En tahdo nähdä sitä!
Tulkoon taivaalta kuu. / Minä en tahdo nähdä / hiekalla Ignacion verta. / En tahdo nähdä sitä!
...
¡Que no quiero verla!
Dile a la luna que venga, / que no quiero ver la sangre / de Ignacio sobre la arena.
¡Que no quiero verla!
Madridissa juhlitaan tänä vuonna Federico García Lorcaa (1898-1936), sillä nuori runoilija muutti Madridiin keväällä 1919 varmistaakseen itselleen seuraavaksi lukuvuodeksi paikan Oxfordin ja Cambridgen malliin toimivasta asuntolayliopistosta, Residencia de Estudiantesista. Se oli silloisten kulttuurin kärkinimien kohtauspaikka, jossa Lorcan aikoihin asuivat myös Luis Buñuel ja Salvador Dalí, josta tuli läheinen ystävä. Tuosta on nyt kulunut 100 vuotta ja Madrid jäljittää Lorcan jalanjälkiä ympäri kaupunkia; on kongressia ja paljon teatteria. Näytelmistä esitetään mm. La zapatera prodigiosa / Ruusu ja naskali (1930) sekä Yerma (1934), molemmat Teatro Españolissa. Minun oli määrä käväistä Madridissa maaliskuun lopulla, mutta harmikseni kesällä murtunut nilkka ei ole valmis kaupunkilomaan.
Matkaani silmällä pitäen lainasin kirjastosta Lorcan runoja ja näytelmiä. En ole ehtinyt niihin kunnolla paneutua, joten puhun tänään vain yhdestä pitkästä elegiasta, joka löytyy kokoelmasta Andalusialaisia lauluja. Härkätaistelija Ignacio Sánchez Mejías oli Lorcan ystävä ja menehtyi areenalla vuonna 1934. Elegia on hyvin dramaattinen, ja siinä on neljä eri osaa, kukin eri runomitalla: 1) Häränsarvet ja kuolema - La cogida y la muerte / 2) Hiekkaan valunut veri - La sangre derramada / 3) Ruumis on läsnä - Cuerpo presente /4) Henki on paennut - Alma ausente. Kokoelman jälkisanat kirjoittanut Francisco Carrague sanoo:
Ensimmäinen osa on hautajaispuhe, jossa runoilija manaa tuon traagisen iltapäivän esiin goyamaisen realistisesti. Viittaukset lähestyvään kuolemaan, kuten 'reisi ja tuhoava sarvi', 'arsenikkikellot ja huuru', 'lumen hiki', 'jodintuoksu', 'kuolema laski munansa haavaan', 'kuolio kohoaa', ' haavat leimusivat kuin auringot' jne. tehostuvat kohtalokkaan kellomäärän hysteerisestä toistosta: 'a las cinco de la tarde / kello viisi iltapäivällä.' Tämä johtoaihe alleviivaa yltyvää tunnetta.
Löysin elegian 1. ja 4. osasta hienot Youtube-videot - sen takia julkaisen sanat espanjaksi. Vaikka et ymmärtäisi niitä, voit eläytyä paremmin videoiden dramaattisiin tunnelmiin.
Ensimmäinen osa on hautajaispuhe, jossa runoilija manaa tuon traagisen iltapäivän esiin goyamaisen realistisesti. Viittaukset lähestyvään kuolemaan, kuten 'reisi ja tuhoava sarvi', 'arsenikkikellot ja huuru', 'lumen hiki', 'jodintuoksu', 'kuolema laski munansa haavaan', 'kuolio kohoaa', ' haavat leimusivat kuin auringot' jne. tehostuvat kohtalokkaan kellomäärän hysteerisestä toistosta: 'a las cinco de la tarde / kello viisi iltapäivällä.' Tämä johtoaihe alleviivaa yltyvää tunnetta.
Löysin elegian 1. ja 4. osasta hienot Youtube-videot - sen takia julkaisen sanat espanjaksi. Vaikka et ymmärtäisi niitä, voit eläytyä paremmin videoiden dramaattisiin tunnelmiin.
1) HÄRÄNSARVET JA KUOLEMA - LA COGIDA Y LA MUERTE
Kun kello löi viisi.
Oli iltapäivä
ja kello löi täsmälleen viisi.
