Hän tahtoi omistaa Lean niin kuin alempi omistetaan, niin kuin orja omistetaan. Hän tunsi, että hänellä oli oikeus lyödä, eikä hänen tarvinnut hävetä kiivauttaan.
Luettuani Suvi Ratisen mainion tietokirjan Omat huoneet päätin lukea seuraavaan klassikkohaasteeseen romaanin joltakulta kirjassa esitellyistä Virginia Woolfin suomalaisista aikalaisista. Päädyin Maria Jotunin (1880-1943) Huojuvaan taloon, jonka julkaisuhistoriakin on mielenkiintoinen. Ratisen mukaan Jotuni kirjoitti kesäisin muun perheen ollessa maalla Cygnaeuksenkadun arvohuoneistossaan
kaiken rojun keskellä villasukat jalassa.
Ehkä Jotuni oli paossa perhehelvettiä, sanoohan pojanpoika Kari Tarkiainen romaanin kuvaavan osittain kirjailijan omaa avioliittoa. Jotuni alkoi kirjoittaa Huojuvaa taloa jo vuonna 1928 ja osallistui sillä Otavan vuonna 1935 järjestämään kilpailuun. Koska Jotuni ilmoitti kilpailevansa vain voitosta, romaani jäi julkaisemattomana kustantajan arkistoon ja ilmestyi postuumisti vasta 1963.
Jotuni ei lukijalle armoa anna. Minulle tuli aivan sairas olo Lea ja Eero Markun avioliittohelvetin kuvauksesta - lähes 600 sivua, sivu sivun perään järjetöntä henkistä ja fyysistä kiusaamista, vallankäyttöä ja nöyryytystä. Lea vihasi lapsuudessaan äitiään ja ymmärsi ja rakasti juoppoa ja nahjusmaista isäänsä. Ehkä jo lapsuudessa kehittyi ajatus, että heikkoja miehiä tulee ymmärtää ja yrittää auttaa. Omassa avioliitossa sitä ymmärtämistä kysyttiinkin joka ikinen päivä.
Lea tutustui sanomalehtimies Eeroon työpaikkansa juhannusjuhlissa ja mies alkoi piirittää Leaa pakkomielteisesti, olihan hänen voitettava Lea kaveriltaan Aulikselta. Avioliitto solmittiin hyvin nopeasti ja heti papin aamenesta alkoi eristäminen, alistaminen ja nöyryyttäminen. Ei tullut kuuloonkaan, että Lea kävisi töissä, Eero eristi vaimonsa neljän seinän sisälle. Perheen rahat olivat sairaalloisen saidan miehen takana ja Lean oli pyydettävä talousrahoja kuin almuja, jotka mies usein heitti pitkin lattioita. Kaikessa oli säästettävä, joten Lean oli syötävä huonompaa ruokaa kuin miehensä, hän laihtui ja laahusti kuluneissa vaatteissaan, sillä mihinkään ei voinut 'tuhlata'.
Vähitellen alkoi myös fyysinen väkivalta ja sen alituinen pelko. Alkoholikin astui kuvaan, samoin vieraat naiset. Perheen palvelustyttöjäkään Eero ei voinut jättää rauhaan ja Lea alistui kaikkeen nöyryytykseen kuten hyvä kristitty ainakin, synnytti kolme elävää lasta ja yhden miehensä väkivallanteon takia kuolleen. Vuodet kuluivat, perheen pelon ja jännityksen täyttämä ilmapiiri jatkui. Lapset alkoivat oireilla ja isä kuritti kovalla kädellä etenkin vanhinta poikaa Pojua.
Lapset tulivat pelokkaiksi ja aroiksi. He istuivat aterioidessa kuin tuomiolla, heitä ei osannut houkutella puhumaan. Vain Lea puheli aterioidessa jonkun sanan. Ja kun Eero tuli huoneeseen, pujahtivat lapset pelokkaina huoneesta pois, usein keittiöön.
Eeron ja Lean suhde oli sairas. Eero oli narsisti ja vainoharhainen hullu, joka kidutti vaimoaan henkisesti esimerkiksi itsemurhauhkauksilla ja kävi tähän käsiksi niin että kylkiluut murtuivat. Lea nosti monesti riitojen keskellä avioeron esille, mutta Eero ei suostunut omistuksestaan luopumaan. Onneksi Eero kulki vääjäämättä kohti tuhoaan. Vasta miehen kuoltua Lea ja lapset vapautuivat miehen sairaasta piinasta.
Huojuva talo oli armoton ja säälimätön perheväkivallan kuvaus, joka tosin tuntui minusta överiksi viedyltä, ainakin nykynaisen näkövinkkelistä. 30-luvulla tietysti naisen mahdollisuudet erota olivat paljon huonommat kuin nykyisin. Mutta silti minua ärsytti Lean lammasmainen alistuminen ja toisen posken kääntäminen, vaikka ymmärrän, että väkivalta lamauttaa uhrinsa. Sairaassa suhteessa on jotain outoa läheisriippuvuutta, joka sokaisi Leankin lastensa hädältä.
90 vuoden takainen teksti oli vanhahtavaa, aika näkyi sanavalinnoissa ja lauserakenteissa. Olisin toivonut vähemmän jankkaavia dialogeja, koska ne olivat raskaita lukea. Tosin niissä Eeron hulluus tuli hyvin esiin. Olin vähän pettynyt söpöön loppuun, mutta olihan tämä järisyttävä kuvaus perheväkivallasta.
Maria Jotuni - Huojuva talo
Otava 1963
Tämänkertaista klassikkohastetta luotsaa Kartanon kruunaamaton lukija -blogi.
