höystetty liian monilla yksityiskohdilla - melkein 400 sivua... Talvella aion lukea vielä jonkun Santokselta, kirjastosta löytyy espanjaksi... Voi olla että joku muu hänen teoksistaan kolahtaa!

      Poista
  4. That is a beautiful book cover :)

    I wish you a pleasant weekend!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. It is beautiful indeed. Thank you for visiting - have a great weekend.

      Poista
  5. Minä luin kirjan naisnäkökulmasta ja tuo kohtaus oli ihan yksittäisiä juttuja, mutta siinähän kohtasivat chili ja laventeli, tosin laventeli ei oikein sopinut Saralle sen verran itsepäinen nainen hänestä löytyi.
    Kaakao ja naiseus, naisen mahdollisuudet elää miesten kanssa eri vuosisatoina ja suklaan maku suussa.
    Minä tykkäsin kirjasta <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Chili ja laventeli <3 Naisnäkökulmaa minäkin tästä löysin... Espanjalaiset taitavat juoda yleensä kaakaota churrojensa (munkkitanko) kanssa... Minä en juo kaakaota, suklaa-addikti kyllä olen muuten :)
      Kiitos kommentista Mai ja mukavaa viikonloppua!

      Poista

Kiva kun kävit & kiitos kommentista!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...