Poika toi valkoisen lakanan
kun kello löi viisi
Korissa kalkki jo valmiina
kun kello löi viisi
Kaikki muu oli kuolemaa, vain kuolemaa
kun kello löi viisi
Tuuli mennessään vei pumpulit
Tuuli mennessään vei pumpulit
kun kello löi viisi
Torvissa soi nikkeli ja lasi
kun kello löi viisi
Nyt taistelevat tiikeri ja kyyhky
kun kello löi viisi
lohduton häränsarvi ja miehen reisi
kun kello löi viisi
Kumeana nousi äänten kohu
kun kello löi viisi
Arsenikkikellot. Savua
kun kello löi viisi
//
Aurinkoina haavat paloivat
kun kello löi viisi
Kansanjoukko pirstoi ikkunoita
kun kello löi viisi
Oli iltapäivä
ja kaikuivat kauheat lyönnit!
Kaikki kellot löivät viisi!
Ne löivät varjolleen viisi!
-----
-----
A las cinco de la tarde.
Eran las cinco en punto de la tarde.
Un niño trajo la blanca sábana
a las cinco de la tarde.
Una espuerta de cal ya prevenida
a las cinco de la tarde.
Lo demás era muerte y sólo muerte
a las cinco de la tarde.
El viento se llevó los algodones
a las cinco de la tarde.
Y el óxido sembró cristal y níquel
a las cinco de la tarde.
Ya luchan la paloma y el leopardo
a las cinco de la tarde.
Y un muslo con un asta desolada
a las cinco de la tarde.
Comenzaron los sones de bordón
a las cinco de la tarde.
Las campanas de arsénico y el humo
a las cinco de la tarde.
En las esquinas grupos de silencio
a las cinco de la tarde.
¡Y el toro solo corazón arriba!
a las cinco de la tarde.
Cuando el sudor de nieve fue llegando
a las cinco de la tarde
cuando la plaza se cubrió de yodo
a las cinco de la tarde,
la muerte puso huevos en la herida
a las cinco de la tarde.
A las cinco de la tarde.
A las cinco en Punto de la tarde.
Un ataúd con ruedas es la cama
a las cinco de la tarde.
Huesos y flautas suenan en su oído
a las cinco de la tarde.
El toro ya mugía por su frente
a las cinco de la tarde.
El cuarto se irisaba de agonía
a las cinco de la tarde.
A lo lejos ya viene la gangrena
a las cinco de la tarde.
Trompa de lirio por las verdes ingles
a las cinco de la tarde.
Las heridas quemaban como soles
a las cinco de la tarde,
y el gentío rompía las ventanas
a las cinco de la tarde.
A las cinco de la tarde.
¡Ay, qué terribles cinco de la tarde!
¡Eran las cinco en todos los relojes!
¡Eran las cinco en sombra de la tarde!
Neliosainen elegia Valituslaulu Ignacio Sánchez Mejíasin kuoleman johdosta - Llanto por la muerte de Ignacio Sánchez Mejías (1935) löytyy siis kokoelmasta Andalusian lauluja, suomentanut Matti Rossi, Otava 1963, uusi painos 2002
4) HENKI ON PAENNUT - ALMA AUSENTE
No te conoce el toro ni la higuera,
No te conoce el toro ni la higuera,
ni caballos ni hormigas de tu casa.
No te conoce el niño ni la tarde
porque te has muerto para siempre.
No te conoce el lomo de la piedra,
ni el raso negro donde te destrozas.
No te conoce tu recuerdo mudo
porque te has muerto para siempre.
El otoño vendrá con caracolas,
uva de niebla y montes agrupados,
pero nadie querrá mirar tus ojos
porque te has muerto para siempre.
Porque te has muerto para siempre,
como todos los muertos de la Tierra,
como todos los muertos que se olvidan
en un montón de perros apagados.
No te conoce nadie. No. Pero yo te canto.
Yo canto para luego tu perfil y tu gracia.
La madurez insigne de tu conocimiento.
Tu apetencia de muerte y el gusto de su boca.
La tristeza que tuvo tu valiente alegría.
Tardará mucho tiempo en nacer, si es que nace,
un andaluz tan claro, tan rico de aventura.
Yo canto su elegancia con palabras que gimen
y recuerdo una brisa triste por los olivos.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Thank you for your comment ♥ All comments containing an advertising link shall be removed.
Kommentoimalla HYVÄKSYT, että Google kerää sinusta määrättyjä tietoja. Mitä ne ovat, löytyy sivulta Yksityisyydensuoja ja Googlen sivulta.