Klassikkohaasteisiin aiemmin lukemani:
#13 George Orwell - Eläinten vallankumous
#12: Virginia Woolf - Oma huone
#11: Eeva Joenpelto - Elämän rouva, rouva Glad
#10: Ernest Hemingway - Kenelle kellot soivat
#9: Gabriel García Márquez - Sadan vuoden yksinäisyys
#8: Mihail Bulgakov - Saatana saapuu Moskovaan
#7: José Saramago - Ricardo Reisin viimeinen vuosi
#6: Konstantin Paustovski - Kertomus elämästä #3
Tämä on kyllä rankka kirja ja erityisesti Lean yliymmärtäminen käy hermoille myös. Toisaalta alisteisesta tilasta on todella vaikea pyristellä pois. Mietin taannoin kirjan luettuani myös sitä, että kenties Lea luuli voivansa muuttaa Eeron. Mutta eipä ketään toista voi muuttaa. Itse en kokenut kirjan menneen överiksi: onhan näitä todellisuudessakin.
VastaaPoistaMonet naiset uskovat voivansa muuttaa tai ’parantaa’ miehensä, esim. alkoholistin. Tarkoitin överiksi viedyllä sitä, että tilanne jatkui niin kauan ja Jotuni pani Eeron paasaamaan sivu kaupalla. Nykynaisella olisi auttavia tahoja päästä tilanteesta pois. Monestihan vastaava perheväkivalta eskaloituu siihen pisteeseen, että uhri kuolee, Suomessakin. On ihme, että Lea selvisi hengissä ja järjissään.
PoistaAah, okei. Minulta on onneksi Eeron paasaukset onnellisesti unohtuneet :D Tämä oli kyllä voimakas lukukokemus - jopa siinä määrin, että ihan ahdisti tämän kirjan parissa. Karmiva kirja, jota en aio toiste lukea (mutta olen tyytyväinen, että olen sen lukenut).
PoistaJuu, ei tämä varsinainen lukunautinto ollut!
PoistaLuin kirjan vuosia sitten, ja kyllä se järkytti, mutta niin teki myös tv-sarja, jossa silloinen aviopari Paavolainen-Heiskanen esitti draaman avioparia. Mietin koko ajan, miten he pystyvät siirtymään rankoista rooleista privaattiin.
VastaaPoistaTämä oli kyllä rankka kirja, melkein voin pahoin. Olen nähnyt tuon tv-draaman, mutta en paljoakaan muista siitä. Näyttelijöillä pitää olla vahva psyyke hurjiin rooleihin eläytyessään.
PoistaRskasta ja puistattavaa, mutta hyvin kirjoitettua luettavaa yhdestä perhehelvetistä.
VastaaPoistaTeos, joka ei tosiaan lukijalleen armoa anna, mutta joka kannatti lukea vaikka lukiessa teoksen nimen mukaisesti usko ihmiseen alkoi huojua...
Valitettavasti tuo aihepiiri on edelleen ja yhä enenevässä määrin tämän koronan poikimaa todellisuutta, joka jättää syvät arvet myös mahdollisiin lapsiin...
Tuntui todella pahalta, että Lean ja Eeron lapset todistivat kaikkea tätä. Ja Eero pieksi Pojuakin järkyttävällä tavalla. Korona on lisännyt suuresti kotiväkivaltaa, huokaus.
PoistaTämä on klassikko, jota en ole ajatellut lukea. Vaikuttaa liian rankalta.
VastaaPoistaEi tämän lukemista nautinnolliseksi voi sanoa. Pahaa teki.
PoistaRankka ja klassikkoasemansa ansainnut teos. Ei todellakaan helppoa luettavaa mutta varmasti tarpeellinen muistutus siitä, minkälaista helvettiä elämä voi olla. Tuijan mainitsema tv-sarja oli sekin ravisteleva.
VastaaPoistaKyllä. Pelko ja ahdistus olivat Lealla ja lapsilla sietämättömiä.
PoistaKammottava teos, suorastaan oksettava, mutta olen siis lukenut sen 3. Klassikkohaasteessa. Mies oli suorastaan psykopaatti. Surku vaan, niitä löytyy tänäkin päivänä.
VastaaPoistaKirjan miljöökuvaukset ovat hienoja aikalaiskuvauksia.
Sinä sen sanoit - kammottava! Monessa perheessä tosiaan on vastaavaa ja se salataan kaikin voimin. Mies on kodin ulkopuolella yleensä hurmaava ja pidetty kuten Eerokin. Karseaa.
PoistaTämä hieman kummittelee lukulistalla, kun olen aika kasan muuta Jotunin tuotantoa lukenut, mutta tämä saattaa olla liikaa...sisältö noin yleisesti on kuitenkin tullut ilmi.
VastaaPoistaMutta tuli mieleen esim. nyt lukemastani Kultaisesta vasikasta, ja sen aktiivinen-passiivinen-jännitteestä, että Jotuni ei tunnu pitävän jälkimmäistäkään mitenkään ongelmattomana piirteenä, eli ehkä Lean ärsyttävyyskin on harkittu osa romaania...
Olen samaa mieltä, että Lean hyvyys voi olla harkittua. Leahan oli hyvin kunnollinen, kiltti ja kristillinen. Räväkämpi pikkusisko Toini nimitti häntä apostoliksi. Tässä oli hyvän ja pahan vastakkainasettelua. Ehkä Jotuni halusi osoittaa perättömäksi sen, ettei hyvyyttä palkita hyvyydellä. Paha sai toki lopulta palkkansa. En voinut nauttia tästä kirjasta, aihe on toki tärkeä aina vaan.
Poista