Eeva Kilpi - Kootut novellit

Eeva Kilven Kootut novellit on ollut kirjahyllyssäni kauan ja olen sen vuosia sitten lukenut. Tänä vuonna on tarkoitus lukea oman kirjahyllyn aarteita, joten nappasin kokoelman lukuun. Mukana ovat kaikki Kilven seitsemän novellikokoelmaa vuosilta 1959-1986, joten hänen novellituotantonsa monipuolisuus esittäytyy lukijalle hienosti. Lukemaan ryhtyessäni minulla oli hataria muistikuvia lapsuudesta kertovista novelleista ja mielessä pyöri "kesä ja keski-ikäinen nainen". Aikoinaan kohua herättänyt romaani Tamarakin minulla on ja olen sen lukenut, mutta ilmeisesti olen antanut kirjan ikuiseen lainaan. Kirjoitan enemmän muutamasta novellista. Bloggauksen lopussa oleva lista vuosilukuineen kertoo, mistä kokoelmasta novelli on.

Pienet tytötkin pääsevät sentään päivien yli ihmeesti. Tulee uusia, iloisempia päiviä, ja tulee vielä paljon, paljon surullisempia päiviä. Iloiset päivät ovat punaisia, ne ovat niin kuin mansikka polun varrella rantaan mentäessä, ne toiset taas ovat mustia, ne ovat niin kuin tähdetön pakkasyö tai se pimeys, joka voi kätkeytyä elävienkin silmien taakse. (1959)

Lapsuudesta kertovien novellien (1959) päähenkilö on reipas karjalaistyttö Enni. Pidin näistä novelleista valtavasti. Kilpi kirjoittaa lämmöllä, herkästi ja sydämeenkäyvästi. Lukija saa kurkistaa pienen tytön iloihin ja suruihin; millaista lapsen elämä maalla ennen vanhaan oli. Kotieläimet, koira Kaija ja kissa pentuineen olivat tytölle rakkaita, samoin pieni mierolainen, sokeana syntynyt tarhakettu. Luopuminen rakkaista eläimistä oli riipaisevaa. Lopuksi oli jätettävä koti myös, ja lähdettävä evakkoon.

Myöhemmissä novelleissa esiintyy usein kirjailijan itsensä oloinen keski-ikäinen nainen, joka kirjoittaa tai tekee jotain tutkimusta. Hän asuu yksin lähes erakkona joko ympärivuotisesti tai kesäisin mökillä järven rannalla, jossain Savossa. Kilpi pohtii paljon rakkautta ja sen ilmenemismuotoja, naisen seksuaalisuutta ja erotiikkaa, ihmissuhteita ja perheitten dynamiikkaa, yksinäisyyttä ja vanhenemista. Kokoelmien novellit pitävät sisällään laajan kirjon aiheita, ja luontokuvauksella on suuri rooli. 

Kunpa voisi tavata kaikki rakastettunsa vielä ennen kuolemaansa ja puhua heidän kanssaan niin kuin aikuisten ihmisten tulisi kyetä puhumaan keskenään. Että voisi todeta, minkä hullunmyllyn läpi ollaan yhdessä käyty, pyöritty kuin vatkauskoneessa milloin kenenkin kanssa, linkouduttu siitä sitten erilleen, laitamille ihmettelemään ja henkeä vetämään. Turha dramatiikka olisi poissa, niin myös tragiikka. (1986)

Kylmää kanaa ja majoneesia (1967) on aivan hulvaton novelli, jonka Kilpi alustaa näin: Traaginen välinäytös erään naisen elämässä. Seksuaalisesti väritetty, mikä sanottakoon varoitukseksi niille jotka eivät pidä seksistä tai otsikon mainitsemasta ruokalajista. Tämä on ravintolaan sijoittuva nelinäytöksinen näytelmä, jonka lavasteista etc. kirjailija antaa yksityiskohtaiset ja todella riemastuttavat ohjeet. Näytelmää voidaan esittää hänen mukaansa myös nimellä Desperanza... ja eunukkien kuoro laulaa mm.: infantiileille satusetiä, frigideille eunukkeja, namusedille nymfettejä, pyromaaneille lucioita....

Novelli Tamara ja minä (1970) ennakoi ilmeisesti vuonna 1972 ilmestyvää romaania. Tamara on hyvin seksuaalinen nainen, joka kertoo eroottisista suhteistaan häntä platonisesti rakastavalle minäkertojamiehelle. Miehen vammaisuus ei tässä tule selkeästi esiin kuten romaanissa.

