Enkeli pitää peliään 1920-30-lukujen Barcelonassa. Tapahtumat pyörivät tietysti vanhojen kirjojen ja kirjoittamisen ympärillä. Maagista realismia mystisine ja yliluonnollisine piirteineen on sekoittamassa pakkaa. David Martín on köyhä, puoliorvoksi jäänyt nuorukainen, joka rakastaa kirjoja ja kirjoittamista. Hän on päässyt töihin Teollisuuden ääni -nimiseen lehteen ja ylennyt kirjoittamaan Kirottujen kaupunki / Ciudad de los malditos -teemalla jatkokertomussarjaa. Menestys on hieno, mutta työtoverien kateus vie häneltä työpaikan. Seuraa pseudonyymillä kirjoittamista, taloudellista ahdinkoa ja riistosopimuksia.
Varakas Pedro Vidal näyttäytyy Davidin suojelijana, mutta menee naimisiin nuoren Christinan kanssa, johon nuori kirjailija on rakastunut - siinäpä kosolti kolmio- ja rakkausdraaman aineksia. Nuoren kirjailijan elämää seuraa myös mystinen pariisilainen kustantaja Andreas Corelli, jolta kirjailijanalku saa tuon tuostakin yhteistyötarjouksia. Riistosopimuksen ja sairauden uuvuttamalla Davidilla on vaihtoehdot vähissä: lopulta hän hyväksyy Corellin tarjouksen kirjoittaa uuden uskonnon oppi. Tästä hetkestä alkaa hänen elämäänsä vyöryä jatkuvalla syötöllä mystisiä asioita: kustantajaroistojen tilat palavat maan tasalle, kotina olevasta tornitalosta alkaa löytyä omituisia juttuja ja vyyhteen sekaantuu joukko rikollisia sekä korruptoituneita poliiseja.
Davidin tuki ja turva on lapsuudesta asti ollut vanha herra Sempere, joka pitää ujon poikansa kanssa lumovaa kirjakauppaa Santa Analla, Barcelonan vanhassa kaupungissa. Vanha herra Sempere arvostaa Davidin kirjallisia töitä, vaikka kaikki muut ne teilaavat, häneltä liikenee välittämistä ja huolenpitoa ja hän paljastaa suojatilleen myös Unohdettujen kirjojen hautausmaan salaisuuden.
Davidin tuki ja turva on lapsuudesta asti ollut vanha herra Sempere, joka pitää ujon poikansa kanssa lumovaa kirjakauppaa Santa Analla, Barcelonan vanhassa kaupungissa. Vanha herra Sempere arvostaa Davidin kirjallisia töitä, vaikka kaikki muut ne teilaavat, häneltä liikenee välittämistä ja huolenpitoa ja hän paljastaa suojatilleen myös Unohdettujen kirjojen hautausmaan salaisuuden.
Antauduin Zafónin vietäväksi. Kuuntelin hänen soljuvaa kieltään ja mukaansa tempaavaa tarinointiaan. Zafón kuvaa todella kauniisti Barcelonan taivaan värejä, miltä se näyttää aamuisin auringon noustessa tai miten auringonlaskun oranssi hämärä värjää kaupungin siluetin. Tunnistin kirjasta myös lukuisia espanjankielisiä sanontoja ja sananlaskuja, mikä lisäsi paikallisväriä ja autenttisuutta omaan lukukokemukseeni.
El juego del ángel äityi jossain puolivälissä hyvin trillerimäiseksi, kuten teki Tuulen varjokin. Genre suorastaan vaihtui enkä oikeastaan pitänyt tästä näin rajusta vaihdoksesta. Hyvin Zafón vauhdikkaan juonenkuljetuksen ja jännityksen nostatuksen toki hallitsi. Seurasin herpaantumatta mielikuvituksellisia ja hurjia juonenkäänteitä, vaikka tunsin eksyneeni eri kirjaan. Pidin myös kirjan huumorista, sillä sitäkin löytyi. Davidin ja hänen ystäväkseen etsiytyneen, kirjoittamisesta innostuneen Isabellan dialogit olivat monin paikoin mahtavan nautittavaa luettavaa.
Isabella:
Ei teidän pidä suuttua. Minulta vain puuttuu inspiraatio.
David:
Inspiraatio saapuu kun liimaat kyynärpääsi pöytään, takamuksesi tuoliin ja alat hikoilla. Valitse teema, joku idea, ja pinnistele aivoillasi kunnes sattuu. Tätä on inspiraatio.*
Mystinen ja synkkä, sadan vuoden takainen Barcelona heräsi henkiin - teleférico kulki korkeuksissa, Pedralbesin luostari piirtyi kaupungin yllä ja lohikäärme vartioi Park Güellin portilla silloin niinkuin nytkin. 667 sivua oli paljon, jonkun verran olisi voinut tiivistää. Nautin täysillä kirjan alkuosasta, mutta olin hiukan hämmentynyt genren vaihdoksesta. Loppu oli kaunis ja mielikuvituksellinen. Lainattuna odottaa Zafónin El prisionero del cielo.
