Heidi Köngäs - Luvattu

Miten voi kaikki tunto pudota jalkavarteen, polven sivuun, 

kun sinun jalkasi osuu minuun iltasella kesken ruuan. (...) 

Oliko se vahinko, siirrätkö sen sivuun? Minä en tee mitään, en liikahdakaan. 

En vedä jalkaani pois, annan sen olla niillä sijoillaan, syön.

Luvatussa siirrymme 1800-luvulle talollisten, torppareitten ja mäkitupalaisten aikaan. Nuori orpo Maija on piikana isossa talossa ja kihlattu renki Antille. Isäntä on luvannut kihlaparille torpparinpaikan ja sulho on lähtenyt kauas ratatöihin hirsirahoja tienaamaan. Taloon pestataan rengiksi Joel, naitu komea mies, johon Maija-rukan rakkaus ja intohimo syttyy.

Maija tuntee syyllisyyttä tunteistaan, käy kirkossa ja rukoilee Jumalaa päästämään hänet pahasta. Mutta mikään ei auta, ei edes sulhasen paluu. Antti sairastuu vakavasti ja Maija haluaa perua häät, vaikka heidät on jo kolmesti kuulutettu. Maija muuttuu syrjityksi ja hyljeksityksi henkipatoksi, joka jätetään tylysti kyläyhteisön ulkopuolelle, kaikki ovet suljetaan eikä hänelle edes puhuta.

Luvattu on lumoava ja vangitseva kirja, sivumääriään suurempi. Köngäs kuvaa tarkasti ja riipaisevasti nuoren piikatytön sisäistä taistelua oikeana pidetyn ja vääräksi katsotun välillä. Tuon ajan yhteiskunnan armottomuus iskee päin näköä. Jos et ollut syntynyt talon tyttäreksi, olit muitten armoilla. Raadoit aamusta iltaan lähes ruokapalkalla, huuhdoit ranteet verillä avannossa lakanoita, teit mitä käskettiin, niskuroida ei voinut.

Aloitimme Hilman kanssa jo aamuneljältä, sillä syysteurastus jatkuu jo kolmatta päivää ja meidän on ehdittävä tehdä veri-, liha-, ja ryynimakkaroita. Olen aivan lääsyinen ja kuitti, ei auta, on vaan jaksettava.

Olen oudon kirjoissa jo muutenkin ja yhä minua vieroksutaan, vaikka Elma on onneksi alkanut puhua. Onneksi, sillä mieli kyntää syvää marraskuuta, vaikka puut ovat yhä kultaa ja kuparia.

Maatalon töiden vuotuinen kierto tulee hyvin esille kuin myös torppareiden kurja asema. Taksvärkkiä tekemään perunannostoon tai elonkorjuuseen joutuvat juuri synnyttäneet naiset ja pienet lapset. Isäntä ei anna armoa, kiintiöt on täytettävä.

Lähde

Kirkolla on suuri valta ihmisiin. Kirkkoon kuljetaan kymmeniä kilometrejä jalkaisin tai soudetaan kirkkoveneillä. Halusin liittää tähän kuvan kirkkoveneestä, koska Köngäs sai ne mielessäni järvellä toisiaan vastaan kilpaillen lipumaan. Löysin vain melko epäskarpin kuvan, mutta lisäksi mielenkiintoista tarinaa kirkkoveneistä täällä.

Luin tämän 188-sivuisen kirjan parilla istumalla. Köngäs lumosi minut taas tavoittaen käsittämättömän hienosti nuoren Maijan tuntemukset ja kyläyhteisön ahtauden ja ennakkoluulot. Maija ei kuitenkaan lannistunut onnettomista kokemuksistaan ja syrjityksi joutumisestaan. Hän vahvistui niistä ja lähti päättäväisesti elämälleen uutta sijaa etsimään.

Päivä on harmaa, taivas savunvärinen, vaikka juuri nyt aurinko vähän yrittää pilven rakosesta. (...) Tänään on marraskuun seitsemäs päivä, pitkän kylmän ensimmäinen päivä. Ojan pientareella kukkii joku hajamielinen pietaryrtti, tuuli nostelee irtonaisia lehtiä. Näen vain paljaat puut molemmin puolin tietä, jota pitkin minä kuljen.

Köngästä ei voi kuin ihailla - mikä taito, kieli ja eläytymisen kyky.

Luvattua on luettu mm. täällä: ps.rakastan kirjoja, Marjatta,

Heidi Köngäs

Luvattu

Otava 2000

★★★★★

Kirjastosta