Novellissa Viimeinen härkä (1971) minäkertoja käy seuramatkalla Madridissa katsomassa härkätaistelua. Kertoja referoi veristä ja julmaa näytöstä härän näkökulmasta ja esittää koko spektaakkelin kulun. Kuvaus kuuden härän teurastuksesta tuntuu todelta, kaiken aistii aivan kuin istuisi itse katsomossa; haistaa veren, kuulee musiikin, tuntee jännityksen ja yleisön reaktiot. Näytöksessä esiintyvien härkätaistelijoiden nimitykset Kilpi muuntaa naljaillen: picadorit ovat härveltäjiä, banderillerot helppoheikkejä ja matadori on päätökkijä. Olen nähnyt härkätaisteluita vain nauhalta eikä tulisi mieleenkään mennä katsomaan, sillä en ymmärrä tätä julmuutta. Härän kaulajänteitä mm. katkotaan keihäillä, jotta sen pää putoaisi alemmas ja matadorin olisi näin helpompi iskeä miekkansa sen lapojen väliin.

Eeva Kilven tuotanto on laaja ja hän on kirjoittanut rohkeasti tabuista. Toki nykyään kirjallisuus käsittelee vaikka mitä, mutta ei vielä 60-luvun lopulla. Kilpi on melko rauhallinen feministi, mutta feministi kuitenkin. Hän puolustaa naisen oikeutta itsenäiseen elämään, uraan ja omiin päätöksiin. Novellien keski-ikäiset naiset eivät useinkaan ole ns. hyviä äitejä ja suhtautuvat seksiin ja erotiikkaan melko vapaasti. Elävän karjalanmurteensa säilyttäneen ihanan Eeva Kilven tuotanto on aina ajankohtainen. Suositan lämpimästi ❤︎ Otan tähän yhden runon meille naisille.

Nukkumaan käydessä ajattelen: 

Huomenna minä lämmitän saunan, 

pidän itseäni hyvänä, 

kävelytän, uitan, pesen, 

kutsun itseni iltateelle, 

puhuttelen ystävällisesti ja ihaillen, kehun: 

Sinä pieni urhea nainen, 

minä luotan sinuun. 

...

EEVA KILVEN NOVELLIKOKOELMAT

Noidanlukko, Sarja lapsuudesta / 1959 

Lapikkaita, Kuusi juttua Lapista / 1966 

Rakkauden ja kuoleman pöytä, moraliteetteja / 1967 

Kesä ja keski-ikäinen nainen / 1970 

Hyvän yön tarinoita / 1971 

Se mitä ei koskaan sanota / 1979 

Kuolema ja nuori rakastaja, Kolme kertomusta / 1986 

Kootut novellit vuosilta 1959–1986 / 1987

Eeva Kilpi - Kootut novellit 1959-1986
Wsoy 1987
*****
Omasta hyllystä
_________________

Helmet-haaste: 15 / tabu, 36 / ollaan yksin
Oman kirjahyllyn aarre

Mennään metsään: Tämä ei ole varsinainen metsäkirja, mutta metsän ja luonnon kuvausta on erittäin paljon. Novellien henkilö tuskailee mm. kesämökkipaikallaan avohakkuun pilaamaa maisemaa ja kuuman mäntymetsän pihkainen tuoksu tuntuu lukijankin nenässä. Kokoelman viimeinen novelli Kuolema ja nuori rakastaja (1986) on pyhitetty maapallon-, eläinten- ja luonnonsuojelulle.

Noidanlukko 1959 / Luettua elämää  & Kirjasähkökäyrä
Lämminhenkiset kirjailijahaastattelut Jano-runouslehdessä & Kotiliedessä

Eeva Kilpi pääsi ylioppilaaksi Imatran yhteislyseosta 1946, minä paljon myöhemmin. Kun lyseo juhli satavuotista toimintaansa, Kilpi oli juhlassa puhumassa. Tämä upea, alunperin hotelliksi 1914 rakennettu rakennus jatkaa peruskorjattuna toimintaansa / Etelä Saimaa 2015.

Hiitolassa syntynyt ’elämän evakko’ Eeva Kilpi täyttää helmikuun 18. päivä 91 vuotta.