Blogeissa toisaalla: Hurja Hassu Lukija, Kirjaneidon tornihuone, Jokken kirjanurkka
El juego del ángel äityi jossain puolivälissä hyvin trillerimäiseksi, kuten teki Tuulen varjokin. Genre suorastaan vaihtui enkä oikeastaan pitänyt tästä näin rajusta vaihdoksesta. Hyvin Zafón vauhdikkaan juonenkuljetuksen ja jännityksen nostatuksen toki hallitsi. Seurasin herpaantumatta mielikuvituksellisia ja hurjia juonenkäänteitä, vaikka tunsin eksyneeni eri kirjaan. Pidin myös kirjan huumorista, sillä sitäkin löytyi. Davidin ja hänen ystäväkseen etsiytyneen, kirjoittamisesta innostuneen Isabellan dialogit olivat monin paikoin mahtavan nautittavaa luettavaa.
Isabella:
Ei teidän pidä suuttua. Minulta vain puuttuu inspiraatio.
David:
Inspiraatio saapuu kun liimaat kyynärpääsi pöytään, takamuksesi tuoliin ja alat hikoilla. Valitse teema, joku idea, ja pinnistele aivoillasi kunnes sattuu. Tätä on inspiraatio.*
Mystinen ja synkkä, sadan vuoden takainen Barcelona heräsi henkiin - teleférico kulki korkeuksissa, Pedralbesin luostari piirtyi kaupungin yllä ja lohikäärme vartioi Park Güellin portilla silloin niinkuin nytkin. 667 sivua oli paljon, jonkun verran olisi voinut tiivistää. Nautin täysillä kirjan alkuosasta, mutta olin hiukan hämmentynyt genren vaihdoksesta. Loppu oli kaunis ja mielikuvituksellinen. Lainattuna odottaa Zafónin El prisionero del cielo.
Blogeissa toisaalla: Hurja Hassu Lukija, Kirjaneidon tornihuone, Jokken kirjanurkka
Carlos Ruiz Zafón
El juego del ángel
Planeta 2008
****
Kirjastosta
* oma suomennos
Suomennettu nimellä Enkelipeli, Otava 2009, suomentaneet Tarja Härkönen ja Anu Partanen
Suomennettu nimellä Enkelipeli, Otava 2009, suomentaneet Tarja Härkönen ja Anu Partanen
Enkelipeli on minullekin tuttu. Pidin kovasti sen mystisestä tunnelmasta ja lopun jännityksestäkin. Kieli on kaunista. Muita sarjan osia en sitten kuitenkaan silloin halunnut aloittaa, mutta ehkä jonain päivänä :)
VastaaPoistaMukanaan vievä mielikuvitusta ruokkiva tarina! Aion lukea nuo puuttuvat kaksi myös. Kiitos kommentistasi Kaisa!
PoistaZafón kiinnostaa minua ja haluaisin tietysti lukea espanjaksi. Onkohan hänen espanjansa kovinkin vaikeaa?
VastaaPoistaMinusta ei ole vaikeaa Margit, kokeile ihmeessä!
PoistaMielestäni Zafon kirjoittaa todella selkein lausein ja ajatuksin. Lauseet eivät myöskään ole liian pitkiä eikä käytössä ole ylenmäärin harvinaisia sanoja. Tokihan niitä outoja sanoja aina on, mutta selviävät asiayhteydestä. Itse en lue sanakirjan kanssa.
En nyt muista nimiä, mutta jotkut esp. ovat olleet miltei ylipääsemättömän vaikealukuisia - ja jääneet kesken.
Kiitos, täytyy joskus yrittää.
PoistaOn kummallista, miten erilaista luettavaa hyvätkin vieraskieliset kirjat ovat. Luin tänä vuonna yhden Rosa Monteron kirjan ja se oli todella helppo luettava. Kerran luin yhden Mendozan kirjan, jota ei ole suomennettu, ja se oli niin vaikea, että melkein jätin kesken. En jättänyt, vaan tavailin sisukkaasti loppuun.
Aivan saman olen todennut. El prisionero del cielo nyt menossa enkä todellakaan ymmärrä sen puhekieltä / slangia, mutta onneksi niitä esiintyy vain yhden henkilön puheessa. Bloggaan ehkä huomenna, hieno teos sekin.
PoistaMendozan yksi satiiri oli myös tavattoman hankala, pari muuta ok. Mutta todella hyvää kieliharjoitusta saa samalla!
Tuulen varjon olen tästä kirjasarjasta lukenut ja pidin kyllä kovasti. Sitten tuli taukoa ja tämäkin sarja unohtui. Pitäisikin ottaa nuo muutkin kirjat lukuun...
VastaaPoistaEspanjan historia kiinnostaa, hieno sarja. Ensi vuodelle Kaisa Reetta!
PoistaOlen lukenut nämä kaikki neljä kirjaa, mutta ensimmäisen lukemisesta on jo niin kauan, että en oikein edes muista sen sisältöä. Sen muista, että pidin kaikista kirjoista paljon - ensimmäisestä eniten!
VastaaPoistaHyvä kirjailja Zafon on - kiitos kommentista Kia!
Poista